War Of Hearts ( Olli x Aleksi )

5. Moodswings

Aleksi

"Aleksiiiii" - kuului kiljaisu, kun mä kävelin koulun käytävää pitkin kohti matikan luokkaa ja Mira hyppäsi vauhdilla mun reppariin. "Sori kun mä katosin silleen" - se pahoitteli ja halasi mua. "Ei se mitään ja mä toin nää sun vaatteet, mitkä sä jätit mun kämpille sen bileyön jälkeen" - mä sanoin ja ojensin ne sille. "Kiitti honey, oli tosi mahtava yö" - Mira virnisti mulle. Samalla hetkellä Olli mulkaisi meitä ohi kävellessään ja tönäisi tylysti jonkun viattoman tyypin pois sen tieltä. Mikähän sitä piinasi? Jätkä oli kireä kun viulunkieli.

Joka tapauksessa mä olin siis pitänyt lupaukseni ja pyykännyt ne yrjöämäni vaatteet. Mä jätin kyllä sopivasti kertomatta, että mun viimeöiset olliunikalsarit oli uineet samassa koneellisessa sen kledjujen kanssa. Mutta ei sen sitä tarvinutkaan tietää. Mä olisin varmasti saanut kuulla unestani sitten enemmänkin. Mira ei varsinaisesti vaikuttanut olevan kovin hienovarainen sen sanojen suhteen. Se olisi epäilemättä naureskellut mulle ja piinannut mua sillä tiedolla vielä lopun päivääkin. 

Mutta se perkeleen uni pyöri mun mielessä vieläkin. Se oli tuntunut aluksi niin todelta. Vaikka olisihan se ehkä ollut vähän creepyä, jos Olli olisi oikeasti tullut mun kotiin omin lupineen ja tuijotellut mua mun nukkuessa. Vaikka en mä ehkä olisi pannutkaan sitä pahakseni.. Mutta eihän se edes tiennyt missä mä asuin. Valitettavasti..

"Löyskö Joonas sut?" - mä kysyin Miralta, kun mä ravistin mun päästäni turhat haikailut taas pois. "Joo, se tuli eilen käymään, saatiin sovittua ja aamulla se tuli hakeen mut kouluun" - se vastasi. "Ei se ikinä tajua mitään, mutta se pyytää anteeks ja se riittää, ei sille pysty olla kauaa vihanen" - se vielä huokaisi. Se oli varmaankin totta. Joonas oli ehkä välillä vähän kujalla, muttei se pahantahtoinen ollut ja sai jengin nauramaan sen oudoilla jutuilla ja tempauksilla.

Tääkin koulupäivä meni kuten yleensäkin melkein kaikki koulupäivät. Hitaasti. Suorastaan madellen. Mutta lopulta päivän vika tunti oli kohta jo käsillä ja mä istuin jo valmiiksi luokassa ja tuijotin ikkunasta ulos. Oli elokuu ja päivät oli vielä lämpimiä. Luojan kiitos oli viikon viimeinen koulupäiväkin. Vaikka en mä viikonloppunakaan saisi olla rauhassa, koska mulla, tai meillä, kiitos Miran, oli jo muita suunnitelmia.

Mä katsoin kun Mira ja Joonas kävelivät ulkona kohti parkkista. Niiden koulupäivä oli päättynyt jo aiemmin, kun mä taas saisin tönöttää täällä vielä vähän aikaa nauttien bilsan tunnista. Se ei varsinaisesti ollut mun lempiaineita. Mä olin jotenkin niin keskittynyt ajatuksiini, etten mä noteerannut sitä, että joku istui mun viereen. Mutta sitten mä haistoin sen. Ja ei, se ei haissut pahalta vaan päinvastoin. Mä olin varma, että mun unessakin mä olin huumaantunut sen ja sen hajuveden tuoksusta.

