Little Lion Man

35. Kuin hän

tw: kevyttä puhetta hyväksikäytöstä. kevyttä smuttia ;) kaikki on kevyttä nyt perkele ku on pakko keventää!

Olli

Kun totuus paljastuu Aleksille, jossain sisimmissäni odotan, että hän haluaa lähteä pois, sillä tavalla kuin hän lähti viimeksi. Laukkuja pakaten ja raivoa kihisten.

Tiedän olevani vääränlainen, viallinen, isänkaltainen. Toiset juovat tuskan pois, toiset oppii tukahduttamaan sen työllä. Toisilla on aina joku paikka jonnekin palata, mutta me rikkinäisimmät rakennamme oman valhepalatsin tukemaan harhakuvitelmiamme. Aleksi käveli palatsiin ja romahdutti kaiken. Jonka jälkeen poistui, kun ymmärsi, että kaikkea ei voi kasata takaisin hajoamisen jälkeen.

Katson nyt hänen heiveröistä ja rei'itettyä ruumistaan. Kuinka tuska vääntää ilmeen hetkessä vaikeaksi, ja kuinka alahuulet rohtuvat ainaisesta pureskelusta. Arpi toisensa jälkeen, tuntuu, etten pysty edes häntä suojelemaan. Kuinka kävisi jälkikasvun?

"Mua väsyttää." Aleksi kuiskaa varoen jossain vaiheessa iltaa sohvalta. Hän on varmaan puolitoista tuntia taistellut unta vastaan, antanut silmien valua hieman kiinni, mutta räväyttänyt ne sitten pikaisesti auki. Aivan kuin joku vainoaisi häntä pysymään hereillä. Liekö vanhat muistot.

"Tuu, autan sut sänkyyn." Nousen seisomaan pöydän äärestä. Tommi on lähtenyt tovi sitten kotiin. Olimme järjestelleet hieman työasioita, ja alkaneet etsimään sopivaa asianajajaa tapausta varten. Muutama sähköpostia tälle illalle riitti, tapahtumia oli ollut liikaa muutenkin. Kello läheni oikeastaan jo kahta yöllä.

Aleksi epäröi selvästi. Sen jälkeen hän alkoi väkipakolla kammeta itseään ylös sohvalta, mutta tartuin taas ohuista käsivarsista kiinni. Hänen pitäisi syödä enemmän. Tuollainen näännyttäminen tekee pahaa hyvinvoinnille. Hän ei pistä laisinkaan vastaan, kun lähden saattamaan yläkertaan.

"Jos sulla tulee mikään hätä, sano vaan. Mä nukun vierashuoneessa." Puhun hänelle, kun kävelemme yläkerran käytävässä kohti makuuhuonetta. Aleksi lyö jalat lukkoon.

"Sä tulet mun viereen." Hän kuitenkin vaatii, ääni täynnä ärtymystä.

"No en tule, kuitenkin tökin sua tuohon kylkeen." Vastaan, ja Aleksi antaa sellaisen katseen, jota haluaisin väistää.

"Ja paskat. Sä tulet mun viereen, tai kävelen sun nukkuessa ulos täältä jonnekin kadulle nukkumaan." Että se kehtaakin. Pelata samaa kiristyspeliä, mitä aina ennenkin. Aleksikin kyllä tietää itse, kuinka arvokas on, kun voi käyttää itseään pelinappulana. Pyöräytän hänelle silmiä dramaattisesti ja huokaisen myöntymyksen.

Vaellamme käsikynkkää hämärään makuuhuoneeseen. On omituista, että olemme siellä taas yhdessä, aikeissa laskeutua valkoisiin lakanoihin vierekkäin. Päästän hänet otteestani, mutta samalla käsi hapuilee ilmaa, kuin halutakseen pidellä vielä hetken. Aleksi laahustaa toiselle, omalle puolelleen, ja alkaa riisumaan housujaan. Kun hän istahtaa sängylle ja sihahtaa tuskasta, herään pakottavasta tunteestani.

"Sattuuko sua? Tarviitko särkylääkettä?" Kysyn välittömästi. Odotan napakkaa kieltäytymistä, mutta yllätyksekseni hän vai naurahtaa kuivan kalskeasti.

"Sattuuko? Kyllä. Aivan helvetisti. Eikä edes se, että joku sun hullu exä puukotti mua lyijykynällä kylkeen, vaan se, että me ollaan täällä taas." Hän ärähtää ja käy varoen sänkyyn makaamaan. Pudotan omat college housut jaloistani, ja riisun paidankin pois. Odotan että hän saa hyvän asennon, jonka jälkeen uskallan lähteä liikkumaan sängyllä, antaen patjan vajota painostani.