Autiotalo

Luku 4. Avain

"Minä löysin jotain", Siina sanoi.

Martinin sydän pomppasi kurkkuun. Hän ei ollut huomannut Siinan tuloa ja säikähti tätä.

"Mitä löysit?" Martin kysyi, kun hänen sydämenlyöntinsä olivat tasaantuneet.

"Katso", Siina ojensi kättään ja suuntasi taskulampun valon sitä kohti.

Kädellä oli vanhanaikainen avain, joka oli menettänyt värinsä vuosien saatossa. Siinan kasvot kertoivat Martinille tarpeeksi, että hän arvasi mihin avain oli joskus sopinut.

"Mutta onko tuolla enää mitään merkitystä, kun ovi, johon avain sopi, on pelkkää tuhkaa?" Martin kysyi.

"Pelkään, että se ei ole työhuoneen oveen tarkoitettu, vaikka sitä itsekin mietin ensin. Luulen, että tämä käy jonnekin aivan muualle. On siis vielä toinenkin paikka, joka saattaa liittyä tähän."

"Oikeaa avainta ei ole taidettu sittenkään hävittää. Jos tämä ei ole se ja ovi oli auki, niin varmaan oven avaamiseen on käytetty sitä avainta. Lucia ei tainnut tietää kaikkea", Siina totesi pyöritellessään avainta käsissään.

"Tule Siina. Mennään kotiin. Mietitään siellä lisää. Meillä on edelleen Meri-ongelma ja nyt saimme vielä tuon avaimen."

"Hyvä on."

Siina ja Martin palasivat Siinan luo hiljaisina ja molemmat omissa ajatuksissaan. He sytyttivät valot ja romahtivat sohvalle. Siina painoi päänsä Martinin syliin. He pystyivät lukemaan toistensa ajatukset, joten sanoja ei tarvittu. Martin huomasi Siinan poskilla kyyneleitä, vaikka tyttö yrittikin räpytellä ne pois. Lopulta Siina nukahti Martinin syliin, eikä kumpikaan huomannut ikkunan takana seisovaa hahmoa, jonka kasvoilta paistoi kostonhalu. Hahmo seisoi tarkkailemassa taloa koko yön, mutta Martinin ja Siinan aamulla herätessä, oli hahmo jo kadonnut.

"Milloin vanhempasi tulevat kotiin?" Martin kysyi nostaessaan tytön pois sylistään.

"Heidän pitäisi tulla huomenna, mutta voit silti nukkua täällä jos haluat. Minusta on turvallisempaa, että olemme yhdessä. Voisimme kyllä ensi yön nukkua sängyssä. Emmeköhän me molemmat mahdu sänkyyni."

"Jos vanhempiasi ei haittaa, että olen täällä, niin nukun kyllä mielelläni täällä. Ja sänky kuulostaa enemmän kuin hyvältä. Mitä teemme tänään?" Martin kysyi.

"En usko, että heillä on mitään sitä vastaan. Meillä on tämän päivän projektina avain."

"Mitä laitan meille aamupalaksi?" Martin kysyi keittiöstä.

"Päätä sinä. Syön mitä vain, kun minulla kerrankin on kokki. Onkohan liian aikaista soittaa puhelu?"

"On velvollisuuteni kokata, kun syön teidän ruokianne. Ja ei, kello on melkein 12", Martin vastasi.

"Hassu, eikä ole. Olenhan minäkin ollut teillä yötä. Tottakai silloin syödään toisten ruokia."

"Siitä on monta vuotta ja olen ollut täällä jo useamman yön. Aamupala on valmista ihan kohta."

Martin jatkoi aamupalan laittoa ja Siina lähti olohuoneeseen soittamaan puhelua.

"Sain osoitteen, joka voisi auttaa meitä. Meidän pitäisi täältä löytää henkilö, joka voi selvittää mihin avain kuuluu", Siina työnsi Martinin käteen pienen paperinpalasen.

Siina ja Martin lähtivät aamupalan jälkeen etsimään lapun osoitetta. Perille päästyään he löysivät vanhan kerrostalon.

"Tämäkö se on?" Martin kysyi epäuskoisena.