Beautiful Now

Osa kaksikymmentäkuusi

Vilma

Seison koulun pihalla hyppien samalla paikallani, sillä ulkona on todella kylmä. En edes ole ihan varma mihin olen lupautunut tulemaan, sillä puhelu pätki juuri siinä kohdassa, missä Piitu kertoi mihin olemme menossa. Sain selvää vain sanat koko Vetlanda, uusi vuosi ja koulun piha. Kai tämä liittyy jotenkin raketteihin, sillä onhan nyt uusi vuosi.

"Vilma, sinä pääsit!" Piitu hihkaisee ja halaa minua.
"Miksen olisi päässyt?" kysyn halaan tyttöä takaisin.
"No ajattelimme vain, jos et olisi päässytkään sen poliisikuulustelun jälkeen", Karola sanoo muitten tyttöjen nyökytellessä samalla.
"No ei se helppoa ollut, mutta kyllä äiti ja isä suostuivat lopulta", vastaan. "Mutta mikä tämä juttu siis on?"
"Tästä on tullut perinne. Joka vuosi siis varmaan koko Vetlanda kerääntyy tänne katsomaan uutena vuotena raketteja ja niiden jälkeen kaikki paikalla olevat siirtyvät paistamaan vaahtokarkkeja, laulamaan yhteislauluja ja kertomaan toisilleen juttuja", Piitu selittää.
"Viime vuonna poltin sormeni paistaessa vaahtokarkkeja", Mea naurahtaa. "Eikä se punoitus oikein koskaan loppunut". Tyttö nostaa käsiään ja näyttää meille punertavia sormenpäitään.
"Eikö sinun olisi kannattanut käydä lääkärissä?" Jasmin kysyy ja tarttuu Mean sormiin tiiraillen niitä tarkkaavaisen näköisenä. Mea vain kohauttaa olkapäitään hämärässä.

Koulun piha on täynnä aikuisia, lapsia, teinejä, vanhuksia ja kaiken muunkin ikäisiä, mutta teinit peittävät suurimman osan ihmismassasta. Puheensorina, nauru sekä joittenkin pienten vauvojen itku raikuu ilmassa. Kaikki odottavat kai malttamattomina ilotulitusta (tai sen jälkeen saatavia vaahtokarkkeja).
    Puhelimeni pirahdus pysäyttää ajatukseni. Kaivan vanhan puhelimen taskustani ja siristelen silmiäni yrittäen saada ne tarkentamaan kirkkaaseen näyttöön. Viesti on Emililtä. Hän haluaa tavata minut.
"Minun täytyy käydä vessassa", sanon tytöille ja lähden kävelemään kohti koulunovia heidän nyökättyään.

Sisällä ei ole valoja. Näen hädintuskin eteeni, mutta jotenkin onnistun löytämään tieni varmaan koko koulun syrjäisimmälle käytävälle.
"Vilma", kuuluu Emilin henkäys pimeydessä.
"Emil", vastaan ja lähden juoksemaan poikaa kohti. Hän seisoo käytävän päädyssä, juuri ikkunan edessä, mutta ikkunasta ei kylläkään tule paljoa valoa.
    Emil kietoo käsivartensa ympärilleni saavuttaessani hänet. Poika nostaa minua hieman ilmaan ja rutistaa oikein kunnolla, kunnes on saanut tarpeekseen ja laskee minut maahan. Hän ei kuitenkaan peräänny vaan pitää välissämme olevan tilan mahdollisimman pienenä.
"Olen ollut aivan liian kauan erossa sinusta", Emil huokaisee ja pitelee käsistäni kiinni.
"Ovatko nämä jotkut salaiset treffit?" kysyn leikkisästi virnistäen.
"Tavallaan", Emil vastaa. "Minun oli pakko saada nähdä sinut. En kestä olla sinusta erossa".
"Mutta tiedäthän, että emme voi olla yhdessä niin kauan kun olet yhdessä Julianan kanssa", sanon vakavasti ja latistan samalla tunnelmaa aika epämukavaksi, mutta kyllähän jommankumman se on sanottava. Yritän katsoa Emiliä silmiin, mutta pimeys antaa minun erottaa vain hänen ääriviivansa ja lämpimät kädet omillani.
    "Tiedän, tiedän", Emilin ääni kuulostaa hieman säröiseltä. Aivan kuin se murtuisi minä hetkenä hyvänsä.
    "Sinun pitää tajuta, ettet voi saada meitä molempia. En halua olla se, jonka kanssa liikut vain silloin kun kukaan muu ei näe. Ja sitten vielä esität iloista poikaystävää Julianalle, vaikka sinulla on toinen nainen! Ei se ole oikein Emil", kuulostin jopa hieman mustasukkaiselta ja siltä kuin haluaisin Emilin itselleni. Mutta toisaalta haluanhan minä.
    "Älä pakota minua valitsemaan", Emil kuiskaa hiljaisuuteen.
"En minä pakota sinua valitsemaan. Sinun on itse pakotettava itsesi valitsemaan".
"En haluaisi satuttaa Julianaa".
"Mieti kumpi satuttaa enemmän, tieto siitä, että sinulla on toinen vai se ettet kerro hänelle ja hän saa lopulta kuulla joltain muulta", selitän. Emil huokaisee syvään.
"Minun on kai pakko jättää Juliana", Emil sanoo.
"Miksi se on niin vaikeaa. Ymmärrän kyllä, jos et halua olla minun vaan Julianan kanssa", selitän hiljaa.
"Se vain... tai no hän tietää minusta asioita, joita muut eivät tiedä. Pelkään vain, että hän levittää ne, jos jätän hänet", Emil kertoo.
"Mutta eihän hän voi kiristää sinua olemaan hänen kanssaan yhdessä", vastaan kauhistuneena.
"Ei niin. Ja siksi jätänkin hänet", Emil sanoo päättäväiseen sävyyn. "Ja sitten minä voin viedä sinut oikeille treffeille. Ei mitään salailua enää. Haluan, että kaikki tietävät sinusta. Haluan, että kaikki tietävät miten onnellinen olen sinun kanssasi".
Hymyilen. Emil nojautuu lähemmäs. Tästä onkin ollut jo liian kauan aikaa. Nousen varpailleni ja rikon välissämme olevan tilan samalla, kun ensimmäiset ilotulitukset räjähtävät taivaalle.