Bilehile ja hiippari/ yoonmin VALMIS✅

14.

Jimin

Kyynel karkasi poskelleni.
Hoseok jutteli kuin vanhat tutut, Sungyeolin kanssa. Juuri sen ihmisen, joka petti minua.
Jähmetyin paikalleni ja vain tuijotin edessäni juttelevaa kaksikkoa. Kyyneleitä tulvi kuin tulivuori silmistäni, enkä saanut sitä loppumaan. Tuntui kuin kipeä pala sydämestä loksahtaisi pois. Ainoa ystävä, keneen luotin kaikista eniten täällä, jutteli exäni kanssa. Romahdin polvilleni maahan ja annoin kyynelmeren virrata pitkin poskiani. En pystynyt kuvitella, että kaiken sen itkun jälkeen, mitä olin Hoseokille jakanut eräänä iltana, kertonut kaiken tuosta pojasta. Nyt hän vain naureskelee samaisen ihmisen kanssa jäätelöbaarin edustalla.

Hoseok kääntyy ja huomaa minun romahtaneeni kyyneliin. "Jimin?!"
En edes vaivaudu vilkaisemaan toverini reaktiota, vaan painan käteni kasvojeni suojaksi. Yhtäkkiä tunnen käden olkapäälläni. Se silittää rauhallisesti, mikä saa itkuni vain voimistumaan. Olin ihan palasina. Luotin Hoseokiin. Minä vain itkin ja itkin. "Jimin mikä on??" Hoseokin huolestunut ääni kantautuu korvaani. Sulkeudun vielä vahvemmin kämmeniini, kunnes kuulen ikävän sävyisen kommentin. "Hoseok, chillaa. Se varmaa vaan pudotti jäätelönsä ja itkee nyt sen takia." Sungyeol mainitsee. Surun keskelle roihahtaa vihaa.
Onko tämä jotain pelleilyä? Eikö Hoseok tajua, vai huijaako tuo ilkeä tumppu häntä?

"Sungyeol, sä voisit painua helvettiin täältä, äläkä enää koskaan, enää koskaan sekaannu mun tai mun ystävien elämään!" Huudan täysiä keskellä ostoskeskusta.

"Jimin, Jimin rauhoitu, mikä sulla on?" Hoseok rauhoittelee minua. Ai että mikä minulla on? Juurihan minä sen kailotin kaikille lähestyvillä oleville ihmisille.

"Ai mikä? Tää jätkä tässä! Se, se on Sungyeol!" Parahdan ja alan itkeä vain voimakkaammin kämmeniäni vasten.

"Ei, Jimin eihän ole. Se on Baekhyun mun uusi ystävä." Hoseok selittelee. Pystyn vain kuulla ilmasta miten Sungyeol naurahtaa ja vetää Hoseokin ylös maasta, minun viereltäni. " Jättäkää mut rauhaan, ootte samanlaisia pettureita molemmat!" Huudan ja lähden juosten ulos ostoskeskusksesta.
Juoksen ja juoksen, voimani alkavat loppua ja horjahdan keskelle katua. Kaivan taskustani puhelimen ja yritän soittaa Yoongille. " Tuut, tuut, tämä on vastaaja..."
"Ei, ei ei!!!" Kiljun ja heitän puhelimen maahan. Alan taas itkeä. Mikä minua vaivaa, ei tosimiehet itke! Parin sekunnin kuluttua kuulen kaukaa Hoseokin huutavan nimeäni. Pelästyn ja kerään puhelimeni osat ja lähden juoksemaan pakoon. En halua nähdä tuota luuseria juuri nyt. Hetken juostuani hahmotan tutun puiston edessäni ja käännyn pienelle polulle joka veisi minut suoraan kerrostalon eteen, jossa asun.

