laulajapoika

snow ❄️

VIIKON KULUTTUA 💁🏼

Annoin katseeni vaeltaa pitkin seiniä. En tiennyt yhtään minne päin katsoa. En voinut katsoa perunaan, joka lojui yksinäisen näköisenä lautasellani. Enkä voinut katsoa seinällä tikittävää kelloa, se olisi epäsoveliasta.
Yritin välttää kaikkien katseita jotka tuntuivat valuvan hiljalleen luokseni. Tämä on siis sukuillallinen, yksi painajaisistani. En ole vain nähnyt siinä mitään iloa. Sukulaiset jotka ovat sinulle puolituttuja rynnistävät kotiisi, syövät kauhealla vaivalla tehdyn ruuan ja häipyvät. Ja saattavat kysäistä ovella "mitä kuuluu ?"
Ehkei minulla vain ole oikeanlaista kokokemusta tälläisestä, äitini illalliset nyt olivat vähän mitä sattuu.

- Pitäisikö meidän jo lähteä ? kuulen vieressäni istuvan naisen kuiskaavan miehelleen.

Mies nyökkää ja pyyhkii suupieliään keltaiseen lautasliinaan hyvin hienostuneen näköisesti. Mutta kotona tuo mies on varmasti aina alushoususillaan, heittäytyy nojatuoliin ja sihauttaa kaljatölkin auki. Voin olla varma. Nauran hieman mielikuvalle joka jää päähäni pyörimään.
Kuiskintaa alkaa kulua ympäri pöytää. Ihmiset nousevat ketjureaktion omaisesti ylös ja kiittelevät ruuasta. Kiitän itsekkin ja nousen ylös. Kannan muutaman astian keittiöön.

- Celine, tulisitko tänne, Maria kuiskaa ja viittoo minua luokseen.

Älä sano, että joudun tiskaamaan. Ei tänään. Jynssäisin niitä astioita yöhön asti.

- Nialin äiti soitti äsken ja kysyi, että ehtisitkö käydä heillä. Teillä on ilmeisesti jokin kouluprojekti kesken, Maria sanoi.

Katsoin häntä kummallisella katseella. Ei meillä mitään projektia ole kesken. Sitten päässäni välähti, mikä aivopieru.

- Ai jaa, siis joo, se projekti, sanoin ja nyökkäilin.

- Voit mennä heti, tehkää se vain kunnolla, hän jatkoi hymyillen ja poistui eteiseen juoruamaan muutaman vieraan kanssa.

Tässä asussa en varmastikkaan menisi. Musta mekko, joka on aivan liian tiukka.
Kipitin yläkertaan ja tuijotin vaatevalikoimaani. Jos otan tuon vaalean villapaidan ja nuo mustat housut. Sekä pallosukat. Nyökkäilin itselleni ja nyin mekkoa pois päältäni, huonolla menestyksellä.

HETKEN KULUTTUA

Vilkaisin ohimennen Horaneitten olohuoneeseen. Nialin äiti istui vaaleassa keinutuolissa ja keikkui edestakaisin. Hänen isänsä taas siemaili tölkistä juomaa ja tuijotti tv:stä tulevaa potkupallo-ottelua.
Enkä voinut olla nauramatta.
Kiipesin portaat ylös ja kohteliaana ihmisenä koputin Nialin huoneen oveen ennen kuin astuin sisälle.

- Heiii, hän sanoi ja nousi tuolistaan ylös.

- Terve vaan, vastasin enkä saanut hymyä millään pois kasvoiltani.

Niall sulki minut lämpimään halaukseen ja keinutti ympäriinsä. Eikä hän tohtinut päästää irti ollenkaan. Voi raukkaa.

- Me ei olla nähty kahteen päivään ja sä olet taas ihan loppu, arvasinko oikein ? kysyin viekkaasti.

- Arvasit täysin oikein, hän piipitti vastaukseksi ja päästi minusta irti.

- Hieno tekosyy, sanoin.

- Eikös. Se oli jossain leffassa niin ajattelin kokeilla sitä, hän sanoi ylpeänä ja teki minulle tilaa sängylle.

- Nerokasta, huokaisin ja pyörittelin silmiäni.

- Tä ? Sehän on aivan mahtava idea, hän nauroi.

- Joo, todella.

- Mun isä kyllä tietää meistä, hän sanoi naama punaisena.