Olin sulle hyvä ja sä käytit sitä hyväksi

Luku 21. Romanttinen suuteluhetki ja kissavideoita

Inspiraatio ✨ keskellä yötä ✨ ilmeisesti jatkuu, mutta ei anneta sen häiritä! Jee hyvä mä, sain teille uuden luvun näin nopeesti! *taputtaa itseään olalle*
No mutta kuitenkin olkaa musta ylpeitä ja nauttikaa uudesta luvusta (jossa Micke on koko ajan erittäin spontaani) <3

Micke

Tuijotan taivaanrantaa ja katson miten kirkas, maaginen aurinko laskee puiden taakse. Taivas hohtaa liilan, sinisen sekä keltaisen eri sävyissä ja se näyttää niin ihmeelliseltä. Melkeinpä uskomattomalta.

Tunnen yhden kyyneleen valuvan poskeani pitkin, tippuen aina polvelleni asti. Eikä mene kauaakaan, kun niitä alkaa tulemaan enemmän ja enemmän. Laitan polveni koukkuun ja halaan niitä.

Nykyään mä en tee muuta kuin itken ja ryyppään. Se on ilmeisesti mun tämän kesän juttu. Ja haluan koko ajan olla yksin, mutta en saa. Todella harvoin loppujen lopuksi olen yksin, sillä en jaksa kuunnella jätkiä, joten tyydyn olemaan vaikka väkisin niiden kanssa. En jaksa kun ne kyselisi kaikkea mahdollista. Ihan kuin niillä olisi kyselyikä päällä koko ajan. Aina kun olen nähnyt jätkiä koko päivän, olen sen jälkeen henkisesti aivan poikki. Niin poikki, että voisin vain romahtaa maahan ja huutaa, raivoa ja itkeä.

Kello on jo ainakin yksitoista illalla, jonka takia on hieman kylmä. Varsinkin, kun aurinko ei enää paista. En tiedä tärisenkö, koska mulla on kylmä vai koska itken. Varmaan molemmat. Mulla ei ole edes takkia tai hupparia mukana. Pelkkä t-paita päällä.

Lämmin, turvallinen ja tuttu tunne valtaa koko kehoni, kun tunnen jonkun käden olkapäälläni. Yritän kerätä itseni ennen kuin nostan katseeni, vaikka satavarmasti tiedänkin, kuka näköalatornille on tullut. Nostan katseeni ja jep, Luukas seisoo edessäni. Hän hymyilee pienesti ja yritän hymyillä takaisin. Silmäni ovat varmaan ihan kuolleet ja elottomat.

"Mä en tajua miksi mä itken nykyään koko ajan", kysyn turhautuneena.

"Ehkä sä haluat vaan purkaa tunteitasi."

"Mä voin juoda siihen aina alkoholia", tuhahdan.

"Se ei ole nyt vaihtoehto. Sä et juo tänään alkoholia", Luukas sanoo tomerasti.

"Mitä sä edes teet täällä?" Kysyn kuulostaen hieman tylyltä, vaikka se ei olekaan tarkoitukseni. Katson Luukasta, joka näyttää mietteliäältä. Älä hitto vie vaan yritä valehdella mulle. Kohotan kulmiani pojalle odottaen vastausta häneltä.

"Mä vaan ajattelin, että sä olet varmaan täällä."

"Sä et kerro nyt kaikkea", huomautan ärtyneenä. Tiedän kyllä, että hän valehtelee. Tai ainakin hän jättää jotain kertomatta. Huomaan sen hänestä. Vaikka olemmekin tunteneet vain vähän aikaa, musta tuntuu kuin olisin tuntenut tuon pojan koko elämäni. Ihan kuin mun oli tarkoitus tavata hänet. Luukas ei pysty katsomaan mua enää silmiin ja hän vaihtaa levottomasti asentoaan penkillä.

"No okei. Mä kävin sun kotona ja no... sun isä avasi oven", Luukas kertoo ja huomaan hänen olevan todella hermostunut. Kiristelen hampaitani yhteen. Ei hitto, Luukas on joutunut tapaamaan mun isän.

"Okei", vastaan yksinkertaisesti. En ole nimittäin varma haluanko tietää enempää. Faija on perseestä ja se on varma.

"Etkö sä halua kuulla koko juttua?" Luukas kysyy nyt selvästi hämmentyneenä. Ensinhän olin itse melkein pakottanut hänet kertomaan koko homman ja nyt en yhtäkkiä haluakaan kuulla koko tarinaa.