Elämän Sävelet

7.

Taas täällä metsäpolulla. Olisi varmaan kannattanut ottaa kaulahuivi mukaan, mutta tyhmä mikä tyhmä. Heräsin tänään liian aikaisin, ja lähdin kouluunkin liian aikaisin. Ajatella, sinne idioottien keskelle lähteä keskittymään ja opettelemaan "uusia asioita".

Aluksi olin niin ajatuksissani, etten kiinnittänyt huomiota rauhalliseen, ehkä klassiseen musiikkiin, mutta kun olin taas kaatumassa siihen kantoon, heräsin ajatuksistani.
Musiikki lähestyy minua, ja yritän nousta pystyyn. Onnistun, ja lähden nopeasti jatkamaan matkaani, mutta sitten alkaa huimata. Silmissä sumenee hetkeksi ja jalat ovat kuin hyytelöä. Meinaan kaatua taas, mutta joku ottaa vyötäröstäni kiinni ja pitää minua pystyssä. Säikähdän sitä ja kavahdan kauemmas. Olen erittäin tarkka vartalostani, ja se että minä vihaan sitä ei ainakaan oikeuta kenellekkään lupaa koskea siihen.
Huimaus loppuu ja katson siristäen silmiäni henkilöä. Katseeni tarkentuu ja henkilö yllätys yllätys on Daxel.
"Ei kannata nousta noin nopeesti ylös" hän sanoo ja pysäyttää musiikin. Tuhahdan ja lähden jatkamaan kohti koulua.

Koko matkan ajan koululle Daxel kulkee vierelläni sanaa sanomatta. Hyvä niin, en olisikaan kestänyt ketään juuri nyt.
Olen liian ajoissa, ja täällä on kylmä. Minulla on vain tummansininen villapaita ja mustat legginsit. Hihat ovat pitkät, joten ne menevät hanskoista.
"Sä täriset. Saanko mä lämmittää sua?" Daxel kysyy kohottaen kulmaansa viekkaasti.
"Et" vastaan jättäen keskustelun siihen.
Daxel on kuitenkin toista mieltä. Hän ottaa takkinsa pois ja kietoo sen ympärilleni.
Ihanan lämmin... Voisinhan minä tiestysti tämän kerran lainata...
Ei! En ole ansainnut tätä lämpöä. Ei rumat ansaitse mitään!
Heitän takin lehtien sekaan maahan ja ristin kädet syliini.

Tästä tulee vielä pitkä päivä.

[Melkein 200 näyttöä! Siis mitä ihmettä? Kiiiiiitos oukeesti teille jotka ootte lukenu tätä!!! C :]

~Banaatti💏