Romahdan suoraan sänkyyn kotiin päästyäni. Poskilla kuivuneet kyynelvanat.
Yritän käynnistää puhelintani, mutta hän päätti ottaa lopputilin. Pingon ylös sängyltä ja alan kaivelemaan Yoongin lipastoa siinä toivossa, jos Yoongi olisi sivistynyt ja omaisi edes jonkun älylaitteen jolla kommunikoida ulkomaailmaan viestien avulla.
Hetken penkomisen jälkeen löydän kannettavan tietokoneen lipaston alalaatikosta ja painan käynnistys-nappia.
Minun tuurilla tämäkään kapine ei toimisi.
Saan koneen käyntiin, kunnes ruudulle pompahtaa sisäänkirjautuminen.
Enhän minä Yoongin salasanoja tiedä?!
Jätän läppärin oman onnensa nojaan ja lähden kaivelemaan talon jokaisen kaapin, jos sattuisi löytymään jokin paperin palanen missä lukisi tietokoneen kirjautumisen salasana. Kuin tornaado sekaan jokaisen makuuhuoneesta löytyvän kaapin ja laatikon, kuin myös olohuoneen, keittiön, eteisen ja kylpyhuoneen. Mutta vastaan tulee vain pölypalleroita ja ikivanhoja kouluvihkoja.
Viskaan vihot sivuun ja istahdan sängynpäätyyn tyytymättömänä. Miksi juuri minulla on näin huono tuuri?
Minä en pysty odottamaan kahta päivää että Yoongi tulisi takaisin kotiin ja saisin itkeä hänen kaulustaan vasten miten huonosti minulla menee. Sen kahden päivän aikana Hoseok voisi vaikka murtautua asuntoon ja yrittää väkisin tunkea sairaita ajatuksia Sungyeolista päähäni, miten hän muka on todella kiva ja mukava poika Baekhyun.
Eikä aikaakaan kun oveani jo hakataan kuin rikki mennyttä kaukosäädintä.
Laitan ketjulukon kiinni ja raotan ovea hieman. " Sulla ei ole mitään asiaa tänne, painu vittuun!" Tuhahdan oviaukosta sisälle tunkevalle Hoseokille. "Mikä sulla on?? Yhtäkkiä alat itkee ja näet harhoja jostain maailman vituttavimmasta henkilöstä? Päästä mut sisään niin puhutaan." Hoseok sählää ja yrittää väkisin ovea halki. "Se oli Sungyeol, mä tunnistin sen! Se ei oo mikään Baekhyun! Ja sä idiootti ystävystyit ihmisen kanssa joka satutti mua! Hoseok, mä luulin että me oltiin ystäviä!" Parahdan kyynel silmässä ja vedän oven kiinni.
Valun ovea pitkin istumaan lattialle ja annan kyynelten valua pitkin poskiani.
Ainoa henkilö jota juuri nyt tarvitsisin, olisi Yoongi. Hänen lämpimä syli ja hyväksyvä katse, pehmeät sanat ja huulet. Ajatellessani tuota taivaan lahjaa itkuni vain yltyy ja päätän nousta eteisen lattialta. Kävelen kylpyhuoneeseen ja pyyhin kostealla paperilla itkusta turvonneet silmäni.

Tip, tip, tip.
Kahvi tippuu keittimessä.
Hetken ajan nyyhkytettyäni vasten kylpyhuoneen ovea olin saanut itseni siirtymään keittiöön tekemään iltapalaa.
Kahvin juominen tähän aikaan illasta ei ole järkevää, mutta lievän addiktion takia, kupillinen on kohdallaan.
Leivät voideltuani kaadan höyryävän kahvin mukiin, asettelen ne kauniisti tarjottimelle ja kävelen olohuoneen sohvalle katselemaan auringonlaskua.
Auringon haalean oranssi väri saa minut haaveilemaan, miten voisin katsella keskellä vehnäpeltoa auringonlaskua, ihmisen kanssa ketä rakastan. Kyllä. Minä rakastan Yoongia. Hän saa minut aina paremmalle tuulelle, jopa hänen ajatteleminen saa perhoset vatsassa liihottelemaan.
Minulla on niin kova ikävä.
Hörppään mustaa kahviani ja suljen silmäni. Uni tekisi mielellään tuloaan, mutta en tahdo nukkua. Tahtoisin vain käpertyä Yoongin syliin ja suudella hänen pehmeitä huuliaan. Jälleen, kyynel vierähtää poskelleni. Miten niitä edes riittää.
Nielaisen lopun kahvin mukista, pyyhkäisen kyyneleen ja tallustan kohti kylpyhuonetta.
Riisun vaatteeni ja siirryn suihkukoppiin peseytymään. Haalea vesi hyväilee kehoani ja antaa sille lämpimän olon. Tuntuu kuin liitelisin pilvien päällä ja katselisin maailman menoa. Vedän hyllystä mintunvihreää shampoota ja pesen hiukseni. Annan vaahdon valua pitkin selkääni, mikä kutittaa ikävästi.
Hymähdän ja virutan loputkin vaahdot pois.
Astun ulos suihkusta ja kiedon pyyhkeen lantiolleni.

Seison nyt kaapillani. Edessä on vaikea valinta. Nukkuisinko sinisissä? Vaiko vaaleanpunaisissa yöpuvussa?
Valitsen vaaleanpunaisen, koska olen nukkunut se päällä Yoongin vierellä, mikä saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi.
Pukeudun ja kääriydyn vaaleaan peittoon.
Näpertelen hetken sen reunoja, kunnes vaivun uneen.

Tunnen miten sormeni koskevat Yoongin pehmeitä mustia hiuksia. Ne ovat silkkisen ihanat ja tuoksuvat hyvälle. Nuuhkaisen yhtä suortuvaa ja rakkaus valtaa kehoni. Se tuntuu voimakkaalta, jostain reunasta se sattuu, mutta enimmäkseen se vain korjaa minua. Tuntuu kuin liitelisin vaaleanpunaisen hattarapilven päällä, kohti Yoongi omaa hattarapilveä. Pilvien yhdistyessä, kaikki olisi hyvin ja maailma osaisi rakastaa.

°°°
949 sanaa, varmaan ennätys mulle xD
Mutta juuh oli tosi kiva kirjottaa tätä lukuu, toivottavasti tykkäätte <3
Hyvää yötä.