War Of Hearts ( Olli x Aleksi )

40. Photoshoot

Aleksi

"Ei jumalauta.. taas?" - mä kirosin mielessäni, tai oikeastaan lähinnä ihmettelin asiaa, herätessäni hotellihuoneen pehmeästä parivuoteesta ihan jäätävän stondiksen kanssa.

Mun ei todellakaan tarvinut kurkata peiton alle tietääkseni olevani kovana. Mutta en mä tiennyt miten se oli edes mahdollista. Kulunut iltakun oli ollut aika aktiivinen. Yötä myöden..

Mulla oli hiukan epämukava olo asennossa jossa mä olin ja mä koitin vaihtaa sitä hieman, pysyen silti yhä Ollin kainalossa. Liike kuitenkin havahdutti senkin vähitellen unestaan.

Se oli nukkunut mua vasten, kädet mun ympärillä, toinen käsi melkein mun naamalla. Mä imaisin sen peukalon suuhuni ja lussutin sitä tyytyväisenä, samalla työntäen persettäni Ollia vasten.

"Älä tee noin tai mä en vastaa seurauksista" - se varoitti heräillessään ja nykäisi peukkunsa mun suusta. "En mä mitään tee" - mä mumisin muka täysin viattomana ja korjasin vielä vähän asentoani siten, että mun perse painui sitä vasten. Ja nimenomaan siis SITÄ vasten.

"Ai et? Heti aamusta jo härnäämässä" - se moitti mua, mutta mä kuulin kyllä sen äänestä orastavan halun jo heräilevän samaa vauhtia sen kanssa.

"Mähän vaan tässä koitan nukkua aamu-unia kaikessa rauhassa.. Ai imin sun peukkua? Vauvatkin imee peukaloaan nukkuessaan, mitäs tungit sen mun suuhun" - mä vastasin sille ja kohensin tyynyäni paremmin, muka jatkaakseni uniani.

"Katotaan mitä mä kohta tungen sun suuhun" - se murahti, kammeten itsensä mun päälle. Mä tykkäsin vähän kiusata sitä. Sen murahtelut kiihotti mua. Se oli niin helppo saada innostumaan.

"No täällä ei ainakaan näytetä nukkuvan. Jätkähän on kivikova! Myönnä pois, että munaa oot taas vailla, jäit jo kiinni" - se naurahti, tunnustellessaan mun etumusta toisella kädellään.

"Mitä? Minäkö? En myönnä. Mitä sä oikein musta kuvittelet?" - mä kauhistelin ja sain Ollin kutittelemaan mua. Se murisi ja ärisi mulle mun nauraessa, mutta pakkohan mun oli sitten se karu totuuskin myöntää lopulta. Sillä sitähän mä olin vailla.

"No joo, niin oon! Myönnän! Voitasko me vähän vielä heilutella peittoa?" - mä kysyin kiltisti ja räpsyttelin ripsiäni sille, maatessani sen alla. "Kun nyt noin nätisti pyydät" - se vastasi, vaikka mä luulen kyllä, että vastaus olisi ollut myöntävä muutenkin.

"Tämmösen herätyksen mä tarttisin joka aamu herätyskellon sijasta. Mä painan hälytyksen aina vaan kiinni ja jatkan unia, mut tällanen herätys saa mutkin kerrasta kunnolla hereille, eikä tee yhtäkkiä enää yhtään mieli torkuttaa" - Olli huokaisi, sen käden alkaessa hyväillä mua.

"Mä voin jatkossa olla sun herätyskello.. voit huoletta painaa mua ennen seiskaa, tosin en lupaa kyllä hiljentyä" - mä virnistin ja sain poikkikseni innokkaana möyrimään mun kanssa peiton alle.

Että siinä sitä taas oltiin.
Hyvä, että lopulta ehdittiin pikasuihkun kautta edes aamiaiselle..

"Mä haluun meistä kuvan muistoksi täältä" - mä sanoin maittavan hotelliaamupalan jälkeen, meidän jo pakatessa kamojamme kasaan. Me oltiin kyllä oltu kuvien kanssa vähän epäonnisia viime aikoina niiden levitessä vähän sinne sun tänne, mutta tää oli ensimmäinen reissu missä me oltiin yhdessä ja se piti ikuistaa jotenkin.

"Mulla on yks ajatus, riisu vaattees" - Olli sanoi ja sai mut katsomaan sitä vähän epäilevänä.. siis.. vieläkö me? Taas?

Olli alkoi kuitenkin jo riisua vaatteitaan, joten mä tein samoin. Se näppäili puhelintaan ja asetteli sen hyllylle kohdilleen, juosten pari kertaa edestakaisin tarkistamassa ilmeisesti sopivaa kuvakulmaa. Siis oltiinko tässä jo jotain photoshoottia ottamassa? Niinkun.. meistä tekemässä.. sitä?

