𝗢𝗻𝗲 𝗦𝗵𝗼𝘁𝘀 | 𝗕𝗹𝗶𝗻𝗱 𝗖𝗵𝗮𝗻𝗻𝗲𝗹

▪︎ yhdistävä tekijä ▪︎

Joel x Joonas

Joelin POV

Tiistai. Eli viikon ensimmäinen treenipäivä. Syysloman jälkeen treenejä on vähän vähemmän, kuin normaalisti. Kun ei ole oikein pelejäkään. Niin, harrastan siis jääkiekkoa.

Pelaan Oulun Kärppien u18 joukkueessa. Samassa joukkueessa pelaa myös hyvin kiinnostava persoona, Joonas Porko. Se on mua vuoden nuorempi ja vähän hassuttelija, eikä ota asioita liian tosissaan.

Olen kuitenkin tajunnut viime kuukausina, että pidän siitä jätkästä. Siis enemmän kuin kaverina. Tässä on vain yksi ongelma. Minä en edes ole homo, enkä voisi ollakaan!

Ei jääkiekkoilija voi vaan olla homo. Isäni sanoi, että se olisi suuri häpeä olla hinttinä miehekkäässä lajissa. Eikä joukkuekaveritkaan hirveästi arvosta.

Kovasti olen yrittänyt unohtaa Joonaksen ja pitää häntä vain kaverina, mutta se tuntuu päivä päivältä menevän entistä vaikeammaksi..
Mitä vittua mä teen??

Pudistelen päätäni ja keskityn vaihtamaan varusteita päälleni. Muut jätkät huutelevat jotain naisasioitaan, mutta itseä ei kiinnosta osallistua keskusteluun.
Ei minulla ole edes mitään kerrottavaa elämästäni.

Se nyt lähinnä koostuu koulunkäynnistä ja jääkiekosta.

"mooi. kuis istut vaan yksinäs?" Hätkähdän hieman kuullessani äänen korvan vierestä.

Kukas muukaan..

"no ei mulla oo mitään puhuttavaa noiden kanssa." Viittaan muihin joukkuelaisiin.

"aa joo. ei kyllä itteenikään jaksa pahemmin kiinnostella jotku Aatu Korhosen pillunsaannit." Joonas toteaa.

Hymähdän hiljaa.

"mää lähen ainaki jäälle jo. tuukko nää kans?." Joonas kysyy.

"juu, no kaipa sitä vois." Rykäisen noustessani penkiltä ylös.

--

Treenit oli polkaistu käyntiin. Oma suorittaminen ei vain tänään oikein ole kohdillaan. Kaatuilen kokoajan, kiekko menee minne sattuu ja muutenkin fiilis koko hommaan on ihan hukassa.

Mitä helvettiä ihan oikeasti.. Eihän tämä yhtäkkiä näin huonosti voi mennä!.

"Joel nyt loppuu pelleileminen, keskity!." Päävalmentaja Toni huutaa vaihtoaitiosta.

Yritän kovasti parhaani. Kestän ehkä vajaan vartin, kunnes menetän hermoni ja melkein paiskon hanskat, sun muut varusteet jäälle. Hengitän kuitenkin syvään ja poistun hetkeksi pukukoppiin rauhoittumaan.

Istahdan penkille, riisuen kypärän pois päästä. Poskia kirvelevät kyyneleet. Pyyhin niitä pelipaitani hihaan. Täytyisi ryhdistäytyä ja mennä takaisin, mutta en vain pysty.

Mieleni valtaa suunnaton ahdistus.

Mitä jos epäonnistun taas? Mitä jos minulle nauretaan? Tai pahempaa, ilkutaan asiasta? Entä jos se onkin fyysistä kiusaamista?.