Koko Perheen Korppisoturit

Luku 6: Tähtiin kirjoitettu

Onnittelut tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Aina vain uusia naamoja ilmaantui kehumaan ja katosi sitten ihmismassan sekaan. Ainoa Cryovuksen jäsen, joka oli jäänyt ulkopuolelle onnittelutulvasta oli Naadra. Se johtui puhtaasti siitä, että rehtori oli pitänyt tytärtään itkien rutistuksessaan nyt usean minuutin ajan, vaikka Naadra yritti tarmokkasti pyristellä pois äitinsä otteesta. Arashi esitteli innokkaana pokaalia kaikille halukkaille ja ei-halukkaille ja Namida nauroi hänelle. Heidän vieressään Kodora näytti muutamille pojille, miten oli vetänyt kitarasoolonsa, tietenkin ilmakitaran avulla.

Erika sai yllättäen hetken aikaa hengähtää ja hän näki tutun hahmon poistuvan ulos juhlasalista. Se oli Rinsai Halona. Ensimmäistä kertaa ikinä Erika näki hänet lyötynä ja mieli maassa. Hän saattoi nähdä kyyneleen diivan poskella. Näyn olisi varmaan pitänyt aiheuttaa Erikassa riemua, mutta yhtäkkiä se ei tuntunutkaan niin hyvältä. Itseasiassa Erika tunsi olonsa hyvin likaiseksi. Olihan Rinsai ollut aivan kamala hänelle, mutta ehkä siihen oli syy. Eikä se ollut oikein, että Erika oli hänelle kostanut. Ei se ollut oikein vastata kiusaamiseen kiusaamisella. Niinpä Erika lähti Rinsain perään.

"Mene pois."
Erika oli onnistunut saavuttamaan Rinsain takapihalla. Oli jo pimeää ja juhlasalin äänet kaikuivat vaimeasti ulos. Ylhäällä lipui sadepilviä.
"Kuule, Rinsai. Minä olen pahoillani. Tämä meidän koko riitelymme on ollut täysin typerää."
Rinsai oli hetken hiljaa.
"Niin on."
"Olet samaa mieltä?"
"Kuule", Rinsai sanoi ja piti hetken tauon. Hänen äänensä värisi. "Minä olin väärässä. Olen aina pompotellut ystäviäni ympäriinsä. Olen tehnyt paljon pahaa niille ihmisille, joista en ole pitänyt. Minä olen aina ollut epävarma itsestäni ja halusin kovasti pysyä huipulla, hinnalla minä hyvänsä. Luulin, että se tekisi minut iloiseksi. Mutta sitten kuulin teidän laulunne ja tajusin, mitä väärässä olinkaan ollut. Ja nyt tuntuu siltä, että on liian myöhäistä muuttua-"
Rinsai puhkesi lohduttomaan itkuun ja Erika kiirehti halaamaan häntä.
"Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta", Erika sanoi.
"Eikö?"
"Ei. Minä tiedän, että jos pyydät tosissasi anteeksi niin kaikki tulevat myös antamaan anteeksi. Ihan totta. Kodorakin pystyi siihen."
"Ehkä olet oikeassa."
Rinsai irrotti otteensa halista ja pyyhki hetken kyyneleitään. Hän hymyili jo vähän, mutta hymy ei ollut enää vahingoniloista. Se oli vain kiitollista.
"Muuten, asiasta toiseen. Oletko jo mennyt yhteen Tofan kanssa?"
Erikan sydän hyppäsi voltin hänen rinnassaan: "Mitäh? Ei- en minä. Miksi sinä niin ajattelet?"
"Sehän on nyt ilmiselvää, että te tykkäätte toisistanne."
"Mutta eikö Tofa ole yhdessä sinun kanssasi?"
Rinsain hymy hyytyi hieman.
"Niin, suutelinhan minä häntä siellä juhlissa. Mutta ei hän halunnut suudella minua. Heti, kun olit lähtenyt hän työnsi minut kauemmaksi ja sanoi, ettei halunnut olla minun kanssani missään tekemisissä. Että olin itsekäs ja kamala sinua kohtaan. Ja kyllä minä sen nyt tajuan, tein väärin. Toivottavasti hän antaa vielä anteeksi... Ja toivon että sinä annat anteeksi, tietenkin."
"Tietenkin minä annan anteeksi", Erika kiirehti sanomaan. "Mutta nyt pitää löytää Tofa. On tapahtunut kamala väärinkäsitys."
"Hän lähti heti juhlien loputtua tuonne", Rinsai osoitti etupihaa.
Erika kiitti Rinsaita ja poistui pikaisesti kohti hänen osoittamaansa suuntaa. Sydän tuntui hakkaavan kurkussa asti.
"Hyvin se menee!" Rinsai huusi vielä hänen peräänsä.

