Taehyungin juostessa ulos talosta olin itse jähmettynyt paikoilleni. En tiennyt mitä tehdä, mitä sanoa tai mitä ajatella.
Taehyung oli juuri suudellut minua. Huulemme kohtasivat ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Se tuntui silti samalta ja niin oikealta.
'ei, ei, ei! Jungkook lopeta ajattelemasta näin!' Sisäinen ääni päässäni huusi.
"Jungkook, mitä vittua se sun kaveris teki?" Myungsoo karjui astuessaan keittiöön.
Tämä sai kehoni tärisemään pelosta, en ollut koskaan nähnyt Myungsoota niin vihaisena.
"E-e.... Mitään ei t-tapahtunut..... Se vaan...." Yritin keksiä selitystä Taehyungin teolle.
"Älä valehtele enää enempää! Mikä toi jätkä on sulle?!"
Myungsoo otti muutaman askeleen lähemmäs minua kysyessään.
"L-lukio kaveri...." Mumisin.
"Ja vitut. Kerro totuus Jungkook. Mä en tiedä susta, mutta mulla ei oo tapana suudella mun frendejä"
Myungsoon viha näytti pikkuhiljaa hiipuvan ja vaihtuvan suruksi.
Sydäntäni särki nähdä hänet sellaisena.
"M-myungsoo... Mä oon pahoillani... T-Taehyung on mun ex-poikaystävä... Me ei olla nähty kymmeneen vuoteen... E-enkä mä tienny, että sillä on vielä jotain mua kohtaan..." Selitin hätääntyneesti ja halasin Myungsoota.
"Hah, Vitut, mä en jaksa kuunnella tätä paskaa" Myungsoo tuhahti naurahtaen ja irrottautui halauksestani.
"M-mitä?..."
"Pidä hauskaa sen poikaystäväs kanssa ja hanki oikeita töitä, jotta saat vuokran maksettua"
En tajunnut mistä mieheni puhui.
Hän käveli eteiseen, minä perässään, ja laittoi kenkänsä ja takkinsa ylleen.
"M-minne sä meet?" Kysyin yrittäen pysäyttää tämän, menemällä oven eteen esteeksi.
"Pois, mä haen mun tavarat täältä ens viikolla. Sitten sä saat olla ihan rauhassa sen 'lukio kaveris' kanssa. Turha olettaa mun palaavan. Have fun" Myungsoo sanoi tönäisten minut voimalla pois oven edestä.
Tömähdin kovalle lattialle itkien.
Myungsoo lähti paiskauttaen oven kiinni.
Miten tässä näin kävi, miten päädyin tähän tilanteeseen.
( Taehyungin nk)
Kävelin kauas Jungkookin asunnosta hymyillen. En edes tiennyt miksi hymyilin.
Sisälläni velloi tuhansia tunteita. Surua, kaipuuta, iloa, helpottuneisuutta.
Jungkookin suuteleminen vuosien jälkeen tuntui, kuin olisin päässyt taivaaseen. Tämä lämmitti sydäntäni, mutta olin jo luvannut poistua tämän elämästä. Ja niin ajoin tehdä. En halunnut olla esteenä rakkaimpani elämässä.
Jos hän oli onnellisempi ilman minua, niin näin oli parempi.
Mutta oliko minulla järkeä elää ilman Jungkookia, mitä tekisin nyt?. Elämän tarkoitukseni kymmenen vuoden ajan oli löytää Jungkook. Nyt kun löysin hänet maailmani romahti vielä pahemmin.
Kävelin kaupungin pimeitä katuja nämä ajatukset päässäni. Mietin vaihtoehtoja tulevaisuudelle, mutta mikään ei iskenyt.
Muistikuva Myungsoosta huutamassa minulle päin naamaa palasi ajatuksiini.
Hän vaikutti niin vihaiselta. Parempi olla purkamatta sitä vihaansa Jungkookiin. Parempi olla hyvä mies hänelle ja tehdä hänet onnelliseksi.
Luultavasti hän osasi tehdä sen paremmin kuin minä koskaan.
Havahduin ajatuksistani puhelimen sointiin.
Soittaja oli Yoongi.
Mietin pitkään vastaisiko koko puheluun, luultavasti joutuisin vain kuuntelemaan kuinka ihanaa hänellä ja Jiminillä oli, tai kuinka kiva baari-ilta oli ollut.
Päätin kuitenkin vastata.
Heti laitettuani puhelimen korvalleni kuulin Jimin sekaisen, hätäisen äänen.
"Jimin? Sun puheesta ei saa mitään selvää..." Mumisin puhelimeen.
"S-sori Taehyung jos mä häiritsen, mulla ei oo sun numeroa joten soitin Yoongin puhelimesta...." Jiminin ääni oli hätääntynyt.
"Mm, mitä asiaa sulla oli? Onks Yoongille käyny jotain?" Kysyin. Miksi muuten Jimin soittaisi?
"E-ei Yoongille.... M-Mutta musta tuntuu, ettei Jungkook oo kunnossa..."
🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸 Aaagh en taaskaan Tykkää tästä luvusta 🙃
Kärsin täällä kuumeessa ja kirjottaminen oli ainoo mitä jaksoin tehdä, nii tuli lukuu taas :) ✨Hope u liked.
Onko teillä ollu mukava päivä? ❤️
🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
