Beautiful Now

Osa seitsemäntoista

Vilma

Kökötän bussipysäkillä odottaen bussin (tai ihmeen) saapumista. Vaarin talo sijaitsee aivan metsänlaidalla, keskellä ei mitään (niin kyllä koko muukin kylä), joten sinne on monien kilometrien matka. En jaksaisi millään kävellä sinne, varsinkaan tällaisella säällä. Sade piiskaa koko kaupunkia ja olen nähnyt ainakin kolmen puun kaatuvan salaman ja tuulen takia. En pelkää ukkosta... ainakaan paljoa.

Varmaan 20 minuutin odottelun jälkeen en jaksa enää, joten nousen seisomaan ja lähden kävelemään kohti vaarin taloa.

Kuulen autontööttäyksen takaani ja olin hetken jo aivan varma, etten hengitä, mutta seison omien jalkojeni varassa ja kuulen sydämenlyöntini, joten ilmeisesti olen elossa. Auto ajaa minun kohdalleni ja katson ikkunaa. Ikkuna laskeutuu ja Martinin kasvot katsovat minua.
"Vilma, mitä sinä tällaisella säällä täällä kävelet? Ja tähän aikaan", kuskin paikalla istuva Stina kysyy ja vilkaisee kelloa. En ole tullut edes ajatelleeksi paljonko kello on.
"Pikkuveljeni vei pyöräni. Ja puhelimestani loppui akku", vastaan.
"Hyppää kyytiin, me voimme viedä sinut kotiin", Stina sanoo.
"Ei, ei, siitä olisi teille vain liikaa vaivaa. Voin ihan hyvin kävellä", vastaan. Samassa ukkonen jyrähtää kovempaa kuin kertaakaan aiemmin. Hypähdän vaistomaisesti askeleen lähemmäs Martinia. "Tai ei se kyyti sittenkään olisi pahitteeksi", jatkan ja avaan takapenkin oven samalla, kun Martin ja Stina nauravat minulle.

Automatka sujuu oikein leppoisasti. Martin kertoo minulle ja Stinalle aivan surkeita vitsejä. Myrsky on tainnut sekoittaa päämme, sillä nauramme kaikelle mitä joku sanoo. Oli asia mikä tahansa, niin mehän nauramme.
Tuulilasinpyyhkijät vispaavat puolelta toiselle vinhaa vauhtia. Tuuli heiluttaa puita pelottavan kaarelle ja sade iskeytyy vasten autoa. Saatan ehkä sittenkin pelätä ukkosta hieman.

Kaikki sujuu hyvin, kunnes Martinin puhelin soi. Hän puhuu puhelimeen hieman ärtyneeseen sävyyn. En tiedä kenelle hän puhuu, mutta ilmeisesti ei kenellekään toivotulle.
"Emil kysyi, voimmeko käydä hakemassa hänet Julianalta", Martin kertoo lopetettuaan puhelun. Stinan ote ratista kiristyy.
"Onko se sinulle ok?" Stina katsoo minua sisätaustapeilistä.
"Mieluummin jään nyt pois kuin istun samassa autossa hänen kanssaan", vastaan happamasti.
"Kuule", Martin kääntyy ympäri pelkäänjänpuoleisella paikalla. "Tiedän, että Emil teki väärin, en todellakaan puolustele hänen tekoaan, mutta hän on kaiken jälkeen silti veljeni ja minä rakastan häntä. Hän on tehnyt paljon typeryyksiä elämänsä aikana, mutten ole koskaan nähnyt häntä niin surullisena kuin sinun palopuheesi jälkeen".
"Mutta minä luulin, että..."
"Veljeni on hyvä näyttämään, ettei hän välitä, mutta kyllä hän välittää, varsinkin sinusta, joten voisitko nyt ystävällisesti pystyä istumaan hänen kanssaan samassa autossa kymmenen minuuttia".
En tiedä mitä sanoa. Olen todella vihainen Emilille, mutten voi hallita tunteitani. Pidän hänestä vieläkin, vaikka hän särki sydämeni.

Pian istumme kaikki neljä Stinan autossa. Martin ja Stina etupenkillä, minä ja Emil takapenkillä. Ei hätää, emme istu Emilin kanssa vierekkäin. Istumme molemmat eri laidoilla ja tuijottelemme ulos ikkunoista. Ulkona on pilkkopimeää. Vain auton etuvalot heijastavat muutaman metrin päähän.
"Vilma, missä sinä asut?" Stina vilkaisee minua jälleen sisätaustapeilistä.
"Jos jätät minut kaupalle, niin voin kävellä siitä loppumatkan", vastaan.
"Okei", Stina myöntyy nyökäten. Hän kääntää radiota kovemmalle ja alkaa laulamaan Martinin kanssa epävireisesti Chris Medinan What are words kappaletta. Vilkaisen Emiliä, joka tuijottelee edelleen ulos ikkunasta. Pojan virheetön sivuprofiili pitää huolen, etten saa silmiäni irti hänestä. Haluaisin niin kovasti kysyä, kolkuttaako hänen omatuntonsa edes vähän, edes ihan ihan ihan vähän. Mutten kysy. Pysyn hiljaa.

En ole täysin varma, mitä tapahtui. Pian kuulin auton tekevän äkkijarrutuksen märällä hiekkatiellä. Turvatyynyt ovat auenneet. Kuulen piippausta korvissani. Minua oksettaa. Näen sumeasti konepellin murskautuneen. Kaikki muu saattaa olla murskana, mutta radio kyllä soi vielä hiljaisesti Vetlandan tuskallisen pimeässä yössä. We might be dead by tomorrow soi hiljaisesti Vetlandan tuskallisen pimeässä yössä.