Princess School

17

" Tässä on nuori herra Daniel van Wein, sinun tuleva miehesi. ", rehtori sanoo liioitellun maireasti. Ovesta sisään astelee blondi poika hieman, ylimielisesti hymyillen.

Katson poikaa niin synkästi, että häneltä voisi päästä housuun, jos hän olisi nuorempi.
Kuvittelen kuitenkin tilanteen, jossa hän vain häipyisi nolosta tilanteesta, eikä palaisi enään koskaan. Hän kuitenkin mulkaisi vain takaisin. Tuijotamme toisiamme, jonkin aikaa. Katson suoraan hänen kirkkaan vaaleansinisiin silmiin haastavasti.

"Tänään voitte alkaa tutustua toisiinne. ", rehtori katsahtaa minuun päin, tyytyväisenä itseensä.
Tuota ihmistä en uskoisi kyllä sukulaisekseni ellen itse sitä olisi kuullut.
" Neiti Wilson on hyvä ja menee vaihtamaan vaatteensa soveliaammiksi. ", hän sanoo paheksuvalla äänellä.

Koko päivän Daniel seurasi minua, kuin ankanpoika, tosi häiritsevää. Ja häiritsevää hänessä on se, että hänellä on sama nimi, kuin ystävälläni, en kylläkään pitänyt hänestäkään paljoa, mutta enemmän kuin tuosta.

Päivän mittaan huomasin kyllä, että Danielin suku on selvästi jostain ylempää kuin tavallisen tallaajan. Ja välillä hän käyttäytyikin sen mukaisesti, mutta onneksi ei yhtä paljoa, kuin Thomas.
Autz, Kirpaisee muistella kuoleita varsinkin niitä, joita on edes vähän tuntenut.

Seuraava päivä ja sama hännystäminen jatkuu, onneksi saan hänet tälläkertaa karisteltua pois kannoilta, kun hän jäi juttelemaan jollekulle. Astelen nopeasti kulman taakse.

Häämme ovat kuulemma kolmen päivän päästä ja tänään pitäisi sovittaa häämekkoa, mutta minulla on jo muita suunitelmia tuon tilalle. En todellakaan ole jäämässä tänne, naimaan (helou, kaikki kaksimieliset😂) tuota pönttöä. Aijon jotenkin päästä Hunterin luo.
Mhh... Hunter. Nyt kun ajattelen, eikä hän ole lähellä omalta osaltaan sekoittamassa päätäni, niin alan tajuta, että miksi edes pidän hänestä?

En tunne häntä kovinkaan hyvin(eli en yhtään), vain päällisen ja aavistuksen syvemmältä, mutta totuus on se, että olen tuntenut hänet vain muutamien päivien ajan, välissä tapahtunut kuoleman pelko, karkumatkat ja muut tällaiset jutut ovat saaneet meidät yhteen. Ja minusta tuntuu, että muutos jota hain karkaamisellani on voinut purkautua ja äkki rakastumisella, en ole koskaan tuntenut näin.
Kuuntelen hetken itseäni ja oikeastaan kuulostan ihan, joltain tytöltä, joka suin päin hyppää toisen syliin ja hetken mielijohteesta rakastuu ensimmäiseen poikaan, joka puhuu. Ja muutenkin harva minusta edes pitää. Miksihän Hunter pitää minusta? Vai pitääkö? Olen oikeastaan aika kamala ihminen, töykeä ja usein äreä. Paskiainen.

Tätä meidän välistä juttua en osaa kunnolla selittää itsellenikään, enkä tiedä mitä meistä tulee, jos edes tulee mitään, mutta tämä asia ei selviä ilman Hunteria, eikä tällaisella "suurilla" pohdinta tuokiolla.

Tällä kertaa karkumatka osa kakkoseni, ei tule loppumaan vankilaan. Sen kirjoitan kiveen!

Täytynee kyllä myöntää, että ensimmäisen karkumatkani suunitelma oli hivenen dramaattinen ja huonosti suunniteltu. Tällä kertaa teen tämän hyvin yksinkertaisesti ja helposti niin, että perääni ei varmasti lähdetä. Suunitelmani huonopuoli on, että tarvitsen hänet mukaan.
Hän saa lähteä, joko hyvällä tai pahalla mukaani.

Nyt ikäväkseni myönnän, että minun pitää etsiä hänet. *Huokaus

Menen ensimmäisenä katsomaan ruokasalista, sielä on tyhjää lukuun ottamatta paria hikipinkaria, jotka tekevät luultavasti, jotain extra läksyjä. Miten he jaksavat? 

Käännyn ja lähden katsomaan seuraavaksi hänen huoneestaan. Ei sielläkään. Turhauttavaa. Mhh... missähän hän voisi olla nämä paikat nyt ovat sellaiset varmimmat. Olisikohan rehtorin huone..... Sinne en kyllä sen kääkän kanssa ole menossa keskustelemaan. Jos olisin Daniel van Wein, missä olisin? Daniel van Wein, Daniel van..... Oikei, tästä ei ole, mitään apua, luulinko oikeasti, että voisin vajota niin tyhmän eliön tasolle??? Mhh... mieti, mieti.... Olisiko hän sitten ulkona?