Ilta meni kakkua syödessä ja muuten vain jutellessa. Se kakku! Maailman parasta kakkua, mitä olin ikinä maistanut. Sitä sai vain täältä Sydneystä, pienestä leipomosta. Se myös maksoi todella paljon, koska omistajalla oli jokin 'salainen resepti'.
En edes muistanut, milloin me kaikki olimme kokoontuneet yhteen. Toki Luke puuttui joukostamme, mutta melkein kaikki olivat koolla. Kaikki minulle tärkeät henkilöt!
"Oli meillä sulle lahjojakin" Cece hymyili ja kävi nopeasti eteisessä. Hän palasi käsilaukkunsa kanssa ja istui takaisin Ashtonin syliin, sohvalle.
"Tai oikeastaan vain yksi lahja" Ashton naurahti ja Cece löi tätä rintakehään. Cece kaivoi kaksi kirjekuorta laukustaan ja ojensi toisen minulle heti. Hän hymyili, kun revin hopeaisen kuoren auki ja otin sen sisällön esille. Siellä oli kortti.
"Aww, kiitos teidän ei olisi missään nimessä tarvinnut-"
"Shh, avaa nyt se toinen" Ashton hymyili rohkaisevasti ja sai kaikki muutkin hymyilevään pelottavaan sävyyn. Revin kuoren auki ja otin käsiini kaksi seteliä. KAKSI SADAN DOLLARIN SETELIÄ. Kukaan, ei ole koskaan antanut minulle noin paljon rahaa. Edes vanhempani, koska olisin kuitenkin tuhlannut ne heti.
"Me kaikki laitettiin siihen 50-" Michael aloitti.
"E-en mä mitenkään voi ottaa niitä" Änkytin ja laitoin rahat takaisin kirjekuoreen ja ojensin sitä Ashtonille. Hän katsoi minua huvittuneena.
"No miksi muka?" Michael nauroi ihmeissään. Katsoin häntä suu auki ja tiesin, että näytin typerältä.
"Tajuatteko te, että tuo on todella suuri summa rahaa" Henkäisin, edelleen shokissa. Heidän mielestään se oli vain huvittavaa.
"Tajuatko sä, että lahjoja ei palauteta?" Ashton kysyi nauravaan sävyyn. Pudistelin päätäni hetken ja yritin ajatella järkevästi.
"M-mutta" Änkytin ja laskin käteni alas.
"Ei mitään muttia, Char" Cece hymyili ja laski kätensä, omani päälle. Katsoin käsiämme ja yritin todellakin miettiä, jotakin sanottavaa.
"Kiitos! Kukaan ei ole koskaan ollut noin mukava mulle" Hymyilin ja yritin estää kyyneleideni tuloa. Olin itkenyt liikaa. Lopulta ne kuitenkin valuivat pitkin poskiani paidalleni. En ole ennen ollut näin herkkä, mutta jos minä olen vain muuttunut.
"Miksi sä olet noin rikki koko ajan?" Calum kysyi ja halasi minua. Painoin pääni hänen rintakehäänsä vasten ja ainut asia, mitä ajattelin oli se, että Calum ei ollut Luke. Halusin vain halata Lukea ja sopia.
"Suurin syy on Luke" Nyyhkytin ja siirsin pääni, hänen olkapäätänsä vasten.
"Mä arvostan todella paljon tätä lahjaa, tuota kakkua, sitä että te ilmestyitte tänään tänne ja kaikkea muuta. Mutta jotenkin mun ajatukset pyörii vaan Lukessa" Niiskutin Calumin olkapäätä vasten. Hän vain hieroi selkääni rauhoittavasti ja yritti saada minut rauhoittumaan.
"Luke on vaan itsepäinen" Michael huokaisi ja nousi sohvalta. Michael oli oikeassa: Luke oli todella itsepäinen henkilö.
"Me varmaan lähdetään, että sä saat nukkua" Ashton lisäsi heti Michaelin perään ja niin he kaikki kävelivät eteiseen, pukemaan kenkiä jalkaansa.
"Hei, kiitos vielä" Huikkasin, ennen kuin ovi paukahti kiinni ja minä jäin yksin. Olin todella väsynyt, joten menin vain pesemään hampaat ja heti sen jälkeen, menin sänkyyn.
~~
Ja taas heräsin siihen tunteeseen, että joku olisi juuri tullut ulko-ovesta sisään. Näin oli tapahtunut ennenkin. Käänsin kylkeäni ja yritin saada unen päästä kiinni. Joku kuitenkin pakotti minut avaamaan silmäni. Raotin niitä hieman ja näin tumman hahmon sänkyni edessä. Aloin automaattisesti kiljua ja nousin äkkiä istumaan.
