Chapter 23

3.4K 237 25
                                    

Kiersin ympäri katsomoa, etsien itselleni varjoisaa paikkaa. Ilma oli todella kuuma ja en oikein nauttinut olostani. Seitsemän ensimmäistä riviä lavan edestä oli jouduttu penkittämään, koska ihmiset olivat menneet aivan sekaisin edellisen keikan aikana. En kyllä ihmettele! Istuin lavan eteen, yhdelle ensimmäisen rivin paikoista ja katsoin, kun pojat pelleilivät lavalla. Pojat ovat poikia.. He soittivat muutaman kappaleen ja minua alkoi hymyilyttää. He olivat niin onnellisen näköisiä. Luke katsoi minua hetken ja hymyili leveästi. Heilutin hänelle ja laitoin aurinkolasit päähäni.

Ei kestänyt kauaa, kun pojat jo lopettivat. Ilma oli liian kuuma! Kiipesin lavalle ja kävelin Ashtonin luokse. Hän pyöritteli rumpukapuloitaan sormiensa välissä. Hän hymyili minulle tuota leveää hymyään, selvästikin onnellisena.

"Te olette todella hyviä! Jopa parempia kuin vuosi sitten" Kerroin ja lähdin seuraamaan häntä takaisin pukuhuoneelle päin. He olivat jo vuosi sitten loistavia, mutta tottakai tämä oli erilaista. He soittivat maailman isoimmilla stadioneilla ja areenoilla, One Directionin kanssa. He eivät olleet enää vain pikkubändi Sydneystä.

"Kiitos" Ashton sanoi ja hymyili yhä. Calum ohitti meidät ja juoksi Michaelin kanssa kilpaa jääkaapille. Tähyilin taakseni, mutta en nähnyt Lukea missään. Hän oli kadonnut mysteerisesti. Istuin yhdelle sohvalle ja aloin selaamaan taas twitterini aikajanaa. Ashton puhui jonkun kanssa puhelimessa. Halusin tietää kenen kanssa hän puhui, koska hän hymyili säihkyvää hymyään ja vaikutti erittäin onnelliselta.

"Mä menen kiertelemään paikkoja" Ilmoitin ja sain vastaukseksi mutinaa. Laitoin puhelimeni taskuuni ja otin kulkulupa-passini mukaan. Olin käynyt jo melkein joka puolella tätä areenaa, mutta ei minulla oikein ollut tekemistä. Kävelin yhtä käytävää pitkin ja samalla kuuntelin One Directionin soundcheckkiä. Oli hullua edes ajatella, että he olivat tällä hetkellä samalla areenalla kuin minä!

Kenelläkään ei ollut onneksi vielä kiire. Ohittamani henkilöt tervehtivät minua ja hymyilivät ystävällisesti. Tilanne olisi toisin illalla, kun kaikilla olisi hoppu johonkin. Tulin ulos ja näin taas monta sataa henkilöä, jonottamassa illan konserttia varten. He lauloivat One Directionin poikien mukana niin kovaan ääneen, että he varmasti kuulisivat. Silloin näin tuon tutun pitkän pojan seisomassa vähän matkan päässä. Hän puhui joidenkin tyttöjen kanssa, jotka olivat aidan toisella puolella. Hän oli siis tapaamassa faneja! Luke huomasi minut ja alkoi hymyillä.

"Tule tänne!" Hän huusi ja viittoi luokseen. Kävelin Luken luokse hitaasti ja asetuin hänen taakseen. Olin saanut niin monta ilkeää twiittiä juuri heidän faneiltansa, joten en oikeastaan halunnut olla näkyvillä.

"Haluatko sä lähteä mun kanssa kohta syömään?" Hän kysyi ja katsoi minua hymyillen. Olin vähän hämilläni. Halusiko hän lähteä treffeille vai ihan muuten vain syömään.

"Ihan vain kavereina?" Kysyin ja hän alkoi nauraa. Hän nyökkäsi ja huokaisin helpotuksesta. Fanit ympärillämme toijottivat meitä ja halusin vain lähteä pois paikan päältä. Luke kääntyi takaisin heidän puoleensa ja alkoi jutella heille.

"Oletteko te yhdessä?" Yksi tytöistä kysyi, tarkoittaen minua ja Lukea. Kaikki hänen ympärillään hiljentyivät, jotta he varmasti kuulisivat. Pudistelin päätäni ja Luke teki samoin. Melkein kaikki tytöistä alkoivat hymyillä tyytyväisinä. Tottahan se oli! Emme me olleet yhdessä.

"Charlotte on mun ex-tyttöystävä" Luke selvensi ja kietoi kätensä ympärilleni. Minua ei edes haitannut, että hän kertoi sen heille. Se oli totuus, eikä salaisuus. Tytöt vaikuttivat todella hämmentyineiltä, mutta minkäs teet.

