Autiotalo

Luku 3. Bensaa liekkeihin

Puhelimen ääni palautti Martinin ja Siinan todellisuuteen pitkäksi venyneen hiljaisuuden jälkeen. Siina vastasi puhelimeen iloisena, mutta hänen ilonsa katosi kuin tuhka tuuleen ja hän lopetti puhelun sanomatta sanaakaan. Siina antoi puhelimen tippua kädestään ja istui sängynlaidalle.

"Onko kaikki hyvin? Kuka soittaja oli?" Martin kysyi huolestuneena.

"Soittaja oli Meri, eikä mikään ole hyvin."

"Mitä tarkoitat?"

"Minähän sanoin, että Meri tulee kuolemaan. No näköjään hän aikoo tappaa meidät ensin", Siina sanoi ja toivoi sillä hetkellä enemmän kuin koskaan, että ei olisi ikinä lähtenytkään autiotaloon ja, että kaikki olisi vielä kuin ennen.

"Mitä Meri tarkalleen ottaen sanoi?" Martin kysyi ja otti Siinan käsistä kiinni, että tämä kääntäisi katseensa poikaan.

"Hän sanoi, että kenenkään meistä ei olisi ikinä pitänyt astua jalallaankaan autiotaloon, ja että on meidän vikamme, että Tomi on kuollut. Hänen mielestään ansaitsemme molemmat kuolla ja hän sanoi tulevansa illan koittaessa tappamaan meidät", Siina selitti, mutta piti edelleen katseensa pois Martinista.

"Katso minua. Kaikki tulee olemaan vielä hyvin. Meidän on soitettava poliisille ja kerrottava Meristä", Martin sanoi.

Sitten Siina käänsi vihdoin katseensa Martiniin ja sanoi:

"Mikään ei enää koskaan tule olemaan hyvin. Jos emme saa taloa poltettua, olemme molemmat kuolleita aamuun mennessä."

Siinan ääni oli kylmä ja kova, ja se sai jopa Martinin selkää pitkin kulkemaan kylmiä väreitä.

"Et voi olla tosissasi, että meinaat polttaa talon?" Martin kysyi epäuskoisena.

"Miten se edes auttaa meidän selviytymiseemme?"

"Se oli käsky, ei pyyntö. Lisäksi se on ainut keino säästää meidän henkemme. Me olimme talossa, niin kauan kuin se on pystyssä, tulee poika jotain kautta vainoamaan meitä. Nyt minusta tuntuu, että Merin kautta. Hän ei ole oma itsensä, eikä tule enää koskaan olemaan. Talon polttaminen kuitenkin hidastaa häntä ja saamme lisää aikaa."

Siina nousi sängyltä ja alkoi kaivella laatikoita. Hän löysi taskulampun, tulitikut, sytkärin ja jonkinlaisen lyhdyn.

"Tuletko? Alkaa tulla jo pimeä, enkä mielellään haluaisi viettää koko yötä autiotalolla", Siina kysyi ovelta.

Martinin ei auttanut kuin tulla perässä.

"Ota tämä", Siina sanoi heidän ollessaan ulkona, ja heitti Martinille puukon.

Martin vain tunki sen taskuunsa kyselemättä mitään. Ilmeisesti poika oli jo kyllästynyt Siinan epämääräisiin vastauksiin.

Talolle he kävelivät täydellisen hiljaisuuden vallitessa, vaikka matka tuntui ikuisuudelta. Ilta viileni ja aurinko laskisi pian kokonaan pois näkyvistä. Vielä toistaiseksi aurinko värjäsi taivaanrannan punertavan oranssiksi, joka tuntui pahaenteiseltä. Siina säikähti kissaa, joka juoksi suoraan kaksikon edestä ja tyttö nappasi Martinia kädestä puoliksi tahtomattaan. Hän ei olisi halunnut näyttää pelkoaan pojalle.

"Minne sinä olet menossa? Talo on aivan päinvastaisessa suunnassa", Martin kysyi, kun Siina kääntyi tiehaarasta oikealle vasemman sijaan.

"Luuletko, että talo syttyy ilman mitään sytytysnestettä? Käyn hakemassa meille bensaa", Siina vastasi.

Martin päätti olla hiljaa. Siina ei kuitenkaan uskoisi häntä, jos hän kieltäisi tätä. Martin nimittäin huomasi mitä taloa kohti Siina suuntasi. Talo oli yhden Siinan luokkalaisen, jonka ystävä Martinkin oli ollut alemmilla luokilla.