"Shh, se olen mä!" Luken ääni hyssytteli ja pian näinkin hänet paremmin.
"Luke" henkäisin onnesta. Onnen kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Olin niin onnellinen nähdessäni hänet!
"Mä olen todella pahoillani kaikesta Char, mä-"
"Niin mäkin, tule nyt tänne" Itkin ja halasin tätä. Hän suuteli nopeasti huuliani. Kaikki mitä toivoin oli tapahtunut. Tunsin oloni taas hyväksi, kun hän oli vieressäni.
"Kello on 23:58, joten mulla on vielä kaksi minuuttia aikaa sanoa sulle hyvää syntymäpäivää" Hän virnisti ja sai minut hymyilemään. Nyökkäsin ja odotin, että hän sanoisi jotakin.
"Joten hyvää syntymäpäivää Char. Sä olet tällä hetkellä, yksi tärkeimmistä asioista mun elämässä! Mä en ole ollut mikään paras poikaystävä lähiaikoina, joten.." Hän lisäsi ja piti pienen tauon puheensa välissä. Hän huokaisi, ennen kuin hän jatkoi. Vaikutti siltä, että hänen oli hyvin vaikea jatkaa.
"Mä en ole enää meidän jalkapallojoukkueen kapteeni" Hän hymyili ja silitti kättäni. Suuni loksahti taas kerran auki.
"Mitä?!" Huusin turhan lujaa. En osannut odottaa mitään tällaista.
"Sä olit oikeassa: mulla ei ollut aikaa sulle jalkapallon takia, joten mä erosin joukkueesta, jotta me voidaan viettää enemmän aikaa yhdessä" Hän virnisti. Eli siksi hänellä ei ollut 'takkiaan' päällään! En voinut uskoa, että hän teki sen minun takiani.. Minun takiani!
"Sä teit sen, että me voidaan olla enemmän yhdessä?" Varmistin. Hän nyökkäsi ja veti minut uuteen halaukseen. En ollut hänelle enää vihainen. Päinvastoin! Olin onnellinen, että hän oli taas vierelläni.
"Oli mulla sulle jotakin muutakin" Hän naurahti ja kaivoi nahkatakkinsa taskujaan. Hän ojensi minulle pienen, kauniisti paketoidun paketin. Revin paperin paketin päältä varovaisesti samalla tuijottaen häntä silmiin. Huoneessa ei ollut valoja, mutta kuunvalo paistoi suoraan ikkunasta sängyn ylle, joten erotin kaiken. Aukaisin paketin ja sen sisältä paljastui kaulakoru.
"Ota se esille" Hän kehotti, jännittynyt ilme kasvoillaan. Otin korun käsiini ja tarkastelin sitä hieman. Se oli todella kaunis! Ketju oli hopeinen ja siitä roikkui teksti "Forever"
"Luke tämä on todella kaunis, kiitos" Hymyilin ja pussasin tätä nopeasti. Olin ihan haltioissani!
"Anna mä laitan sen sulle kaulaan" Hän hymyili ja otti korun käsistäni. Hän kiinnitti sen kaulalleni, tyytyväisen näköisenä. Pian hän kömpikin viereeni ja katsoi minua edelleen hymyillen.
"Miksi juuri 'Forever'?" Kuiskasin. Halusin tietää, miksi hän oli valinnut juuri sen sanan.
"Se kuvastaa meidän suhdetta. Jos meillä on vaikeaa, me kuitenkin löydetään joku ratkaisu. Sillä on monta tarkoitusta. Myös se, että mä haluan olla sun kanssa niin kauan kuin mahdollista. Joten älä ota sitä koskaan pois" Hän vastasi ja laski pienen pusun otsalleni, ennen kuin hän vetäisi peiton päälleen. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja painoi minut rintakehäänsä vasten. Minulla oli turvallinen olo. Rakastin koruani, ja myös häntä..
"Älä huoli, mä pidän sitä niin kauan kuin mahdollista" Lupasin ja suljin silmäni.
Ja niin se myös pysyi..
VOUS LISEZ
Wherever You Are || L.H
Fanfiction"Australiaan muutto: Ei ystäviä eikä ketään kuka välittäisi. Näin minä luulin. Heti ensimmäisenä päivänä kuitenkin tapasin hänet. Pojan nimi oli Luke. Luke Hemmings"