"Me ei olla puhuttu, mä oon Olli" - se avasi suunsa ja esitteli itsensä. Mä käännyin sitä kohti ja jotenkin hämmästyin, että se edes teki niin. Ei sen olisi tarvinut. Niin ja eihän me oltu tosiaan puhuttu, suudeltu vaan kerran bileissä ja pällistelty sitten vaan toisiamme erilaisissa tilanteissa.

"Aleksi" - mä vastasin ja katsoin sitä silmiin. Vaikka kai se varmaan jo tiesikin mun nimen, jos se nyt oli edes jäänyt sen mieleen. Olinhan mä sen siellä bileissä sille änkyttänyt. "Muistan" - se hymähti ja tuijotti mua kiinteästi takaisin. Mun mieleen tuli taas se mun uni ja mun aivot alkoi toivoa, että Olli kumartuisi kohta mua kohti ja suutelisi mua. Hitto, mä olisin voinut heittäytyä tohon pöydälle, kiskaista kaikki kamat siitä vittuun ja antaa sen tehdä mulle siinä mitä ikinä se vaan tahtoisi. Se saisi vaikka ottaa mut siinä paikassa. Tulisi tällekin bilsan tunnille ihan konkreettinen esimerkki siitä, mihin kaikkeen ihmiskehot kykenevät. Mäkin varmaan alkaisin tykkäämään näistä tunneista sitten jo ihan eri tavalla. 

"Sulla on kauniit silmät" - Olli sitten totesi mulle yhtäkkiä aika pitkän katsekontaktin päätteeksi  ja sen omat sanat kai sai sen hämmentymään. Tai sitten se meidän tuijottelu. Tai molemmat. Se näytti ehkä vähän säikähtäneeltäkin ja sitten taas jotenkin vihaiselta. Sen ei varmaankaan ollut tarkoitus sanoa sitä mulle ääneen ja muutenkaan tuijottaa mua niin pitkään.

"Kiitos" - mä vastasin kuitenkin. Mä sain aika paljonkin kuulla aina mun taivaansinisistä silmistä, mutta mä huomasin, että sen sanomana se tuntui jotenkin erityisen kivalta. Mä olisin ehkä voinut kehua sitä jotenkin takaisinkin, mutta se oli päässyt yllättämään mut ja opettaja tuli juuri sillä hetkellä luokkaan. Enkä mä sitä paitsi olisi tiennyt mistä aloittaa. Mulla olisi ollut pitkä lista lueteltavana ja oikeastaan mä olisin voinut luennoida asiasta lopun tunnin ajan, ehkä pidempäänkin tai kirjoittaa vaikka miljoonasanaisen esseen aiheesta.

"Jatkossa sitten samat parit ja tässä jo alustavasti ohjeet yhteisiin tehtäviin, voitte tutustua niihin jo valmiiksi ennen seuraavaa tuntia ja valita projektillenne aiheen" - opettaja kuulutti tunnin lopussa. Paritehtäviä. Voi vittu. Mä vilkaisin Olliin, joka ei ollut katsonut muhun päinkään koko lopputunnin aikana sen jälkeen, kun opettaja oli saapunut. Se oli vaan naputellut hermostuneesti pöytää ja tuijottanut tiukasti taululle, niin kuin siellä olisi ollut jotakin äärettömän tärkeää ja kiinnostavaa. 

Kun tunti päättyi, Olli nousi tuolistaan valonnopeudella ja katosi äkkiä paikalta, eikä vahingossakaan enää vilkaissutkaan mua. Tehtävätkin jäi sopimatta. Mä huokaisin ja pakkasin kamani. Tyypin mielialat tuntui vaihtuvan lennossa.

--

Sanoja: 803

Mä oon niin tottunut kirjottaan melkein pelkkiä shotteja, niin tuntuu, että tää etenee kauheen hitaasti.. tekee kokoajan mieli harpata jo eteenpäin, ku en oo kaikista kärsivällisimpiä ihmisiä ;)