Listen to my heartbeat [1] ✔

#28

Martinus lähtee hakemaan rättiä jostain jolla voisi putsata jälkensä.
-millonkohan mä pääsen täältä pois? Marcus kysyy.
-ei mitään hajua, mut et ainakaan viel tänää, vastaan.
-ehkä huomenna.
huomaan että Marcuksen hiukset ovat sekaisin ja naurahdan.
-sulla menee hiukset helpommin sotkuun kun mulla!
Marcus rupeaa siistimään niitä.
-niinpä taitaa, hän hymähtää.
Martinus tulee huoneeseen hänen perässään tuttu lääkäri. Martinus alkaa putsata jälkiä.
-huomenta Marcus, lääkäri tervehtii.
-huomenta, Marcus vastaa.
lääkäri laittaa pöydälle purkin, joka näyttää lääkepurkilta.
-sinun pitäisi ottaa aamulla yksi lääke, ja illalla yksi, lääkäri selittää.
-okei, onks täs ohjeet miten? Marcus kysyy ja ottaa purkin pöydältä.
-on siinä, lääkäri vastaa.
-koska Marcus pääsee pois? kysyn.
-heti huomenna, jos hän pystyy tai haluaa.
lääkäri poistuu huoneesta.
-mitäs nappuloita sä joudut vetään? Martinus kysyy tultuaan viereemme ja sieppaa lääkepurkin Marcukselta.
hän alkaa vääntelemään sitä käsissään ja lukemaan tekstiä.
-nää on ihan sika vahvoja nää lääkkeet! Martinus huudahtaa.
-jos otat yhenki liikaa, tai unohdat ottaa yhenki, niin sit on taas sairaala keikka.
-jaaha, no taidanpa joutuu sairaalaan aikas monta kertaa, ei mun muisti pelaa, Marcus sanoo.
-mä muistutan, vastaan hymyillen.
illalla Anne hakee meidät sairaalalta. olemme olleet koko päivän siellä Marcuksen seurana.
-nuku hyvin, sanon ja suutelen Marcusta.
-yritetään, tämä vastaa.
-nähään huomenna, Martinus sanoo ja halaa veljeään.
Marcus halaa takaisin.
-jos ei sokeiks tulla, hän virnistää.
lähdemme Martinuksen kanssa huoneesta kävelemään ulos autolle.
äkkiä Martinus halaa minua.
-mä oon niin onnellinen, hän sanoo.
-Martinus, niin mäkin, vastaan.
//Gunnarseneilla//
käyn lämpimässä suihkussa ja mietiskelen miten kaikesta näköjään selvitäänkin. en tajua ajan kulua ja olen pitkään suihkussa. tulen kuitenkin 20 minuutin päästä pyyhe päällä pois sieltä. iltapala on pöydässä ja kaikki istuvat siellä. kiiruhdan laittamaan yöpuvun päälle ja tulen pöytään.
-moi Ellen, Emma tervehtii.
-moi, vastaan.
kaikki ovat kovin iloisen oloisia ja puhelevat jostain, mistä en ollut vielä saanut kiinni.
-öööm, sori mut mistä te puhutte? keskeytän keskustelun.
Anne naurahtaa.
-aivan, me mietittiin poikien keikka aika-tauluja, ja missä niitä olis, hän selventää.
-jep, Martinus nyökkää.
-pääsisks mä mukaan? kysyn.
-tottakai, Martinus naurahtaa ja vetäisee hiuksistani leikillä.
-hei! naurahdan ja tukistan tätä.
-ottakaas ihan rauhassa, Kjell-Erik nauraa.
iltapalan jälkeen, menen ulos isoon keinuun. katselen tähtiä. vaaleat pilvet liikehtivät nopeasti kuun edestä. minua väsyttää kamalasti. ajattelen sitä iltaa kun istuin Marcuksen kanssa tässä, ja nukahdan. aamulla lähtisimme jo varhain Martinuksen kanssa sairaalalle katsomaan, pääsisikö Marcus pois sieltä. on ihanaa kun kaikki on taas hyvin.