7. luku - Riina yrittää liikaa

586 39 18
                                    

Riina yrittää liikaa

Luka

Englannin tunnilla mä kuuntelin Onnin höpötystä Eerikasta. Ne kuulemma olivat suunnitelleet viikonlopulle jotain romanttisia treffejä, mutta mulla meni puolet ihan ohi. Mä jostain ihmeen syystä mietin vaan pari pulpettiriviä taaempana istuvaa poikaa ja eilistä, tai siis sitä kun Eemeli oli ollut meillä tekemässä sen kuviksen esitelmän loppuun. Koulussa se oli ollut aina aika ylimielinen ja se oli kokoajan varpaillaan, aivan kuin olisi heti valmis heittämään kommentin jos toisen takaisin. Mutta meillä se oli kehunut mun luonnoksia ja vielä suostunut soittamaan mulle pianoa. Ja se soitti tosi kauniisti. Se oli ollut mun äidille kohtelias ja jäänyt vielä syömään välipalaa.

Tunnin jälkeen me tavattiin Riina kuviksen luokalla. Ja se alkoi heti selittää meille, että se meinasi ihan extempore järjestää synttäribileet itselleen huomiseksi. Ei se isoja juhlia meinannut kuulemma järjestää, mutta vilkuili kuitenkin musaluokan oven lähellä seisoskelevien tyyppien suuntaan. Justus, Leevi, Aleksi, Miro ja Pihla, kaikki lukivat jotain kortin näköistä. Ja siinä samassa se ojensi mulle ja Onnillekin kirjekuoret.

"Hei Senni!" se huudahti ennen kuin olin edes saanut kirjekuorta auki. "Tää tulee aika äkkiä, mut mä meinasin huomenna pitää pienet illaistujaiset mun luona ku on mun synttärit", Riina selitti Sennille ja samalla ojensi Sennin seurassa tulleelle Eemelillekin kirjekuoren.

"Kyl mä voin tulla, mut voinks mä ottaa mun poikaystävän mukaan?" se kysyi Riinalta hymyillen. Eemeli liikahti siitä Sennin seurasta istumaan penkille ja avasi saamansa kirjekuoren.

"Joo tottakai, Pihlakin tuo avecin", Riina selitti innoissaan ja vilkaisi taas musaluokan suuntaan.

"Jes, ihan mahtavaa!" Senni hihkaisi ja lähti sitten moikaten kohti musaluokkaa.

"Toivottavasti Eemeli tulis sinne", Riina kuiskasi mulle ja Onnille ja lopuksi vilkaisi penkillä yksin istuvaa kiharapäistä poikaa.

Mä kohautin sille vaan kulmiani, koska musta se kyllä yritti nyt vähän liikaa. Jos se oli kiinnostunut Eemelistä, miksi se ei vaan kysyisi sitä hengaamaan sen kanssa kahdestaan. Kauaa mä en joutunut katsella Riinan vilkuiluja Eemelin suuntaan, kun ope tuli avaamaan luokan oven ja päästi meidät sisään. Mä istuin jo tutuksi tulleeseen takapulpetin paikkaan ja pian myös Eemeli istui siihen viereen.

"Ootko menossa tänne?" se kysyi heilauttaen kädessään olevaa kutsua.

"No kaipa se on pakko, vaikka viime bileistä on vasta viikko", sanoin sille ja otin meidän esitelmän lehtiöni välistä. Kun Riina nyt ensimmäistä kertaa oli järjestämässä bileitä, mulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin ilmestyä paikalle.

"Kaipa mäkin voisin siellä kävästä, kun tais toi Riina kutsuu kaikki mun kaverit", se sanoi paljon jutustelevampaan sävyyn kuin edellisellä kuviksen tunnilla.

"No me kai sit nähdään siellä", sanoin ja loihdin kasvoilleni mahdollisimman normaalin hymyn, eikä mitään säälittävän ujoa niin kuin aina ennen.

"Nähdään", se sanoi veikeästi niin, että sen valkoinen hammasrivistö näkyi sen hymyillessä mulle.

Opettaja aloitti tunnin ja kysyi kuka haluaisi aloittaa esitelmällänsä. Riina nosti kätensä innokkaasti luokan etuosasta ja Lindén pyysi Riinan ja Onnin luokan eteen. Ne pitivät esitelmän renessanssista ja huomasin ajoittain Riinan katselevan edestä meidän suuntaan, tai Eemelin suuntaan. Eihän se enää muita nähnytkään.

The Colors of LoveWhere stories live. Discover now