Kadonnut Corolla

1. Hirvivaara

Sukevan ja Kajaanin välillä auringonpaiste tuntui vain kirkastuvan, saaden lopulta myös Lauran ottamaan aurinkolasit taskusta silmien suojaksi. Suurimmilta osin tasainen tie oli tyhjä lukuunottamatta yksinäistä, kantokyvyn rajalle ahdettua Toyota Corollaa.

- Kai kohta pysähdytään? Jennillä on kovat reidet, Ansa kysyi ruikuttavalla sävyllä takapenkiltä Jennin sylistä.

- Ja sulla luinen perse. Voidaanko sittenkin ottaa kamat tänne ja laittaa Ansa sinne peräkonttiin? Jenni vastasi kuivasti, kohentaen samalla asentoaan oven ja itsensä kasaan painaneen Lauran välissä.

- Se on niin bottom että vaan tykkäis siitä, Halla totesi etupenkiltä, nauraen räkäisesti omalle huonolle vitsilleen.

- En mä voi mun heikkoudelle mitään, Ansa esitti loukkaantunutta vastalauseena.

Epämääräinen k-16 huumori sai niin Jennin kuin toisella etupenkillä istuvan Jeren liittymään nauruun lievästi järkyttyneen Lauran katsoessa silmät suurina.

Muun seurueen hupi ei normaalistikaan saanut Klausia nauramaan, ja kuin korostaakseen asiaa kuorsaus Hallan takaa vain voimistui.

- Ei saa naurattaa, miä yritän pysyy tiellä. Mikä on seuraava biisi? Halla yritti hallita nauruaan pitäen auton kaikesta huolimatta vakaasti kaistalla.

- Highway to Hell. Kolmatta kertaa, Ansa vilkaisi soittolistaa.

Listaa tehdessä yksimielisyys siitä, että Highway to Hell kuvastaa hyvin matkaa oli vahva. 600 kilometriä, kuusi henkeä viiden hengen autossa ja perillä viikko keskellä erämaata. Kaikki mahdolliset todennäköisyydet huusivat matkan tuloksena kaaosta ja kuolemaa.

- Laita väliin Stairway to Heaven, Jenni mutisi hymyillen.

- Ei tässä mihinkään taivaaseen olla menossa. Mikä ei vois mennä pieleen tällä porukalla keskellä ei mitään? Ansa tuhahti puolivakavasti, varmana siitä että joko Jere, Klaus, Halla tai Jenni aiheuttaisi vähintään keskikokoisen katastrofin ja jollakin olisi pää kainalossa ja Hallan vanhempien mökistä korkeintaan puolet jäljellä.

- Elämässä pitää olla vähän jännitystä, Jere kääntyi virnistämään Ansalle, kuin haastaen hänet antamaan idean seuraavaan typeryyteen.

- Siä ja Klaus pidätte yleensä siitä huolen, Halla totesi, odottaen yhtä aikaa kauhuissaan ja innoissaan että alkaisi tapahtua.

- Mut kukaan ei koskaan valita ja tällekin reissulle tultiin kutsuttuina, Jere kohautti olkapäitään.

Yleinen pirteä tunnelma jäi ilmaan keskustelun päättyessä Highway to Hellin introon, Jeren kääntäessä äänenvoimakkuutta kovemmalle. Aurinkoinen iltapäivä kavereiden kesken maantiellä eteni kohti vääjäämätöntä, mutta odotettua ja hauskaa kaaosta mökillä Jumalan selän takana. 

Lähes epätodellisen tyhjä tie sai hetkeksi pienen maamerkin Corollan kiitäessä lievää ylinopeutta hirvivaaramerkin ohi.

- Muista varoo hirviä, Ansa sanoi täyttääkseen tyhjän hetken.

- Eikös me olla jo porovaara-alueella? Laura kääntyi kysyvästi Jennin puoleen.

- Ne menee limittäin, Jenni vastasi, vaivautumatta selittämään Suomen maantiedettä ja poronhoitoalueen rajoja tarkemmin.

- Se joka näkee ekana poron tai hirven saa multa kaljan, Jere julisti, varmana voitostaan.

Koko porukasta vain Jere ja Klaus joivat kaljaa, joten Klausin nukkuessa kukaan ei tulisi vaatimaan palkintoa vaikka näkisikin kysytyn liikenneturvallisuusriskin.