▪︎ kruununprinssi ▪︎

295 19 6
                                    

Aleksi x Olli

Aleksi

"kruununprinssi! valmistautukaa illalliselle, aikaa kymmenen minuuttia"

Huokaisen ja riisun kuulokkeet pois korvilta. Vihaan yli kaiken tätä kuninkaallista elämää.. Jos luulette, että tämä on luksusta ja ylellisyyden huippua, niin ehei!

Kaikkea muuta..

Koska koko Suomi tuntee meidät ja olemme kuninkaallisia, rajat ovat tiukat. Elämme ihan eri maailmassa, kuin muut normaalit perheet.

Meitä lapsia ei päästetä ulos leikkimään tai hengailemaan kavereiden kanssa. Käyn yksityiskoulua, jossa minulla on kaksi kaveria. Näen heitä ainoastaan koulussa, koska en saa mennä kodin ulkopuolelle.

Mukamas vaarallista.. ja pah!

Onhan tässä kuninkaallisessa elämässä paljon muitakin huonoja puolia. Vanhemmat eivät välitä, vaan keskittyvät titteleihinsä ja siihen, että meidän elämä on "täydellistä".

Kruununprinssin rooli on myös hyvin painostava. Koko ajan saa miettiä, minkälaista kuvaa itsestään julkisuuteen antaa, mitä puhuu, missä ja kenelle. Tämän kaiken huipuksi vanhemmat painostavat olemaan kunnollinen. Ihan kun en yrittäisi..

Tulevaisuuden suhteen kipuilen hieman. Tykkään pojista, eli olen homo. Ja kuten voitte arvata, kruununprinssille se on huono asia. Koska tietysti pitäisi saada jälkeläisiä, jotka voivat jatkaa kuninkaallista sukua ja päläpäläpälä...

Katson itseäni peilistä. Asukokonaisuuteni koostuu sinisestä neuleesta, jonka alla on vitivalkoinen kauluspaita ja mustista, skinny jeans-mallisista farkuista. Saa luvan kelvata.

--

Palaan huoneeseeni puuduttavan illallisen jälkeen. Saimme sisarieni, eli prinsessojen kanssa kuulla kunniamme. Illallispöydässä..

Vanhemmat eivät ikinä ole positiivisia tai ota hetkeäkään rennosti. Aina pitää olla negatiivinen ja kaikki pitää ottaa niin vakavasti. Mä en ymmärrä, että miten ne jaksaa..

Tuntuu erityisen ikävältä pikkusisarieni Annan ja Adessan puolesta, kun he ovat vielä kriittisessä iässä. Eli teini-iässä. He ovat siis identtiset kaksoset.

Itse olen jo 17 vuotias ja sisareni ovat minua kolme vuotta nuorempia, eli 14-vuotiaita. Hekään eivät jaksaisi tätä paskaa, mutta
olen yrittänyt olla hyvä isoveli ja tsempata heitä.

Onneksi huomenna on koulua, ei tarvi homehtua tänne saatanan kartanoon..

--

Kuukausi myöhemmin

Olen tavannut yksityiskoulussa todella kivan pojan. Hänen nimensä on Olli. Olli on varakkaasta perheestä ja käy siksi yksityiskoulua.

Olemme hengailleet lähinnä koulun asuntolassa, sillä poika asuu siellä. Hän on kotoisin Oulusta, mutta muutti isosiskonsa kanssa tänne Helsinkiin yksityiskoulun perässä.

Tällä hetkellä istuskelen tuon huoneen työpöydän ääressä, kun Olli makaa sängyllään ja hymyilee minulle. Hymähdän huvittuneena takaisin.

"mitä?"
Kysyn huvittuneena

"sun kanssa on aina niin kivaa"
Olli hymyilee

Hän on kyllä niin söpö!

"kiitos, samoin"
Hymähdän

Nousen työpöydän ääreltä ja istahdan sängylle. Olli hieman säpsähtää minua ja luo kysyvän katseen. Laitan sitten makuulleen hänen viereensä.

Kieltämättä on vähän ahdasta, kun kyseessä on sänky, joka on tarkoitettu yhdelle hengelle.
Olkoot kuitenkin niin, minua väsyttää ja tahdon levätä hetken.

Kauaa en ehdi makoilla rauhassa, kun Ollin pää nousee tyynystä ja tuo katselee minua lumoutuneena.

"Aleksi"

"mm?"

"mä tykkään susta"

Käännähdän kasvot vasten Ollin kasvoja. Samaan aikaan vatsassani pyörii perhoslauma. En ole ikinä kokenut mitään tällaista..

"mäki susta"
Hymähdän

Olli nojautuu lähemmäs kasvojani, kunnes varoen hivutamme huulemme yhteen. Jaamme ensin hataria ja varovaisia suukkoja, mutta sitten ne syventyvät.

Kohta revin pojan paitaa pois ja minun paitani kokee saman kohtalon. Hän laskeutuu varovasti jalkojeni väliin ja jatkaa suutelua.

Nautin joka sekunnista. Joka kosketuksesta, tunteesta ja suudelmasta. Ihan jokaisesta asiasta.

Mikään ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä.

Hetkeä myöhemmin makaamme hymy huulilla, pelkät bokserit jalassa peiton alla. Ihan toisissamme kiinni, välillämme ei ole edes sentin rakoa. Lämpimät kehot säteilee toisiinsa.

Carpe Diem, elä hetkessä. Niin mä teen, vaikka tulevaisuus pelottaa.

-
sanat: 578

jos suomessa olis kuninkaallisia, niin meno ois varmaan about tällasta :D

inspiraatio tähän saatu ruotsalaisesta Young Royals -
Netflix sarjasta, jossa päähenkilöt Wilhelm ja Simon ihastuu toisiinsa.  Wilhelm siirtyy kruununprinssiksi, kun kuningasperheessä tapahtuu tragedia ja siitä alkaa
hullunmylly.. 🙈

vahva sarjasuositus btw! 🫶🏻




𝗢𝗻𝗲 𝗦𝗵𝗼𝘁𝘀 | 𝗕𝗹𝗶𝗻𝗱 𝗖𝗵𝗮𝗻𝗻𝗲𝗹 Where stories live. Discover now