Sinä päivänä / Blind Channel

Luku 22

OLIVIA

Tiistai-iltana seisoin poikien studion oven takana rappukäytävässä. Olin seissyt siinä jo hetken uskaltamatta painaa ovikelloa. Niko oli soittanut minulle edellisenä iltana ja pyytänyt minua studiolle puhumaan Joonaksen kanssa. Tiesin, että paikalla ei olisi muita kuin me kaksi, mikä pelotti minua entisestään. En ollut varma miksi minua pelotti. Joonas oli joskus se ihminen jolle kerroin kaiken. Vaikka näin ei enää ollut, pelkäsin että hänellä oli aseenaan mahdollisuus sivaltaa minua kaikista synkimmillä asioillani. En tiedä oliko parempi kohdata Joonas kasvokkain yksin, vai olisiko ollut parempi että mukana olisi ollut joku ulkopuolinen sovittelija. En tiennyt yhtään mitä odottaa. Joko saisimme puhuttua asiat halki kuten aikuiset ihmiset, tai tilanne vain pahenisi entisestään. Jos tämä menisi kuitenkin hyvin ja Joonas pystyisi jatkossa olemaan kanssani edes työkaveri, minulla olisi pieni mahdollisuus päästä mukaan heidän kiertueelleen tekemään töitä.

Hieman vapisevin käsin painoin vihdoin ovikelloa. Hetken päästä oven takaa kuului askelia ja ovi työnnettiin auki. Joonas vilkaisi minua ilmeettömänä, mutta tervehti kuitenkin ja viittasi kädellään tulemaan sisään. Kenkiä ja takkia riisuessani hän käveli jo edeltä studiohuoneeseen. Kun olin saanut ulkovaatteeni riisuttua, vedin pari kertaa syvään henkeä ja kävelin rauhallisesti hänen perässään studioon. Joonas istui sohvalla ja seurasi katseellaan minua, kun kävelin huoneen toiselle puolelle ja istuuduin nojatuoliin. Jonkin aikaa vilkuilimme molemmat toisiamme huoneen vastakkaisilta laitamilta hiljaa.

"Mä tiedän että sä olet vihainen mulle", aloitin hiljaisella äänellä tuijottaen lattialla olevaa mattoa ja sen kuviointia. Hetken päästä nostin katseeni Joonakseen, joka tuijotti ulos ikkunasta. Hän ei vaikuttanut kovin yhteistyöhaluiselta keskusteluun, mutta hetken päästä kääntyi kuitenkin katsomaan minua ja sanoi värittömällä äänellä: "Älä luule tietäväs miltä musta tuntuu." "Jos sä kertoisit vois olla vähän helpompi ymmärtää", vastasin tahtomattani hieman kipakalla äänensävyllä ja kaduin sitä saman tien. Jos halusin että keskustelu etenisi jonnekin, minun täytyisi pysyä mahdollisimman rauhallisena. Näin Joonaksen silmistä, että hän oli vihainen ja hänellä oli paljon sanottavaa. Olin valmistautunut täyteen ryöpytykseen, kunhan Joonas vain pääsisi alkuun.

"Joonas, puhu mulle", pyysin hiljaa ja mahdollisimman rauhallisella äänellä. Samassa Joonas nousi ylös sohvalta, käveli muutaman askeleen turhautuneen näköisenä edestakaisin ja karjaisi sitten minulle kovalla äänellä: "Entä jos mulla ei vaan vittu ole sulle mitään sanottavaa?" Säikähdin hieman hänen äkisti muuttunutta olemustaan. Olin ollut oikeassa. Vaikka Joonas kuinka väitti toisin, hän oli vihainen. Hänellä oli paljon sanottavaa ja nyt pystyin vain odottamaan, milloin hän saisi sen ulos. Yhtäkkiä halusin haastaa hänet. Tiesin että minun täytyi lisätä vettä myllyyn.

"Älä puhu paskaa! Mä nään selvästi että sulla on jotain hampaankolossa ja saat luvan sanoa sen äänen nyt!" huusin nousten samalla itsekin seisomaan. Mulkoilimme hetken toisiamme huoneen vastakkaisilta laidoilta seisten. Lopulta Joonas kysyi hampaitaan kiristellen: "Miksi sä tulit takas?" Hämmennyin kysymyksestä. "Miten niin miksi mä tulin takas? Luuletko sä että mä tulin Helsinkiin sua kiusaamaan? Jos Nikon ja Alisan häitä ei olis ollut, niin usko pois että me ei oltais tavattu vieläkään uudelleen", vastasin. "Sä oot kuitenkin väkisin työntämässä ittes mukaan meidän kiertueelle", Joonas heitti takaisin. "Kuules nyt, mä en ole missään vaiheessa pyytänyt keneltäkään apua mun työjuttuihin. Se oli Tommi joka mulle soitti ja kysyi, kiinnostaisko mua lähteä", vastasin vihaisena. Joonas piti minua ilmeisesti täysin hulluna, mutta hänen ilmeestään näki ettei hän ollut tiennyt Tommin soittaneen minulle. Tässä ei ollut kyse työreissusta. Jos se oli Joonakselle ylitsepääsemätön ongelma, löytäisin kyllä jotain muutakin työtä syksylle. Ongelma oli se, että meillä oli Joonaksen kanssa paljon yhteisiä ystäviä ja se vaikutti kaikkien toimimiseen, jos emme pystyneet olemaan edes samassa huoneessa. "Tajuatko sä hitto vie, että tää tilanne vaikuttaa muihinkin kun meihin?" kysyin epäuskoisena ja jatkoin hiljaa: "Eikö me voitais yrittää sopia?"