~vitun kusipää, suutele mua~!Drarry!

.11. Harry the pleieri

/Dracon pov:/

Minä ja Harry ollaan seurusteltu nyt noin alle kuukausi.

Kaikki on mennyt hyvin lukuun ottamatta riitoja siitä kuinka paljon Harry ja Diggory ovat kahdestaan.

Harry ei paljoa puhu minulle käytävillä tai luokassa.
Ehkä hän vain tahtoo edelleen että meidän suhde pysyy salassa.
Kyllä hän minulle puhuu huoneessamme, mutta suurimmaksi osaksi sekin on vain kinastelua.

Kerroin Pansylle mun ja Harryn suhteesta.
Hän sanoi olevansa onnellinen minun puolesta mutta näytti vähän oudoksuvalta.

Olen huomannut kuinka Blaise pitää Harryä silmällä. Ja tuijottaa aina häntä murhaavasti kun hän on Diggoryn kanssa.

Se saa minut aina vihaiseksi ja surulliseksi kun näen Diggoryn kuljettamassa kättään Harryn harteille tai lantiolle. Tiedän että hän ei tahdo minun olevan Harryn kanssa, koska tiedän myös että hän tietää meidän suhteesta.

Minulla on ikävä Harryä sillä tavalla.

-

Kävelin ees taas minun ja Harryn huoneessa sänkyjen edessä.

Silmiäni polttaa. Olen itkenyt ne ihan turvoksiin.

Tahdon puhua Harrylle kuin normi ihminen. En kuin hullu. En niin kuin minun isä puhui äidilleni.

Huoneen ovi avautuu.

Kipitän nopeasti vessaan ja laitan oven lukkoon.

Tunnistan askeleiden kuuluvan Harrylle. Nyt olisi tilaisuus puhua hänelle mutta en tahdo hänen näkevän minua tällaisena.

Mitä minä ajattelen? Hän on minun poikaystävä. Mitä helvettiä?

Avaan vessan oven varoen kurkaten mitä hän tekee.

Hän istuu sängyn reunalla puhelin kädessä näyttäen väsyneeltä.

Hän hiukset ovat sekaisin kuin aina.

Kauluspaita ja suorat housut päällä. Hänen solmio ja kaapu olivat lattialla.

Kävelen ulos vessasta ja istun oman sängyn reunalle niin että olen vastapäätä Harryä.

Hän vain istuu siinä ja katsoo puhelintaan.

Tahdon sanoa jotain mutta tuntuu kuin en saisi sanoa mitään.

"Aijotko vain istua siinä ja tuijottaa?" Hän yhtäkkiä ärähtää.

"Ööm- Häh?" kysyn tyhmänä.

"Aijotko vain tuijottaa siinä typeränä?" hän kysyy.

"Siis... Kuulin mä mitä sä sanoit, mutta yllätyin vain. Ja en aijo.." sanon hiljaa.

Hän laskee puhelimensa viereensä. Laittaa kätensä nojaamaan polviin ja katsoo minua.

Tuo katse ei ole se mitä olen nähnyt lähi päivinä. Se on kiltti ja luotettava katse. Jos niin voi sanoa.

"No...Miks sä tuijotit mua?" hän kysyy matalalla äänellä.

Tunnen heikon kylmän väreen menevän minun selkärankaa pitkin.
Nyt ei saa sanoa mitään väärää.

"En mä tiedä." vastaan hiljaa katsoen lattiaa.

"Sano miksi." hän sanoo vihaisemmin.

"Enkö mä mun omaa poikaystävää saa katsoa?" kysyn ääni väristen.
En tiedä miksi mutta minua jotenkin pelottaa.

Hän nousee seisomaan ja kävelee minun luokse.

Sydämmeni hakkaa kovempaa rinnassani aina kun hän tulee lähemmäs.