Listen to my heartbeat [1] ✔

#32

Marcuksen puhelin soi. hän ottaa sen taskustaan ja katsahtaa näytölle. hän pyöräyttää silmiään ja painaa punaisesta. katson Marcusta kysyvästi ja hän aivan kuin lukee ajatukseni.
-ihan on Nicolas nimeltään, hän sanoo.
-heh...tekonaurahdan.
-kumpi eka meillä? Marcus huudahtaa ja lähtee juoksemaan.
-hei! tokaisen ja lähden hänen peräänsä.
polku oli kuitenkin niin kaukana Gunnarseneilta, että en jaksanut enää juosta. tömähdin maahan makaamaan.
-Marcus oota! huusin Marcuksen perään.
hetken päästä Marcus tuli luokseni.
-onko huono kunto? hän kysyi leikkisästi mutta puuskutti itsekkin kuin höyryveturi.
-hyvä sun on sanoo, naurahdin ja nousin istumaan.
Marcus ojensi minulle kätensä nostaakseni minut. käytin tilaisuutta hyväkseni olla kerrankin kujeileva. kasvoilleni nousi leveä virne, ja kaaduin takaisin maahan makaamaan.
-et oo tosissas...Marcus puuskahti ja näytti kärsivältä.
nousin itse ylös ja tönäisin Marcusta.
-siinäpä on herrasmies.
-hah, hän tokaisi.
hengityksemme tasaannuttua lähdimme uudelleen juoksemaan. matkaa oli vain vähän enää jäljellä joten jaksoimme juosta koko loppu matkan. pääsin ensimmäisenä perille ja nappasin jalkapallon jalkoihini. potkaisin pallon Marcukselle.
-mä haen maalin tohon, sanoin.
kun kävelin maalille, näin maassa lapun. nostin sen ja luin sisällön. näin siinä luki:
"et haluu tietää mitä tulee tapahtuun..."
nostin maalin ja kannoin sen paikoilleen. ojensin lappua Marcukselle.
-mikä tää on? kysyin.
Marcus katsoi minua miettivästi ja otti lapun kädestäni. hän luki se ja purskahti nauruun.
-tää on varmaan joltain vihaajalta, joka on löytäny mun ja Martinuksen osotteen, hän vastasi hymyillen.
-ei hätää.
-varmasti? kysyin ääni hiukan väristen.
-no joo joo, Marcus huokaisi ja veti minut lähelleen.
minulla oli silti pieni epäilys...
//skip tunti//
olimme pelanneet Marcuksen kanssa jo tunnin. huomaan että Martinus "liihottelee" paikalle.
-no tulihan se pahvikin, Marcus huomautti.
Martinus käveli veljensä viereen ja otti tätä korvasta kiinni ja nykäisi siitä.
-niinhän tää PAHVI tulikin, hän naurahti.
-jaksatteks viel pelata?
Marcus katsahti minuun.
-joo, jaksetaan, hymyilin.
Marcus meni maaliin, minä yritin ottaa palloa pois Martinukselta ja Martinus yritti saada maaleja. Emma pyyhälsi ovesta ulos ja tuli luoksemme.
-haluutteko et mä tuun mukaan? hän kysyi.
-tuu vaan, vastasimme kaikki kolme kuin yhdestä suusta.
meillä oli todella kiva loppu päivä, ja nopeasti tuli myös ilta. Anne haki Emman sisään ja kysyi meiltä:
-haluissittekos te nukkua tän yön ulkona, ihan huvin vuoks?
-mulle sopii, Martinus myöntyi.
-mullekkin, Marcus vastasi.
-uskallaks sä? Marcus kysyi minulta.
-no joo! naurahdin.
Anne toi meille ison teltan ja vähän eväitä.
-lähetäänkö ihan tonne...tonne...Martinus änkytti ja viittoi metsään päin.
-metsään? kysyin.
-just niin! Martinus sanoi kuuluvasti.
-pahvi mikä pahvi...Marcus supatti.
-nyt hei lopetat! Martinus huudahti, otti kengän pois jalastaan ja heitti sillä Marcusta.
-älä nyt väkivaltaseks rupee! Marcus naurahti.
-te ootte ihan mahottomia...huokaisin ja hymähdin.
lähdin kantamaan tavaroita kohti metsää.
-sinä se mahoton oot! pojat huudahtivat ja tulivat perääni.
-sovitaan sit niin, vastasin.
kun olimme löytäneet sopivan paikan, pojat alkoivat koota telttaa. minusta ei siihen ollut apua.
-mitä mieltä te ootte Melodystä? kysyin pojilta.
-kamala, Martinus vastasi.
-hirvee pissis ja kauheen itserakas...Marcus huokaisi.
-minkälainen se on?
-ihan hirvee määräileen, Marcus sanoi.
-luulee olevansa joku missi-kilpailun voittaja! Martinus tiuskaisi.
-Melissa on aina ollu ihan erilainen, Marcus huomautti.
-mmh...Martinus sopersi.
-siltä vaikuttaakin, hymyilin.
huomasin puun takana tumman hahmon. kun katsoin tarkemmin, hahmo lähti nopeasti pois. kuului rapinaa.
-mikä se oli? Martinus kuiskasi.
-ei mitään hajua, Marcus vastasi.
-öööm, varmaankin joku metsän eläin, sanoin ja käännyin.
kun teltta oli pystyttetty, onnistuneesti, kömmimme sinne makuupusseihin. olin reunassa, mutta sitten Marcus sanoi:
-tuu tänne meijän väliin jos sua rupee pelottaan.
hymyilin tälle ja vaihdoimme paikkoja.
-Martinus sä et sit möyri mun päälle, naurahdin.
-yritetän olla möyrimättä, hän naurahti.
nukahtaminen oli helppoa, vaikka pojat juttelivatkin vielä äänekkäästi keikoistaan, mutta heidän välissään oli hyvä olla.

//tästä tais tulla vähän pidempi :D (?)//