Autiotalo

Luku 6. Hyvä yritys

Martin ajoi taas Siinan luo, jossa he huomasivat talon olevan pimeänä.

"Vanhempani ovat varmaan lähteneet kylään jonnekin. Eivätköhän he yöksi tule", Siina totesi, mutta kuulosti hieman varautuneelta.

"Pärjäämme vaikka he eivät tulisikaan, lukitaan vain ovet ja ikkunat", Martin totesi ja vei pyörän autotalliin.

Tällä kertaa ovi oli lukossa ja Siina kaivoi taskustaan avaimet. He kävelivät sisälle, sytyttivät valot ja suuntasivat jääkaapin kautta yläkertaan. Siina kävi vielä matkalla hakemassa parit kumihanskat luiden ja karvojen tutkimista varten. Martin meni yläkertaan ensin ja pysähtyi niin, että Siina meinasi törmätä tähän.

"Mitä nyt?" Siina kysyi ihmeissään.

"Katso", Martin sanoi ja osoitti sängyn päällä olevaa valkoista lappua.

Lapun päälle oli verellä piirretty sydän ja sydämen keskellä oli hakaneula. Siina katsoi Martinia ja nappasi sitten lapun käteensä, irrotti hakaneulan ja avasi lapun. Hän luki lapun ja tiputti sen maahan. Hetken hän vain seisoi selin Martiniin ja katsoi sitten poikaa. Martin näki pelon Siinan kasvoilta ja huomasi kuinka kyynel vieri pitkin tytön poskea. Hän nosti lapun maasta ja luki sen.

Lapussa luki: "Unohditko minut? Luuletko että katoaisin noin vain. Minä olen aina ja kaikkialla, etkä pääse minusta koskaan eroon. Jos en saa sinua, niin ehkä aloitan vanhemmistasi. Miltä kuulostaisi ystävä?"

Martin kohotti katseensa Siinaan ja hänelle tuli pakottava tarve halata tyttöä. Kun hän päästi irti, otti Siina käsiinsä vanhan laatikon ja istui vaalealle lattialle sen kanssa. Martin seurasi esimerkkiä ja istui Siinaa vastapäätä. Hetken tutkailtuaan kirjaa, Siina laski sen maahan.

"Löysin ohjeen, jonka avulla saatamme saada Merin palaamaan normaaliksi. Tällä pitäisi saada paha karkotettua ihmisestä", Siina selitti.

"Tarvitsemme metallisen astian, ristin, vauvan sormiluun, karhun häntäkarvoja, Merin hiuksen, pyhää vettä, suolaa ja ukkosenkiven", Siina luetteli.

"Mutta mistä ihmeestä saamme karhun häntäkarvoja?" Siina kysyi ihmeissään.

"Enemmän olisin huolissani pyhästä vedestä, Merin hiuksesta ja ukkosenkivestä", Martin totesi.

"Minulla on hiusharjassani Merin hiuksia ja omistan ukkosenkivikorun. Pyhää vettä taas saamme tekemällä."

"No olisit heti sanonut. Jos etsin metalliastian, suolaa ja ristin, niin voisitko etsiä ne muut?" Martin kysyi.

"Selvä."

Siina alkoi sekoittelemaan aineksia, kun kaikki oli saatu kasaan. Viimeisenä aineena hän lisäsi Merin hiuksen seokseen. Sen jälkeen hän lausui epämääräiset sanat: "Kutinum teotsus marieden karifi puevo konnere". Sen jälkeen Siina raotti varovasti ensin toista silmäänsä ja avasi sitten molemmat.

"Onnistuikohan se?" hän kysyi kääntäen katseensa Martiniin.

"En tiedä. Toivotaan parasta."

Siina ja Martin kävelivät vaitonaisina portaat alakertaan ja alkoivat laittaa ruokaa itselleen ja mahdollisesti pian tuleville Siinan vanhemmille. Koko touhu oikeastaan meni siihen, että Siina teki itse ruuan ja Martin salaatin. Kumpaakaan ei kuitenkaan haitannut. Kun ruoka oli vihdoin valmis, he söivät, heittivät takit niskaan ja lähtivät ulos.

"Meidän täytyy löytää Meri. Se on ainoa keino varmistaa, että ohje toimi", Siina totesi kääntäen surulliset kasvonsa Martinin puoleen.

"Tiedän."