Autiotalo

Luku 2. Kuolemaa toisen perään

Siina heräsi väsyneenä, kun Martin liikahti hänen allaan.

"Huomenta", Martin sanoin hymyillen.

"Nyt olen kanssasi samaa mieltä. Nämä sohvat tosiaan ovat epämukavat", hän nauroi.

Aurinko valaisi ihanasti koko olohuoneen, eikä mikään kauniissa päivässä muistuttanut viime yön tapahtumista. Merin herätessä kaikki kuitenkin muuttui.

"Missä minä olen? En muista koko eilisillasta mitään. En sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran lähdin pois teidän kolmen luota", Meri sanoi, mutta tällä kertaa tavallisella äänellään.

"Olemme meillä. Olit pelottavan hiljaa koko ajan sen jälkeen, kun toimme sinut tänne sisälle. Katsoit vain eteesi ja kuuntelit. Et sanonut sanaakaan ja sitten lopulta nukahdit", Siina kertoi ja halasi ystäväänsä.

"Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En muista sitä ollenkaan. Missä Tomi on?" Meri kysyi yhtäkkiä vilkuillen ympärilleen.

"Toivoimme, että sinä tietäisit. Emme nähneet häntä sen jälkeen, kun lähdimme talolta. Hän ikään kuin katosi", Martin vastasi ja hänen iloisuutensa oli kuin pois pyyhkäisty.

Kirkas auringonpaiste ei sopinut hetkeen lainkaan ja se teki vain entistä surullisemmaksi. Siina lähti sanomatta sanaakaan laittamaan heille aamupalaa. Hän halusi olla hetken rauhassa ja miettiä asioita. Hänen mieleensä muistui Lucia ja tämän varoitukset. Siina tiesi mitä heidän olisi väistämättä tehtävä. Heidän olisi palattava talolle. Se oli ainoa paikka, mistä he saisivat selville Tomin olinpaikan. Tyttö tiesi, että hänen pitäisi löytää uudelleen Lucia.

"Tiedän mitä ajattelet", Martin huokaisi tullessaan Siinan taakse.

Siina hätkähti hieman, koska ei ollut kuullut pojan tuloa. Tyttö ei halunnut sanoa mitään, mutta tiesi sanomattakin, että Martin arvasi hänen ajatuksensa. Poika ei kuitenkaan halunnut puhua niistä sen enempää kuin hänkään. Hetken he seisoivat vain katsoen toisiaan, mutta sitten Meri ilmestyi keittiön ovelle.

"Yritin soittaa Tomille, mutta hänen puhelimeensa ei saa yhteyttä", Meri sanoi ja istui surullisena pöytään.

Siina ja Martin vaihtoivat keskenään katseita ja Martin hävisi sanattoman väittelyn. Kumpikaan heistä ei olisi halunnut kertoa Merille, että heidän olisi vielä palattava talolle.

"Meri, tiedäthän, että meidän on löydettävä Tomi? Ainoa paikka mistä voimme etsiä on autiotalo", Martin aloitti varovasti.

"Tiedän, vaikka en haluakaan myöntää sitä. Mietin hetken, että voisitte ehkä mennä ilman minua, mutta se ei olisi oikein. Kyse on minun veljestäni, enkä voisi jäädä tänne vain odottamaan", Meri sanoi ja hänen äänestään huomasi päättäväisyyden, joka oli muille aivan uutta.

"Oletko varma, että olet valmis palaamaan sinne takaisin?" Siina kysyi hämmästyneenä.

"Olen. En vieläkään tiedä mitä minulle illalla tapahtui, mutta nyt on päivä ja minusta kaikki näyttää erilaiselta. Aivan kuin viime yö olisi muuttanut kaiken", Meri vastasi.

"Minusta meidän ei pidä palata talolle enää kolmistaan. Ehdotan, että soitamme poliisille ja pyydämme, että he tulevat kanssamme tutkimaan talon", Martin ehdotti katsoen vuorotellen molempia tyttöjä.

"En vastusta. Mietin kuitenkin, että ottavatko he meidät mukaan etsintöihin?" Siina kysyi.

"Se ei selviä kuin kysymällä", Martin vastasi kaivaen samalla puhelinta taskustaan.

Martinin puhuessa puhelimessa Siina jatkoi aamupalan valmistusta. Hän kaivoi jääkaapista jokaiselle jogurtin ja teki voileivän. Martinin saapuessa puhelun jälkeen keittiöön, istuivat molemmat tytöt pöydän ääressä odottamassa. Martin kertoi, mitä poliisi oli sanonut. Poliisi oli kertonut, että he eivät yleensä mene autiotaloon, mutta koska Tomi on kadonnut, he joutuvat tekemään poikkeuksen. Poliisi sanoi tulevansa mitä pikimmiten tänne ja ottavansa meidät kyytiin.