"Tuu äkkiä tänne, mä ajastin sen" - Olli kehotti ja veti mut syliinsä. Mä olin yhä hämmästynyt sen painaessa mut tiukasti sitä vasten, mutta sen suudellessa mua, mä suljin silmäni ja nautin. Mikä oli parempaa kuin oman rakkaan alaston keho omaa vasten, sen suudellessa sua niinkuin ketään tai mitään muuta ei olisi olemassa?

Kamera räpsähteli. Mä hädintuskin edes huomasin sitä.

"Kato tätä" - mä henkäisin Ollille katsoessani kuvia meidän puettua jo päällemme. Tai etenkin yhtä niistä. Se oli upea. Täydellinen.

Me suudeltiin siinä silmät kiinni seisaallaan, alastomina lantiot kiinni toisissaan ilman, että mitään kriittistä näkyi. Meidän taustalla näkyi hotellihuoneen ikkunat ja tummat verhot, joiden lomasta puski auringonsäteitä sisään.

Kuvassa näkyy vain Ollin takamuksen sivuprofiili, mun takapuolen ollessa hiukan kääntyneenä kameraa kohti. Olli piti mun lantiolla käsiään. Mun kädet taas olivat Ollin kaulalla.

"Tää on oikeesti tosi visuaalinen ja sensuelli, eikä lainkaan porno" - mä ilahduin. Se ei tosiaan ollut yhtään pornahtava, mun pylly toki näkyi, mutta ei liikaa ja se näytti hyvältä. Tosi nätiltä. Kuvakulma oli täydellinen.

Kuva oli oikeasti niin hieno, että olisi melkein voinut olla jossakin taidenäyttelyssä. Me näytettiin upeilta yhdessä ja kuvasta välittyi juuri se mitä mä sillä hetkellä tunsinkin. Ettei ollut mitään muuta tai muita, kuin me.

"Eihän se voi olla muutakun täydellinen, kun sä olet siinä" - Olli sanoi, hamutessaan taas mun huulia omilleen. Se löysi aina ne sanat, jotka saivat mun sydämen sykähtelemään sille aina vain enemmän ja enemmän.

Oli jo myöhä, meidän vihdoin päästyä takaisin kotipihaan pitkän ajomatkan jälkeen. Aamulla olisi edessä taas koulupäivä. Ja sen onnettoman puhelinsotkun selvittäminen..

Me ei oltu annettu sen pilata meidän kahdenkeskistä aikaa, eikä oltu mietitty sitä vielä sen enempää, joten mä en tiennyt mitä tapahtuisi, mutta se ainakin oli varmaa, että mä tarvisin puhelimen. Joko omani tai sitten aivan kokonaan uuden.

Mä en pärjäisi enää päivääkään ilman, puhumattakaan siitä, että Ollillakin varmaan jo kohta palaisi käpy mun roikkuessa alituiseen sen luurilla. Sen verran mä olin matkallakin sitä lainaillut tai käskenyt sen tsekata sieltä jotain, että se varmaan itse ostaisi mulle kohta jo uuden..

"Pysähdy!" - Olli komensi rappukäytävässä, juuri kun mä käänsin avainta lukossa. Se esti mua avaamasta ovea ja tarttui mua kädestä.

Se tönäisi oven kunnolla auki, meidän jäädessä tuijottamaan kynnyksen takana näkyvää asuntoa. Mä en oikein tiennyt mitä mun olisi pitänyt nähdä. Ihan samalta se näytti kun lähtiessäkin. Vaatteitakin lojui vähän hujanhajan äkkilähdön vuoksi ja eteiseenkin oli jäänyt valo päälle.

"Tää on meijän koti" - Olli huokaisi mun vieressä, onnellinen hymy kasvoillaan. Mä katsoin sitä. Sitten mä katsoin taas sisään. Se oli oikeassa. Ei se näyttänytkään ihan samalta. Se oli koti, jossa mä asuisin kohta yhdessä sen kanssa.

"Mä kannan sut kynnyksen yli" - Olli ilmoitti mulle, meidän edelleen seistessä rappukäytävässä. "Ei me sentään naimisiin menty" - mä naurahdin sen touhuille. Ei kai yhteenmuutossa ollut mitään sellaisia hassuja traditioita? Vai oliko? En mä tiennyt.

"Ei haittaa, mä kannan silti" - se totesi päättäväisenä ojentaen jo käsiään mua kohti.

"Asia selvä" - mä hymähdin. En mä halunnut pilata siltä sitä iloa. Se näytti niin onnelliselta, että mun sydän meinasi pakahtua sen vuoksi. Etenkin, kun mä tiesin sen olevan onnellinen siksi, että se asuisi täällä. Mun kanssa.

Olli nosti mut käsivarsilleen ja kantoi sisään. Meidän yhteiseen kotiin.

--

Sanoja: 1031

Oon ny viikonloppuna haravoinu niin vitusti, että kirjotan varmaan kohta luvun Oleksistaki haravoimassa 🥴 🍁🍂