I think I love you, bro? | k.th & j.jk

4|mitä tapahtu?

Tämä sali on valtava niinkun oikeasti valtava! Sali missä aijemin kävi oli laitokseni oma mini sali. Tuhlasin sinne liiankin monta hikistä tuntia.

Treenatessa kaikki muu unohtuu, mutta tällä kertaa asia ei ollut niin. Mielessäni pyöri Taehyung ja se kylmä vastaanotto minkä tuolta olin saanut. Ilmiselvästi poika ei halunnut minua asumaan heidän luoksensa. Mutta rouva ja herra Kim vaikuttivat ihan onnelisilta ja kertoivat useaan otteeseen että Taehyung tarvitsee vain vähän miettimis aikaa tottuakseen minuun.

Sain hyvän treenin tehtyä, en vain edelleenkään ole tottunut näin suureen saliin. Nyt istuskelin pukuhuoneessa sillä Taehyungin tuloon oli vielä viitisentoista minuuttia.
"Heii mikäs se sä oot miehiäs" kuulin ovelta jonkun huikkaavan ja sen oksettavan virnistyksen pystyi kuulla äänestä.

"Jungkook, Jeon Jungkook. Satutko tietämään mua? No et" vastasin tuolle vilkaisemattakaan häneen tai heihin päin. Heti tämän jälkeen tunsin tiukan otteen paitani kauluksessa. "Mitä sä sanoit? Huh?" Poika edessäni ärähti, tuo oli minua ehkä muutaman vuoden vanhempi ja tuon takana seisoi virnistellen suunnilleen saman ikäinen poika. "Niin että suoraan sanottuna mua ei vittuakaa kiinnosta kuka sää oot" murahdin ja siirsin katseeni tuon silmiin. Poika tuijotti silmiini hetken kunnes nyrkki kohosi kasvojeni korkeudelle.

Leukaa vihlaisi ja tunsin kuinka verta valui suupielestäni valkoiselle collage paidalleni. Voi kun hienosti Jungkook ekana iltana joudut selittelemään adoptio vanhemmillesi miksi olet yltä päältä veressä...
"Ihan vaan tulevaisuuden kannalta älä poika ikinä puhu mulle noin, ok?" Tuo kuiskasi korvaani pelottavan rauhallisella äänellä.
Mulkaisin vahvempaa noiden poistuessa huoneesta.

"Tuu ulos t. Taehyung" puhelimeni kilahti. Hirveässä paniikissa revin vessapaperi rullasta muutaman palan paperia ja aloin pyyhkimään verta leuastani, ja ihankuin se lähtisikään kuivalla paperilla.

Kiiruhdin ulos yrittäen samalla avata kypäräni leukahihnaa. "Perkele" huudahdin ollessani pyörän kohdalla enkä ollut vielä saanut kypärääkään päähän. Nyt taehyung näki verisen naamani ja kertoisi äidilleen. Että nyt äiti me otettiin joku tappeleva pikkupoika.

Vanhempi mittaili minua katseellaan ja jäi tuijottamaan kasvojani ja välillä vilkaisi veristä paidan kaulustani. "M-mä en saa tätä auki" mumisin ja ojensin kypärän pojalle. Vanhempi huokaisi ja avasi yllättävänkin helposti.

Nappasin kypärän takaisin ja olin laittamassa sitä jo päähän mutta napakka puristus ranteessani pysäytti minut. "Hei mitä tapahtu?" Taehyung katsoi minua suoraan silmiin, silmistä huokui kylmyys mutta osittain ehkä huoli? Olen aina ollut huono tulkitsemaan muiden tunteita. "Eei mitää, pikku onnettomuus vaa" sanahdin ja väänsin kasvoilleni jotain hymyn tapaista. Vanhempi vain käänsi katseensa takaisin parkkipaikalle päin.
Hyppäsin ketterästi pojan taakse ja pian olimmekin täydessä vauhdissa menossa kohti kotia.

Makasin sängylläni, en saanut unta. Mietin vain kaikkea mitä tänään ehti jo tapahtua. Ajatukseni keskeytyi kun joku raotti oveani.

Kuului huokaus ja samalla veljeni, Taehyung istui koulupöytäni reunalle. "Äiti pyys jos kysyisin sulta miten päivä on menny ja millasen vaikutelman oot meistä saanu et haluuks jäähä tänne vai mikä homma?" Poika ei edes vilkaissut minuun ja äänestäkin kuuli ettei häntä kiinnosta. "Ihan kai ok.." mutisin vastaukseksi ja käänsin selkäni vanhemmalle.

"Tuut mun kyydil kouluu oo valmiina 20 vail" kuulin tuon nousevan ylös ja lähtevän ovelle päin.

Oven raosta vanhempi kuiskasi vielä. "Jungkook, mä tiiän ettei se ollu onnettomuus" Vähin äänin tuo sulki oven ja askeleet loittonivat, askel askeleelta.

Tästä osasta tuli hiukka sekava sorry 'bout that :3 mut toivottavasti tykkäsit!!

ja äömm kivaa viikonloppua!!