Window Waves | Yoonmin♡ Kesken Jäänyt :(

12. Kunnes kohdataan

Avasin ikkunan ja annoin viileän syystuulen leimahtaa unisille kasvoilleni. Hieroin unihiekat silmistäni ja venyttelin käsiäni.
Kaikki oli valkeaa. Aurinko säkenöi valkeille lakanoilleni, peilistä katsottuna säteet olivat kerman vaaleita. Hymähdin ja kuulin linnun laulavan. Puin valkoisen pyjamani päälle valkoisen, pehmeän aamutakin. Avasin valkoisen oveni, ja kävelin alakertaan.
Siellä tuoksui kahvi, ja kahvin lisäksi uunituore pulla. Äiti hääräsi keittiössä valkoisessa esiliinassaan. Hymyillen hän sitoi hiuksensa valkoisella pompulalla.
Istuin tuolille ja vedin mukin eteeni. Kaadoin tuoretta, tuoksuvaa kahvia kuppiini. Nappasin valkoisesta korista uunituoreen pullan, ja haukkasin siitä palasen. Se oli lämmin, rakkaudella väsätty.
Oli hiljaista. Ainoa ääni, joka kuului, oli äidin hiljainen hyräily. Hän hyräili rauhallisesti, ja kauniisti. Join kahvini, söin pullani ja nousin ylös valkealta tuoliltani. Kävelin portaat ylös, valkeaan huoneeseeni. Avasin vaatekaappini ovet, ja vedin käsiini valkoisen kauluspaidan. Paidan kaveriksi puin jalkaani valkoiset housut. Harjasin vaaleat hiukseni, ja heitin valkoisen repun olalleni. Hymyilin. Kaikki oli hyvin.
Hyppelin alakertaan, ja lähdin kouluun.
Matkalla pyörähtelin, hipaisin kädelläni valkoista aitaa, ja katselin taivasta. Se oli sininen, pilvetön ja rauhallinen. Aurinko säteili kasvoilleni.
Kävelin valkoisen suojatien yli, ja näin herttaisen vanhuksen kävelevän minua vastaan. Hymyilin ja kumarsin kohteliaasti. Hengitin raikasta ilmaa sisään, ja ulos.

Avasin valkoisen lukion ovet. Käytävät olivat tyhjät. Lattia oli putipuhdas. Liikuntasalissa kuului rauhallinen tanssiaismusiikki. Vein valkoiset kenkäni naulakolleni, ja asetin reppuni kaappiini. Hymyilin, ja kävelin luokkaani. Avasin oven. Luokassa vallitsi valkeus, ja hiljaisuus. Opettaja kirjoitti taululle, ja oppilaat kopioivat sen valkeisiin vihkoihinsa. Kävelin paikalleni, avasin vihkoni ja annoin kynäni piirtää kauniita sanoja paperille. Se oli kuin taikaa. Kynä liikkui, minä luin.
Kaikki oli valkoista. Näin hänet hymyilevän. Hänkin oli onnellinen. Kirjoitti paperilleen, ja luki. Luokka oli tyyni, kuin meri.
Opettaja nyökkäsi. Laitoin vihkoni kiinni, ja nousin seisomaan. Oppilaat kävelivät ulos luokasta. Näky oli kuin valkoinen meri olisi saavuttanut luolansuun.

Astuimme ruokalaan. Otin valkoisen tarjottimen käteeni ja astuin eteenpäin. Keittäjä, valkoisessa puvussaan hymyili, ja kaatoi riisiä lautaselleni. Kiitin, ja jatkoin matkaani jonossa.
Istuin pöytään. Ystäväni olivat valkeita. He söivät, juttelivat, ja hymyilivät.
Puheensorina oli rauhallista. Kukaan ei huutanut, ollut vihainen.

Astuin ulos. Taivas oli edelleen sininen. Pilvetön ja avara. Vesipisara tipahti nenälleni. Säikähdin. Pyyhin pisaran, ja katsoin taivaalle. Pääni yllä, oli suuri, musta pilvi. Juoksin pakoon. Se seurasi. Hieroin silmiä, pilvi ei lähtenyt. Uusia pisaroita tippui päälleni. Olin aivan märkä. Vaaleat vaatteeni olivat kastuneet, vesi oli mustaa.
Nostin pääni, ja näin hänet.
Hänellä oli mustat vaatteet. Hän oli paha.
Halusin auttaa. Antaa valkeuteni hänelle.
Mitä lähemmäs menin, sitä enemmän vaatteeni tummuivat. Minustakin tuli paha.
Pilvi katosi. Aurinko asettui päälleni. Se säkenöi. Tahdoin poistua pahuudesta. Mutta hän oli siellä. Hän, se joka aina oli minulle hymyillyt. Olikin paha.
Kyynel tipahti poskelleni. Aurinko veti minua puoleensa. Se huusi. Jätä pahuus!
Itkin. En tahdo. Pahuus loi hänet.
Hän katsoi minua, piteli kättäni. Päästin irti otteesta, ja juoksin. En ollut paha. Olin syntynyt hyväksi. Hyvä, kaunis Jimin. Enkeli.
Käännyin, näin hänet tuskissaan. Yksin, ilman ystävää. Kuulin äänen. Laukauksen. Näin, miten luoti hiljalleen porautui hänen rintaansa jättäen verta. Mustaa verta.
Itkin. Itkin mustia kyyneliä. Rakkauteni pahuutta kohtaan valui ulos. Se oli ohi.
Hän, oli poissa. Hän, ainut johon uskoin. Mutta hän oli paha. Minä olin hyvä. Jos olisin antanut pahalle, hänelle valtani, olisin itsekin paha. Mutta minä olen hyvä. Pahan vastakohta. Valkea. Kuin pilvi, mutta täynnä kyyneliä. Ihmisiä virtasi ohitseni. Kuin eivät näkisi häntä.
Romahdin maahan, yritin saada tukea. Lopulta huusin, huusin kurkkuni tyhjäksi. Kukaan, ei kuullut. Kaikki oli mennyttä. Hän nousi. Nousi jaloilleen. Ja sanoi, kunnes kohdataan. Hän katosi. Kuin tuhka tuuleen. Jokainen, pieni muisto hänestä. Meistä. Katosi. Hän oli poissa.

°°°
Lyhyt, mutta ytimekäs. Ette tiedä mitä tää on, mutta seuraavassa sekin asia valkenee.
Ettei kukaan loukkaannu, haluan sanoa että tämä musta ja valkea tässä tarinassa ei tarkoita ihonväriä, tai muutakaan siihen liittyvää. Eli ei, en tarkoittanut tätä rasistisesti.
Tiedättehän? Jumala on valkea ja hyvä, saatana musta ja paha?
Kiitos.❣️