Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

80. Leivistä rakkauteen

Joonaksen pov

Turhauttaa se miten Niko käyttäytyy. Eihän hän mitenkään ilkeä ole, ei todellakaan. En vain pidä siitä, kuinka omistavainen hän heti on. Tottakai minä hänestä pidän ja olisin itsekin yhtä omistavainen häntä kohtaan samanlaisessa tilanteessa, mutta en halua hänen lähtevän keulimaan asioissa.

Fakta on, ettemme me ole vielä sopineet mistään virallisesta, ja mielestäni Nikon tulisi ymmärtää se. Tietysti haluan olla hänen kanssaan, mutta en ole siitä enää yhtä varma tuon äskeisen välikohtauksen jälkeen. Totta puhuen luulin aiemmin pienen hetken ajan, että tämä koko juttu on taas jokin Antin kehittelemä suunnitelma, jossa Niko on mukana. Voisihan se hyvin olla mahdollista, että he olisivat suunnitelleet tämän vain nöyryyttääkseen minua taas kerran.

"Porko!", kuuluu huuto takaani. En jaksa välittää siitä, kuka ikinä se sitten onkaan. Jatkan vain matkaani eteenpäin kädet taskuissa. Pian joku kuitenkin tarttuu minua molemmin puolin kiinni ja taivuttaa päätäni taaksepäin. Näen Joelin virnistävät kasvot, jonka vuoksi pyöräytän silmiäni ja käännyn häneen päin.

"Treenit tänään taas teijän luona?", hän ilmoittaa, mutta varmistaen kuitenkin, että minulle varmasti käy se. Nyökkään hänelle.

"Jes. Mul on kiire et ehin sanoo muillekki ennen tunnin alkua joten pitää mennä, heippa!", tuo hihkaisee ja jatkaa matkaansa juoksuaskelin. On hän niin pöhkö välillä. Miksi on niin tärkeää saada tämä asia kaikkien tietoon ennen seuraavaa tuntia? Kai hänellä olisi yhtä lailla aikaa kertoa se tunnin jälkeenkin.

---

Nikon pov

Näprään sormiani vaisusti muiden häärätessä soittimiensa kanssa. Minullahan ei ole mitään soitinta, paitsi suuni, joten minun ei tarvitse laittaa mitään valmiiksi. Toki voisin auttaa muita, mutta heillä näyttää olevan asiat kondiksessa jo itsekin.

Olemme siis jälleen Joonaksen luona soittamassa. Voisimme kaikki kerralla vain muuttaa tänne, sillä tänään aamullakin kolme meistä unohti varmaan puolet tavaroistaan tänne. Onneksi Aleksilta ei jäänyt mitään, sillä hän ei olisi voinut tulla hakemaan niitä. Joel kyllä kerkesi jo valittaa, että haluaa Aleksin tänne. Me sitten toppuuttelimme hänet, sillä ei olisi hyvä, että Aleksin vanhemmat alkaisivat epäillä jotakin, kun tämä olisi taas poissa kotoa.

"Ei perkele, mikä tän ongelma on?!", Olli ärähtää. Hänen bassonsa ei ilmeisesti ole ihan kunnossa. Miten se on mahdollista, kun hänhän käytti sitä viimeksi eilen illalla?

"Tarviitko apuu?", kysyn, mutta Olli pudistaa päätään. Hän huokaisee turhautuneena ja käy lattialle istumaan, asettaen basson eteensä lattialle. Hän jatkaa soittimen korjailua siinä.

"Miks musta tuntuu et te kaikki ootte jotenki ärhäkällä tuulella nyt?", Joel kysyy. Olen minäkin huomannut saman. Varsinkin minun ja Joonaksen välissä on jokin hiertymä, jonka koen olevan minun syytäni.

"Pitäiskö vaan unohtaa soittaminen tältä päivältä? Tehää mielummin jotain rentoo", Tommi ehdottaa. Kelpaa todella hyvin ainakin minulle.

"Hei voidaaks me pölliä Joonaksen pleikkari ja pelaa vaan sillä?", Joel kysyy Tommilta, joka suostuu. Heillä kahdella on usein kahden keskisiä skaboja kaikenlaisissa peleissä.

Joel ja Tommi kiiruhtavat pleikkarin ääreen. Olli jää silti vielä säätämään jotakin bassonsa kanssa, vaikka oli lupa lopettaa. Itse istun yhä vain samassa paikassa tekemättä mitään. Joonas vie kitaransa telineeseen ja astelee sitten minun luo. En katso häneen, mutta pian tunnen hänen käden olkapäälläni.

"Tulisiks sä mun kans laittaa jotain syötävää?", Joonas kysyy hiljaa. Nyökkään pienesti ja nousen ylös, lähtien Joonaksen perässä keittiöön.

"Mitä syötävää sä meinasit et laitettais?", kysyn päästessämme keittiöön. Joonas vilkuilee ympärilleen, eli luultavasti hän yrittää miettiä, mitä laittaisimme ruuaksi viidelle hengelle.

