My love, take your time. || Joonas Porko

53

Joonas

"M-mikset sä sano mitään?", Hilda kysyy punaisten, kyynelten täyttämien silmien kanssa. Hän on irtautunut minusta ja istuu vieressäni käteensä nojaten ja itkien. Oma hengitykseni on muuttunut raskaammaksi ja tuntuu siltä kun en pian saisi enää henkeä. Tuijotan vain vakavilla kasvoillani Hildaa jonka kauniit posket ovat kyynelten ja niiden mukana tulevien ripsivärien kanssa hänen poskillaan. Yritän saada sanaa suustani, mutta mitään ei tule.

"Joonas sano jotain!", Hilda huudahtaa itkunsa keskeltä. Hän tönäisee minua käsivarrestani hysteerisesti itkien, kun istun vain paikallani mitään sanomatta.
"Joonas!", hän huudahtaa uudelleen ja kuivaa kyyneleitään poskiltaan. Jostain syystä nousen hänen viereltään sohvalta kohti eteistä. Hilda nousee perässäni.

Laittaessani kenkiäni jalkaan Hilda yrittää yhä saada kontaktia. "Pliis sano jotain. Mihin sä meet?", hän itkee edessäni. Nousen kenkieni tasolta, mutta en voi katsoa naista silmiin. Mieleni on ihan sekaisin enkä osaa käsitellä ajatuksiani juuri nyt. Nappaan takkini mukaan naulakosta.

Ennen kun suljen oven näen kuinka Hilda valuu seinää pitkin kädet kasvoillaan. Pistän oven kiinni ja sillä siunaaman sekunilla omatkin kyynelkanavani aukeavat. Kyyneleet peittävät näkökykyni kun juoksen rappukäytävän portaat alas. Ehkä ei paras ajankohta lähteä rakastamansa naisen luota, kun hän on kertonut syövästään. Eikä muutenkaan ehkä paras ajankohta lähteä autonrattiin tällaisessa mielentilassa, mutta autoni luokse olen kävelemässä.

Pyyhin kyyneleitä silmieni alta sitämukaan kun uusia tulee, ja etsin autoni avaimia taskustani.

Istahdan penkille ja asetan avaimet niille kuuluvaan paikkaan. Nojailen penkin selkänojaan hetken, kunnes sana jonkin raivokohtauksen ja alan hakkaamaan rattiani hullunlailla. Kyyneleet virtaavat poskilleni.
"Vittu!", huudan ja pistän käteni kasvoilleni. Itkulleni ei näy loppua ja se on muuttunut hysteeriseksi parkumiseksi. Miksei Hilda kertonut minulle heti? Miksi hän salaili tätä minulta? Olenko niin huono poikaystävä? Pitäisikö mennä takaisin? Ei. Sitä en tee.

Laitan auton käyntiin ja sumuisin silmin peruutan parkkipaikalta. En edes tiedä mihin olen menossa, mutta väliäkö sillä. Ei minulla kohta muutenkaan ole ketään jonka vuoksi palaisin mihinkään.

Kyyneleitä tippuu yhä silmistäni ja näkökenttäni on hyvin sumea, mutta jollain ihme tavalla pysyn sentään tiellä. Ohi vilisevät katulamppujen valot piirtävät kavoilleni haalean keltaiset sävyt, jotka korostavat vielä komeammin itkuisia silmiäni. Ensimmäiset lumihiutaleet osuvat tuulilasiin ja häviävät sen jälkeen. Radio pauhaa hiljaisella voluumilla vieressäni, kun yritän saada itkuani loppumaan. Jos poliisit tulisivat nyt vastaan saisin varmastikin sakot, koska en hirveästi ole seurannut nopeusrajoituksia tässä olotilassa.

Pysähdyttyäni valoihin pyyhin jälleen kyyneleitäni mustan takkini hihaan ja katselen ympärilleni. Tien reunassa nainen ja mies kävelevät käsi kädessä. Nainen kävelyttää pientä koiraa toisessa kädessään. Tuo näky saa minut murtumaan jälleen kyyneliin. Miksi juuri silloin, kun kaikki menee hyvin asiat menevät kumminkin ihan pieleen? Mikä kirous päälleni on langetettu? Enkö ansaitsisi olla onnellinen? Valot vaihtuvat pian vihreiksi ja jatkan matkaani. Nyt tiedän mihin.

•••

Napsautan studiomme valot päälle. Tarkistan jokaisen huoneen ettei kukaan vain ole täällä. En halua, että esimerkiki Joel olisi täällä juuri nyt. Päähuoneessamme kaikkien soittimet ovat normaaleilla paikoillaan, ja studiomme on hiljainen. Kerrankin. Kyyneleet ovat kuivuneet poskilleni kun hipsin salaperäisesti pieneen keittiöömme.

Avaan salaisen yläkaappini ja otan sieltä salaisen pulloni kirkasta suomi viinaa. Toimme sen joskus tänne yhtä boolia varten, mutta tämä jäi yli joten piilotin sen muilta. Ihan liikaa prosentteja, mutta minulla on nyt ihan liikaa murheita. Katselen pulloa hetken käsissäni, kunnes teen päätöksen avata sen. Asetan käteni sen kierre korkille ja napsautan sen auki.