War Of Hearts ( Olli x Aleksi )

32. In front of people

Aleksi

"Ootsä valmis?" - mä kysyin Ollilta meidän vielä istuessa mun autossa koulun parkkipaikalla. Tilanne oli vähän niinkun toisinto muutamien päivien takaa, mutta silloin mun kyydissä oli ollut Joonas, eikä Olli, Joonaksen kysyessä multa samaa.

"Joo kai" - Olli vastasi, noustessaan autosta. Tää oli eka kerta, kun me tultiin yhdessä kouluun. Aina aiemmin Olli oli jäänyt jonnekin matkan varrelle, ettei meidän nähtäisi tulevan yhdessä. Mutta sen lisäksi, nyt me tultiin kouluun yhdessä vielä virallisesti parina.

Kaikki tiesivät jo meistä, ja mitä me oltiin vilkaistu somea, juorut kävivät kuumina. Me oltiin pysytty viikonloppu visusti omissa oloissamme, sängynpohjaa vahvasti kuluttaen ja päätetty olla välittämättä juoruilusta. Mutta mun kävi kuitenkin vähän sääliksi Ollia. Se tässä kovimmilla oli. Ei mua niin haitannut.

"Me voidaan mennä tästä eri teillekin, eikä heittää kaikkea heti muiden silmille" - mä sanoin Ollille huomatessani varmaan jokaisen pään kääntyvän katsomaan meitä.

"Ei, mä en suostu enää piilottelemaan meitä" - Olli sanoi tiukasti, mutta mä näin kuinka sitä jännitti, tässä kaikkien edessä.

Se kuitenkin otti mua kädestä kiinni ja hymyili mulle pienesti. Ja niin me sitten käveltiin yhdessä, käsi kädessä koko koulun pihan läpi, aina ensimmäiselle oppitunnille saakka.

"Sua ne vaan tuijottaa, näytät niin hyvältä" - mä hymyilin sille yrittäessäni keventää vähän tunnelmaa. "Pah, sua tässä tuijotetaan, eihän susta meinaa saada silmiään irti" - se sanoi saattaessaan mut luokkaan ja painoi nopean pienen suukon mun poskelle, ennenkun lähti omalle tunnilleen.

Kuiskuttelu jatkui pitkin päivää, mutta en mä siihen juuri reagoinut. Siinähän juorusivat. Ruokkiksella mä näin taas Ollin, sen tullessa mun viereen istumaan ja mun päivä parani kummasti.

"Miten on päivä menny?" - mä kysyin siltä. "Katseiden kohteena" - se huokaisi. "No kelpaahan sua katsoa" - mä kehaisin. Tottahan se vaan oli.

"Mä en malta oottaa, että päästään kotiin" - se sanoi katsoen mua nätisti ja mua vähän hymyilytti sen sanavalinta. Se puhui mun kämpästä, mutta kutsui sitä kodiksi. Se oli jotenkin söpöä.

"Mulla ois sulle jotain" - mä muistin ja aloin kaivella taskujani. "Tässä" - mä sanoin ja ojensin sille mun toisen vara-avaimen. Se tuijotti mua ja sitten, ihan tosta noin vain, painoi suukon mun huulille. Mä yllätyin, mutta vain iloisesti.

"Homot!" - joku idiootti möläytti kuitenkin yrittäen pilata senkin pikkuhetken, mutta sen olisi kannattanut katsoa vähän tarkemmin ympärilleen.

"Olikos sulla jotain sanottavaa mun kavereille?" - Tommin matala ääni mörähti sen takaa. "Eiii, ei ollu.." - tyyppi vikisi takaisin Tommin katsoessa sitä tuimasti ja melkein pudotti sen tarjottimen, haarukan jo kolistessa lattialle jonnekin pöydän alle.

Tommin takana seisoivat Niko ja Joel naureskelivat tyypin yhtäkkiselle kiireelle, sen ensin kontatessa haarukkaa lattialta ja sitten lähtiessä kiireesti vinkumaan muualle.

"Oho Olli!" - Niko pukkasi virnuillen Ollia kylkeen, Joelin taputtaessa sitä selkään. "Jätkät.. tota.. onks tää teille ihan fine?" - Olli kysyi niiltä varovasti. "No ei!" - Niko huudahti ja sai Ollin katsomaan sitä surkeana.

"Muuten kyllä hölmö, mut miks et oo kertonu mitään!" - Niko sitten jatkoi ja halasi Ollia. "Nii, oon vähä loukkaantunu kun luin juoruja teistä, oli oikein pusukuva ja kaikki, eikä tällä kertaa pullonpyörityksestä, enkä tienny asiasta mitään" - Joel selvitti. "Sori" - Olli sanoi vähän hiljaisena.