Hänen

38. ~Söpöä~

ALEX

Sisäelimeni tuntuvat velloutuvan yhdeksi ällöttäväksi sotkuksi, kun mä jostakin syystä yritän nieleskellä hermostuneisuutta kurkustani alas. Niinkuin se oikeasti mitään auttaisi, saa vain minut näyttämään entistä säälittävämmältä. Mä hädintuskin uskallan nostaa katsettani meidän maahan asettemastamme valkoisesta liinasta, johon puran vimmattua vauhtia kaikkea sitä purtavaa jonka äiti pakkasi piknik koriimme.

Sen jälkeen kun me päästiin istumaan alas, ja mä aloin toteuttamaan tätä jokseenkin noloa tempausta, näkökenttäni on rajautunut tiukasti Edenin paljaiden säärien alapuolelle. Mun tekisi niin hirveän paljon nähdä ja kuulla mitä se ajattelee, mutta samaan aikaan mua pelottaa, että mä tulen näkemään vain Edenin ällötyksestä vääntyneen ilmeen, ja se ei ikinä lopeta tästä vitsailua. Voi luoja miten paljon mä toivoisin, että se pitäisi tästä ja antaisi mulle anteeksi.

"Sua ujostuttaa" Eden töksäyttää, saaden katseeni viimein nousemaan liinalle asetelluista hedelmistä ja pikkupurtavista kohti tuon kasvoja. Mä voin kuulla hymyn sen äänestä, mutta jollain tavalla ehkä myös pilkahduksen jännitystä.
En mäkään hänen tilanteessani mielelläni olisi itseni kanssa 'treffeillä'.

Liian urhea kun olen myöntämään omia heikkouksiani, mä päätän pikaisen hymähdyksen kera vaihtaa aihetta. "Um, mitä mieltä sä olet tästä tai-" työnnän sormeni mun sekaisin menneisiin hiuksiin kun mä yritän miettiä mitä sanoisin. "Meistä?"

Eden vilkaisee mua nopeasti silmiin, ennenkuin sen katse karkaa takaisin jonnekkin kauas mun taakseni. Miksi ihmeessä mä aloitin tuolla kysymyksellä? Se aivojeni osa-alue, joka kertoo minulle rakkaudellisista tunteista, tarvitsisi epätoivoista kehitystä mahdollisiman äkkiä.

"Tää on tosi söpöä" Se vihdoin vastaa, saaden uuden pikkiriikkisen pienen toivonkipinän sinkoamaan läpi mun mieleni. Eden vetää polvensa vasten rintakehäänsä, ja hörppää pienen kulauksen vaaleanpunaisen värisestä juomasta, jonka mä huolellisesti asettelin sen eteen hetki sitten. Miksi sen pitää aina näyttää niin pirun hyvältä?. "Vadelmaa?"

Nyökkään pienesti tytön esittämään juomakysymykseen. "Mä muistelin että sä pidät vadelmista enemmän kuin mansikoista"

Eden hymyilee. Paljon rohkeammin nyt. Outoa miten iloiseksi se tekee mut. Joka kerta kun sen huulet kaartuu pienimpäänkin hymyyn, mä voin kokea järjettömän suuren perhoslauman lepattavan jostakin kumman onkalosta vatsaani, niiden vanhojen joukkoon. Ne tulee ajamaan mut hulluksi vielä jonakin päivänä. "Mä en usko, että sä tekisit mitään tälläista, jos sä et välittäisi musta.."

"Mä välitän susta ihan tosi-" Mä yritän vakuuttaa, samalla repien tummia viinirypäleitä irti toisistaan. Oikeastaan en edes haluaisi syödä niitä, sormeni vain kaipaavat jonkinlaista tekemistä.

"Sä olet kuitenkin satuttanut mua tosi monta kertaa" Eden keskeyttää tunteiden purkaukseni. Yhtäkkiä sen kasvot on taas täysin totiset, kuin niillä ei minkäänlaista iloa ikinä olisi ollutkaan.

Auts. Tuo ei tullut yllätyksenä, mutta silti tuntuu, kuin se tutuksi tullut mini Eden pääni sisällä paiskoisi tikareita sydämeeni.
"Mä lupaan, että mä en enää ikinä satuttaisi sua" Hetki hetkeltä mun ääneni alkaa kuulostaa vain yhä säälittävämmältä piipitykseltä.

"Mä olisin tosi tyhmä, jos mä antaisin sulle anteeksi tai miettisin meille mitään uutta mahdollisuutta" Edenin puhetyyli on inhottavan mystinen. Se ei halua dumpata mua vain nopeasti ja mahdollisiman kivuttomasti, vaan nimenomaan ikäänkuin repisi ihoon tiukasti jumittunutta laastaria pieni pala kerrallaan, jotta se saisi mut kiemurtelemaan kivusta.

"Mutta oletko sä-"

"Alex, anna mun nyt puhua loppuun" Eden mutristaa sen suuta, samalla puristaen käsiään tiiviimmin polviensa ympärille. " Silti musta tuntuu että mä toimisin vielä tyhmemmin jos mä en huomioisi mun sydäntä pätkän vertaa. Ehkä mä haluaisin että meillä voisi vielä olla...Jotain?"

😽😽
Woop, mitä mieltä ootte Edenin
päätöksestä?😁