"Oisko vaikka lämpimiä leipiä?", hän ehdottaa, ja nyökkään hänelle. Se kuulostaa hyvältä.

Sovimme, että teemme kaikille kaksi leipää, eli yhteensä kymmenen.
Menen etsimään muita tarvikkeita jääkaapista, kun Joonas ottaa leivät esille. Kaikki ainekset löydettyämme alamme valmistamaan leipiä.

Levitän paahtoleivän päälle hieman oliiviöljyä ja pilkon tomaatteja siihen. Ripottelen vähän oreganoa ja sitten juusto päällimmäiseksi. Toistan saman neljälle muulle leivälle, Joonaksen tehdessä myös viisi samanlaista leipää. Kun kaikki leivät ovat valmiita, asettelemme ne pellille ja laitamme uuniin.

"Mennääks me sit takas tonne muiden luo? Nois leivis menee kuitenki joku kymmenen minuuttia", ehdotan ja olen jo poistumassa keittiöstä, mutta Joonas tarttuu käteeni pysäyttäen minut.

"Älä mee viel. Kyl mä halusin sun kans ihan puhuukki", hän sanoo ja asettuu nojaamaan keittiötasoon. Menen hänen viereensä ja odotan, että hän sanoisi jotakin ensimmäisenä.

"Mä taisin jo aiemmin mainita sen et mistä mä suutuin", hän aloittaa hieman kysyvällä äänenpaineella. Nyökkään ja käännän katseeni lattiaan.

"Niin mainitsit. Ja kyllä mä ymmärrän. Enhän mä voi olettaa et sä voisit näin nopeesti luottaa muhun täysin, tai et haluisit mut jo takasin. Ymmärrän jos haluut olla vaan kaverei-", selitän, mutta Joonas keskeyttää minut painaen kätensä suuni eteen.

"Tiiän et ymmärrät, mut kyl mä haluun", hän sanoo laskien kätensä samalla takaisin alas. Katson häntä kysyvänä.

"N-niin siis mitä haluut?", kysyn olettaen, että hän haluaa siis olla vain kavereita kanssani.

"No olla sun kans. Siis seurustella", Joonas sanoo ja alkaa hymyillä. Hymyilen itsekin, mutta olen silti vielä hieman epävarma asiasta.

"Ootsä varma?", kysyn, sillä en halua, että Joonas tekee mitään päätöstä vain siksi, että minulle tulisi parempi mieli, jos hän ei itse oikeasti halua.

"No joojoo. Höpsö", hän naurahtaa ja vetää minut halaukseen. Hymyillen kierrän käteni hänen ympärilleen. Olemme siinä hetken, kunnes Joonas irtautuu minusta hieman ja painaa huulensa omilleni. Hymähtäen vastaan hänen suudelmaan.

---

Olemme kerääntyneet Joonaksen kodin olohuoneeseen television ääreen, sillä alamme katsoa jotakin elokuvaa. Meillä on kaikilla lautaset, joilla lepää minun ja Joonaksen hetki sitten tekemät leivät.

Joonas tulee istumaan viereeni sohvalle ja nostaa jalkani syliinsä. Asetun nojaamaan hänen olkaa vasten hänen alkaessa hipsuttaa hiuksiani. Katselen häntä rakastuneilla silmilläni. Hän näyttää niin uskomattoman hyvältä.

"Mä rakastan sua", kuiskaan lähellä hänen korvaansa ja painan pusun hänen poskelle. Tuo kääntää katseensa minuun ja hymyilee. Hellästi hän suutelee huuliani minun vastatessa siihen.

"Mäki rakastan sua", hän sanoo hiljaa hymyillen. Hymyilen takaisin ja suljen sitten silmäni, painautuen vain paremmin kiinni Joonakseen.

Ehkä tämä meidän välinen suhde pysyisi nyt paremmin kasassa. Tiedän, että aion pitää Joonaksesta kiinni viimeiseen asti. Nyt kun tiedostan, mitä tapahtuu jos lähtee sooloilemaan, niin en ole todellakaan tekemässä sitä virhettä enää uudelleen. Saan olla ikuisesti Joonakselle kiitollinen siitä, että hän antoi minulle vielä toisen mahdollisuuden. Toisen mahdollisuuden rakastaa häntä ja pitää hänet omanani. Ja tällä kertaa en aio käyttää sitä mahdollisuutta hukkaan.

_____
Sanoja: 974

Joo-o. Siinä se nyt sit oli. Tuntuu tosi oudolta lopettaa tää kirja ku onhan tää ollu osa mun elämää nyt jo yli puolen vuoden ajan. Mut enhän mä kirjottamista lopettamas oo todellakaa. Saatte nyt sit jäädä oottelee et millon alottelen jotain uutta kirjaa. Ja ilmotan siitä tottakai sit tänne myös.

Kiitos ihan jokaikisestä lukukerrasta, kommentista, votesta ja ihan kaikesta. Ootte aivan ihania. Rakastan teitä kaikkia. Kiitos❤❤