To The Boy I Love

Vauhkomieli Kertoo Tulevan

Kenkien kopina kaikuu joka puolella, kun Dean, Ron, Hermione ja Harry seuraavat professori Vauhkomieltä pimeyden voimilta suojautumisen tunnille. Jokaisella riitti kiirettä seurata omaa ryhmäänsä, sillä moni eksyi aina vähän väliä vääriin ryhmiin väenpaljouden takia.
-Eikö täällä voi liikkuakaan normaalisti... Harry kuuli Vauhkomielen mörisevän kulkiessaan kaikkien edellä. Heitä oli runsaasti enemmän mitä ykkösluokkalaisia, jotka taapersivat isoäänisesti vanhempien ohi. Saattoihan se johtua siitäkin, että luihuisen vitosluokkalaiset olivat tulossa samalle tunnille, mitä rohkelikot ja siksi heidän joukkonsa näytti niin isolta. Hetken Harry yritti olla vilkuilematta ohimeneviä oppilaita ja keskittyä pysymään ystäviensä lähellä, kunnes hänet sai pysähtymään jokin asia välittömästi... Joku koski tämän sormia, piti niistä hetken kiinni ja katosi sitten ihmismassaan. Harry jäätyi kankeana paikoilleen ja hänen hengityksestä tuli jatkuvasti vain raskaampaa.
-Jacob? Hän henkäisi hiljaa kääntyessään ympäri nähdäkseen korpinkynteläisen. Tuosta kosketuksesta ei voinut mitenkään erehtyä. Mutta miksi ihmeessä Jacob vain katosi paikalta? Hän varmasti suunnitteli koskevansa arpinaaman sormia, eikä sen taatusti ollut tarkoitus olla vahinko. Harryn tapittaessa tarkkaan isoa ihmismassaa, rohkelikot alkoivat pikkuhiljaa kadota, jolloin seuraavana oli vuorossa luihuiset, jotka pysyivät visusti taaempana toista tupaa. Malfoy näki arpinaaman etsivän katseen, joten pysähtyy tämän eteen.
-Ketä etsit? Hän kysyy kiinnostuneena. Potter kavahtaa hereille ajatuksistaan ja silmäilee nyt pidempää.
-En mitään enää! Hän hymyilee pienesti pistäessään kämmenet piiloon hihoihinsa. Dracon poskille ilmestyy pienehkö puna, jonka rohkelikko oli aiheuttanut hänen hymyillessä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Harry taisi itsekin tajuta tehdessään oudosti, kun oli hymyillyt, joten kääntää kasvonsa kohti lattiaa. Ihan kuin hän olisi unohtanut hetkeksi olevansa luihuisen kanssa riidoissa ja käyttäytynyt sen takia lämpimästi.
Malfoyn sydäntä se kosketti kaikkein eniten, sillä hänen elämänsä rakkaus seisoi suoraan edessään. Vaikka tuo suloinen poika hymyilikin hänelle, tämä kaikki tuntui siltikin pelkältä valheelta. Kuinka Draco tahtoisikaan kuulla Harryn suusta sanat, jotka varmistaisivat hänen mahdottoman rakkauden toista kohtaa. Kuinka paljon luihuinen olisi valmis tekemään arpinaaman puolesta, jos hän vastaisi myöntyvästi kysymykseen "Voitko rakastaa minua edelleen?". Harry nostaa kasvonsa ylös tomuiselta lattialta, katsoo hetken pitempää, kunnes kääntyy takaisin suuntaan johon oli alunperinkin tarkoitus mennä.
-Tuletko sinä, Malfoy? Crabbe huudahtaa parin metrin päästä kaksikosta. Arpinaama yrittää nähdä ystävänsä, mutta he ovat kadonneet käytävältä kokonaan.
-Äh, ei olisi pitänyt jäädä muista jälkeen... Hän tuhahtaa ärsyyntyneenä. Draco alkaa ohittelemaan ihastustaan, kunnes rohkelikko ottaa hänen paitansa hihasta kiinni.
-Mitä nyt? Malfoy kysyy hämillään lyhyemmältä.
-Tu-tuota... Ron, Dean ja Hermione menivät jo... En ole varma pystynkö... Harry änkyttää, kunnes hänen lauseensa jää kesken. Draco sujauttaa kätensä lyhyemmän kädelle ja alkaa vetämään poikaa mukaansa. Potterin silmät säkenöivät, kun näkee luihuisen hiukset hypähtävän joka askeleella ylös ja alas. Kaikki tämä tuntuu hidastukselta. Ikkunoista pilkistävä auringon loiste valaisevat tien tanssiville pölyhiukkasille.
-En tahdo sinun jäävän enää muista jälkeen, Draco kertoo rauhallisesti saattaessaan silmälasipäisen luokkahuoneen oville saakka, jossa professori Vauhkomieli odottelee.
-Anteeksi... Harry mutisee hiljaa.
-Pyydät turhaan, Malfoy sanoo ankarasti.
-Menkäähän sisälle, Vauhkomieli murahtaa möreällä äänellään kolmelle luihuiselle ja rohkelikolle.