Erika löysi lopulta Tofan sieltä mistä olettikin pojan löytävänsä. Hän istui puiden alla olevalla penkillä ja tuijotti alakuloisena maahan. Erika seisoi hetken paikoillaan ja yritti saada itseään rauhoittumaan. Apua, tämä jännitti jopa enemmän kuin koko koulun edessä esiintyminen! Mutta Erika oli onnistunut siinäkin yli odotusten. Ehkä tämäkin sotku tulisi vielä selviämään. Erika astui varovasti eteenpäin.
"Hei Tofa", hän sanoi varovasti hymyillen.
Tofa kohotti katseensa: "Ai, moi."
Erika istui varovasti pojan viereen. Oli niin paljon sanottavaa, mutta ne kaikki takertuivat kurkkuun. Tuntui siltä, että jos suun avaisi, ulos tulisi vain siansaksaa. Enää ei ollut annettuja repliikkejä, mitä pystyi lukemaan paperilta. Nyt piti olla vain oma itsensä ja improvisoida.
"Sinä lauloit hienosti", Tofa sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Kiitos", Erika sanoi ja jatkoi puhumista, nyt kun oli kerran suunsa avannut. "Minä olen pahoillani, etten jäänyt kuuntelemaan sinua silloin eilen. Koko sotku olisi selvinnyt jo silloin, jos en olisi ollut niin vihainen. Nyt tiedän kuitenkin, mitä tapahtui. Anteeksi."
"Saat anteeksi. Minäkin olen ollut varsinainen urpo välillä", Tofa naurahti.
"Ei se mitään."
Molemmat vaipuivat taas hiljaisuuteen ja katselivat toisiaan varovasti. Ensimmäiset sadepisarat tipahtivat taivaalta.

"On toinenkin asia mistä haluaisin vähän jutella", Erika sanoi lopulta.
"Kerro ihmeessä."
"Sinä puhuit silloin tunnilla siitä tosirakkaudesta.."
"Ai niin joo, se oli nyt sellaisia ihme höpinöitä-" Tofa pisti kiireesti väliin.
"Ai jaa."
Erikasta tuntui tyhmältä. Hän tunsi punan leviävän kasvoilleen. Äh, miten hän olikaan edes uskaltanut unelmoida siitä, että Tofa Norrgen, koulun suosituin poika, olisi ikinä pitänyt hänestä?
"Mutta mitä sinä halusit sanoa?"
"No sitä, että olen ollut ihastunut sinuun siitä hetkestä asti, kun näin sinut ensimmäisen kerran!"Erika huudahti pompaten ylös tuolilta. "Mutta ei siitä sen enempää, ymmärrän hyvin, että ajattelet toisin. Anteeksi ja hyvästi."
Erika alkoi jo kävellä poispäin sadepisaroiden valuessa hänen niskaansa. Kyyneleet kirvelivät silmissä, mutta Erika ei antanut niiden tulla ulos.
"Ei, odota!"
Tofa tarrasi häntä käsivarresta ja Erika joutui kääntymään ympäri ja kohtaamaan hänen katseensa.
"Minäkin pidän sinusta."

Erika tunsi, kuinka hänen sisällään pyörineet perhoset löysivät vihdoinkin tiensä vapauteen. Tuntui siltä, kuin koko ilma olisi ollut täynnä niitä täyttäen sen rakkaudella. Erika katsoi Tofaa silmiin. Pojan käsi irtosi hänen käsivarrestaan ja sen sijaan hän kietoi kätensä tytön ympärille. Erika teki samoin ja huomaamattaan hänen huulensa koskivat Tofan huulia. Sade yltyi ja valui hänen hiuksiaan pitkin, mutta tässä hetkessä se ei haitannut. Tässä hetkessä kaikki oli täydellistä.

Tytön nimi oli Erika Enckell. Hän oli Remnain yläasteen uusin oppilas, joka oli parissa päivässä saanut koko koulun sekaisin. Hänellä oli maailman parhaat kaverit, maailman paras bändi ja nyt, vastoin kaikkia odotuksia, maailman paras poikaystävä, hänen Romeonsa.

Erika Enckell oli maailman onnellisin tyttö.