Elämän Sävelet

11.

Kuuntelen mustista kuulokkeistani Mikael Gabrielia.

Hyräilen sitä samalla kun kävelen kotiin, välillä saatan laulaa jos muistan sanoja.

"Pelkää en siedän sitä
Tiedän sen
Mutta kun katson sua
Mä olen tyttö hiljainen
Tahdon sinut vällyihini nukkumaan
Ettei sulle tulis kylmä
Enään milloinkaan

Kipua, kipua

Mä oon seilannu merten toisel puolel
Mitä tulee vihaan nähny miten
Toinen kuolee
Nähny syövän elämää syövän
Nähny väkivaltaa ja miehen naista lyövän
Mä oon istunu vieres ja tuntenu sen paskan

...

Pelkää en siedän sitä tiedän sen
Mutta kun katson sua
Mä olen tyttö hiljainen
Tahdon sinut vällyihini nukkumaan
Ettei sulle tulis kylmä
Enään milloinkaan

Kipua, kipua, kipua"

Seuraava biisi on jokin Justin Bieberin, joten päätän sammuttaa puhelimen ja lopettaa musiikin kuuntelun.

Tiedättekö sen tunteen kun haluat vain jutella. Ei väliä, kuunteleeko kukaan, mutta haluat vain puhua. No, minulla on sellainen tunne juuri nyt keskellä koulun pihaa.

Ja kas kuinka ollakkaan, Jessica tulee ja pelastaa tilanteen oitis.

"Meiltä tais jäädä juttu kesken tän huoran kans, vai mitä tytöt?" kaikki Jessican kaverit nauroivat pilkallisesti ja nyökyttelivät.

"Kyllä huora huoran tunnistaa.."

Jessican ilme muuttuu sekunnissa myrkyllisestä virnistyksestä leimuavaan vihaan. Kadun heti sanojani, ja hetken harkitsen karkuun juoksemista. Se on tietenkin turhaa - minulta loppuisi kunto kesken kaiken tai sitten kaatuisin omiin jalkoihini.

"Mitä. Sä. Sanoit?"

Yritin muuttua pienemmäksi samalla kun Jessica kumartui uhkaavasti ylleni. "E-en mitään" vikisin ja yritin peruuttaa. "Sä et lähe minnekkää ennenku oot saanu pienen opetuksen!"

Jessica ei kuitenkaan kerkeä tehdä muuta kuin läimäyttää minua nyrkillään kun Daxel ilmestyy hymyillen paikalle.

"Mitäs tytöt?" poika kysyy rennosti.
"Tehtiin vain tuttavuutta lisää Sateen kanssa" Jessica hymyilee viattomasti, mutta nään kuinka Daxel pyöräyttää silmiään. "Noniin, sehän kiva. Oliko nyrkistäkin kiva silitellä hänen poskeaan?"

Jessican huulet ovat puristettu yhteen tiukaksi viivaksi, ja sitten hän lähtee korot kopisten paikalta.

"Kiitti" sanon pidellen poskeani jota kirvelee vähän. Katson poikaa sivusilmällä.
Daxel hymyilee ja kallistaa päätään pienesti.

"Ilo oli mun puolella. Oli hauska nähä ku noi kirpparin luntut veti nookkiinsa"
Ehkä. Mutta kun he suuttuvat... Siitä ei seuraa mitään hyvää, varsinkaan minulle.

"Mennääkö?" Daxel kysyy näyttäen kädellään herrasmiesmaisesti tietä. "Me? Samaa matkaa? Kiitos ei, mä viihdyn yksin" tuhahdan ja lähden kävelemään kotiin.
"Mut mä en. Sitä paitsi me asutaa vastapäisissä taloissa, joten matka taittuu paremmin seuran kanssa. Ei muttia"

Huokaisen turhautuneesti ja lähden pojan perään hitaasti kävellen. Yritän aina jäädä tahallisesti jälkeen, mutta Daxael jää kuin jääkin odottamaan minua. Ajanhukkausta.

[Mä alan tekemää pidempiä lukuja, joten ei tuu ehkä joka päivä tai jokatoinenkaa, mut yritän tähätä ainaki et tulis kahen päivän välein:)
Mut joo, kommentoikaa ja KIITOS YLI 500 NÄYTTÖKERTAA!<3]

~Banaatti💏