The Colors of Love

1. luku - Floristin poika

Floristin poika

Luka

Mä olin aina tykännyt maalata ja piirtää. Mulla oli ollut kotona siihen hyvä mahdollisuus, koska mun äiti on floristi ja taiteilija. Meillä on aina ollut kotona kaunista ja mahdollisuuksia saada inspiraatiota vaikka vaan olohuoneen erikoisista koristetyynyistä. Äiti oli jo pienestä asti pistänyt mut maalamaan ja mä rakastuin siihen heti. Olin käynyt kuviskerhossa peruskoulussa, mutta nykyään mun ei tarvinnut, koska olen taidelukiossa. Mielenkiintoisia kursseja löytyy niin paljon ja haluaisin vaan käydä ne kaikki, mutta ei niitä kaikkia millään saisi mahdutettua lukkareihin. Ainakaan kolmeen vuoteen. Moni meidän koulussa kävikin lukion neljään vuoteen ja äiti rohkaisi mua siihen myös, että saisin kunnolla opiskeltua ja siinä sivussa maalata.

Se oli itsekin käynyt saman lukion aikoinaan ja katui sitä kun sillä oli silloin ollut kauhea kiire valmistua, niin se kävi sen kolmessa vuodessa. Valmistumisen jälkeen se lähti Pariisiin ja asui siellä viisi vuotta. Vaikka se asui niin vähän aikaa siellä niin edelleen sen suusta kuului 'salut', 'merci' tai 'oui' ja se jakeli poskipusuja ihan kaikille. Sitten se yksi kesä tapasi lomalla Suomessa mun isän. Se oli ollut kuulemma rakkautta ensisilmäyksellä, mutta lopulta se kaunis rakkaustarina olikin kuihtunut aika nopeasti. Ne olivat silti edelleen tosi läheisiä, ystäviä.

Mä asuin äitin kanssa kahdestaan kivassa kolmiossa Ullanlinnassa lähellä Helsingin keskustaa. Me ollaan aina asuttu kahdestaan. Mun vanhemmat erosi jo ennen mun syntymää ja mä sitten sain äitin sukunimen Helander. Olen tosi onnekas, että kaikesta huolimatta olen saanut kaksi vanhempaa. Mun isä asuu nyt uuden naisen kanssa Vantaalla ja mulla on kaksi puolisisarusta, kymmenen ja seitsemän vuotiaat Robin ja Lydia.

Mun perhe oli silti tosi kiva vaikka mulla olikin aina ollut kaksi kotia. Mä vielä nuorempana kävin joka toinen viikonloppu isän luona, mutta nykyään se on jostain syystä jäänyt vähemmälle. Tai no kyllä mä tiesin siihen syyn. Isän uusi vaimo Jaana ei tunnu hyväksyvän mun seksuaalista suuntautumista. Ei se sitä ääneen ole sanonut, mutta kyllä mä ja isä ollaan huomattu miten se ajattelee mun homoudesta. Mä olin silti tosi läheinen isän kanssa, mutta äiti oli mulle kuin paras ystävä. Molemmat hyväksyivät mut juuri tällaisena ja se riitti mulle.

Äiti on aina unelmoinut siitä, että se perustaisi yksityisen taidekoulun missä se opettaisi maalausta ja pianonsoittoa. Sillä oli valmiina jo kaiken maailman pohjapiirustukset ateljeesta. Se haluaisi jonkun kattohuoneiston, isoilla avarilla ikkunoilla ja korkealla huonekorkeudella. Sen yrityksen nimikin varmaan tulisi olemaan jotain ranskaksi. Se oli saanut koko idean Pariisissa, kun se oli majaillut muutaman viikon sen kaverin luona, joka asui upeassa kattohuoneistossa. Se oli kuvaillut sen kämpän mulle monet kerrat, mutta en tiedä kuinka paljon se oli lisännyt värikynää muistelmiinsa. Sellainen se äiti välillä oli ja paisutteli tarinoitaan.

Tällä hetkellä se kuitenkin teki floristin töitä yrittäjänä omassa kukkakaupassaan Kampissa. Se kyllä nautti siitäkin työstä. Meillä kotona tuoksui aina ihan pioneilta ja laventelilta, mutta mä tykkäsin siitä tuoksusta. Meillä oli aina paljon kukkia ja kasveja joka paikassa ja seinillä äitin ja mun tekemiä tauluja. Ja pienen olohuoneen nurkassa oli äitin aarre, valkoinen piano. Se soitteli sitä aina iltaisin ja mä rakastin maalata mun huoneessa, pitää ovi auki ja kuunnella sen soittoa.

Isä on putkimies, niin kuin sen velikin, eli mun setä. Kaikki olivat aina vitsailleet siitä, että ne olivat kuin ne pelihahmot Luigi ja Mario. Ne kyllä näyttivätkin vähän niiltä. Mun setä oli pidempi kuin mun isä, joten isä olisi Mario ja setä Luigi.

Mä en ollut sitten perinyt kovin paljoa pituutta. Kaikki mun ikäiset pojat olivat mua pidempiä. Olin muutenkin aika pienikokoinen, ei multa löytynyt minkäänlaisia lihaksia vaan olin aika rimpula. Hiukseni olivat tylsän suomalaiset maantienharmaat ja silmäni olivat samansävyiset siniset kuin äidilläkin. Olen tosi introvertti, ujo ja haaveileva persoona. Useimmiten mut löysikin yksikseni piirtelemässä kuulokkeet korvilla. Mä onnistuin kadota omiin ajatuksiini tosi nopeasti ja osasin sulkea muun maailman ympäriltäni kokonaan.