-Harry! Ron huiskauttaa ystävälleen kolmannella penkkirivillä. Draco taluttaa pojan istumaan, kunnes jatkaa matkaansa Crabben ja Goylen kanssa etupenkeille.
-Ahaa. Nyt ymmärrän syyn miksi jäit sinne käytävälle, Dean kuiskaa poikien takana. Harry kääntyy punastuneena ystäväänsä.
-Dean! Käsitit väärin! Hän sähähtää nolostuneena.
-Okei, okei, jos niin sanot... Thomas irvistää salaperäisesti. Seamus, joka tuijottaa apeana tyhjyyteen Deanin vieressä näyttää siltä kuin olisi joutunut ankeuttajan kohteeksi. Harry silmäilee tätä kiinnostuneena, kunnes uskaltaa vihdoin avata suunsa.
-Seamus? Mikä vialla? Hän kysyy varovaisesti.
-Täh? Aa, öh... Ei mitään, Finnigan yskäisee raapiessaan samalla niskaansa. Harry nostaa kulmiaan uskomatta sanaakaan ystävänsä puheista.
-No, voitaisko jutella jossakin vaiheessa? Seamus kysyy salaperäisesti. Dean katsahtaa tähän hämmentyneenä.
-Mi-minun kanssa? Toki. Milloin haluaisit? Harry toteaa häkeltyneenä.
-Milloin tahansa, kun on hyvä hetki puhua, Seamus huokaisee syvään.
-Hetkinen nyt. Etkö tahdo jutella minulle? Etkö tahdo sanoa sanaakaan siitä mistä aikaisemmin ärsyynnyit? Dean rykäisee kateellisena.
-En, Seamus tuhahtaa ärsyyntyneenä, kunnes päättää lopettaa keskustelunsa siihen. Kireä tunnelma leijailee kahden pojan ympärillä, joten Harry ja Ron päättää kääntyä poispäin heistä, ja keskittyä oppituntiin.
-Kaikki teistä ovat varmaan lukeneet jo sanomani kappaleen, joissa kerrotaan miten täpärissä tilanteissa taistellaan vastaan, eikö niin? Vauhkomieli kailottaa luokan etuosassa. Harry vilkaisee epävarmana Ronia, joka katsoo tätä takaisin. He eivät olleet kuunnelleet ollenkaan annettuja tehtäviä, sillä olivat syventyneet keskusteluun muiden poikien kanssa.
-Tahtoisiko joku kertoa, miten näissä tilanteissa on yleensä toimittu? Mikä olisi ensimmäinen ajatuksesi ja liikkeesi taistelun alkaessa? Professori kysyy silmäillessään jokaista oppilasta vuoronperään. Hermione, joka istuskelee etupenkillä nostaa kätensä niin ylös, että nousee melkein penkiltään. Kaikki muut miettivät tarkkaan vastausta paitsi Harry, jonka ei edes tarvitse vaivata päätänsä koko asialla. Hän oli jokaisena vuotenaan Tylypahkassa joutunut taistelemaan Voldemortia vastaan aivan yksin.
-Kertoisitko sinä, Potter? Olet tietääkseni ainoa, joka on taistellut yhtä mahtavimpaa velhoa vastaan ja selvinnyt siitä aina. Aivan niin, uskon, että kaikki muutkin tahtoisivat kuulla miten teet sen, Vauhkomieli selostaa kopistellessaan työpöytänsä edessä edestakaisin. Kaikki kääntyvät arpinaamaan päin kiinnostuneena, jolloin hän muuttuu ihan punaiseksi.
-Mitä? Minäkö? Harry kysyy hämillään.
-Aivan niin. Pistähän töpinäksi! Mitä ajattelet silloin ja mikä saa sinut taistelemaan rohkeasti vastaan? Mikä kaksintaistelussa on tärkeää? Villisilmä kertoo tiukasti. Ron tökkäisee ystäväänsä kädestä, jotta hän tajuaisi aloittaa puhumisen.
-Krhm... Minulla on ollut paljon tukihenkilöitä, jotka ovat auttaneet minua. Öh, niin tuota. Ajattelen yleensä vain voittoa ja nopeita, mutta helppoja taktiikoita. Taistelen pelastaakseni toiset, luulisin. Kostan toisten puolesta... Kaksintaistelussa on tärkeää se, että saa toisen aseettomaksi. En ole oikein ajatellut asiaa muulla tavoin, Harry selventää kalpeana hikipisaran ilmestyessä hänen osalleen.
-Hienoa, kymmenen pistettä Rohkelikolle! Kuten huomaatte, tälläisiin asioihin ei voi oppia lukemalla kirjasta, siihen opitaan kokemuksen perusteella! Vauhkomieli kehuu hieman innostuneena. Rohkelikot alkavat taputtamaan hyvillä mielin ja huutelevat jäätyneelle Potterille riemuisia kommentteja, kuten "Hienosti tehty, Harry!" tai "Upeeta!".
-Hakee vain huomiota... Yksi luihuisista narisee ärsyyntyneenä etupenkillä. Draco, joka istuu tämän takana heittää paperipallon hänen takaraivoon.
-Mitä hemmettiä? Kyseinen luihuinen kysyy kääntyessään Malfoyhin.