"Ja te olette yhä kavereita?!" Joku kysyi järkyttyneenä. Luke virnisti minulle ja nyökkäsi. Mieleeni tuli pusutteluhetki pukuhuoneessa. Kavereita.. Virnistin hänelle takaisin ja hän pussasi poskeani. Tiesin tyttöjen olevan kateellisia, joten en voinut muuta kuin hymyillä tyytyväisenä. Kerroin meneväni takaisin poikien pukuhuoneeseen ja lähdin kävelemään pois paikalta. Luke jäi vielä juttelemaan fanejensa kanssa.

Palasin takaisin pukuhuoneeseen ja huomasin, että Ashton oli yhä puhelimessa jonkun kanssa. Minulla oli vahva epäilys siitä, että hän puhui jonkun tytön kanssa. En halunnut häiritä tätä, joten istuin hiljaa sohvalle ja jäin odottamaan Lukea. Oli tavallaan mukava päästä hänen kanssaan kahdestaan johonkin. Voisimme jutella rauhassa.

Ei kulunut kauaa, kun Luke jo pyyhälsi pukuhuoneeseen leveästi hymyillen. Fanit tekivät hänet onnelliseksi. Hänen hymynsä teki minut onnelliseksi, joten kaikki voittivat! Hän otti puhelimensa repustaan ja viittasi ovelle päin. Heilutin Ashtonille, joka katsoi minua suu auki. Oliko se niin ihmeellistä, että lähdin Luken kanssa kahdestaan johonkin. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, koska hän keskittyi henkilöön puhelimen toisessa päässä. Seurasin Lukea yhden uloskäynnin luokse ja astuin lämpimään ulkoilmaan. En edes tiennyt minne me olimme menossa, mutta minulle kävi kaikki.

"Mä ajattelin, että me voitaisiin kävellä ja etsiä joku hyvä ruokapaikka" Hän sanoi ja puri huulikoruaan. Nyökkäsin ja hän kietoi kätensä ympärilleni. Tuntui kun se olisi jäänyt hänelle tavaksi. En kuitenkaan valittanut. Pidin siitä ja vieläpä todella paljon! Lähdimme kävelemään pois Wembleyltä, eikä kumpikaan puhunut mitään. Halusin kysyä häneltä yhtä asiaa, mutta en uskaltanut.

"Sä olet ilkeä ihminen" Hän sanoi yhtäkkiä. Katsoin tätä melkein suu auki. Mitä minä nyt tein?

"Ensin sä aloitat jotakin ja sitten sä jätät sen kesken" Hän selvensi ja sai minut nauramaan. Hän yritti esittää surullista ja pettynyttä, mutta epäonnistui todella pahasti. Hän alkoi nauraa kanssani, samalla tiukentaen otettaan ympärilläni.

"Ei se ollut kovin hauskaa. Mä jouduin käymään kylmässä suihkussa" Hän sanoi ja punastui hiukan. Aloin nauraa vain entistäkin lujempaa. Hän hymyili hiukan ja tiesin, että tilanne oli ollut hänelle todella nolo.

"Mä olen pahoillani" Hymyilin ja pussasin tämän poskea nopeasti. Vanhat tavat alkoivat palata elämääni. En vain voinut tajuta sitä, miten hän sai minut aina hymyilemään. Toisaalta, hän sai minut myös aina itkemään. Muistan kaikki ne tappelut mitä meillä oli. Tuntui siltä, että riidat menivät ja tulivat liiankin nopeaan tahtiin. Mutta! Kaikki ihmiset tappelivat joskus. Emme olleet Luken kanssa poikkeustapaus.

"Älä suotta" Hän sanoi ja irrotti otteensa minusta. Hetken luulin, että hän oli vihainen, mutta sitten hän otti minua kädestä kiinni. Ihan kuin sormeni olisivat saaneet pienen sähköiskun. Vilkaisin hänen komeita kasvojaan ja tiesin, että hän tunsi samoin. Kipinä meidän välillämme oli liian suuri. Ennen kuin huomasinkaan, hän veti minut lähemmäs ja painoi huulensa omiani vasten. En vain saanut tarpeekseni hänestä. Kiedoin käteni tämän kaulan taakse, kun taas hänen kätensä asettuivat tuttuun tapaansa lantiolleni. Tuntui siltä kuin olisimme taas Australiassa, siltä kuin olisimme yhdessä, siltä kuin ennen. Muutaman minuutin jälkeen hän vetäytyi pois suudelmasta, ottaakseen happea. Laskin käteni sivuilleni ja purin huultani.

"Syömään?" Hän kysyi hengästyneenä. Nyökkäsin ja otin happea.

"Jep" Vastasin ja lähdin kävelemään hänen kanssaan nopeaan tahtiin, kohti lähintä ruokapaikkaa.

Wherever You Are (Book 2)Where stories live. Discover now