Cardiff

Toinen osa

Baby, let the games begin
Let the games begin
Let the games begin
(Are you ready for it?)

 - Taylor Swift: ...Ready For It?

**

Seuraavana aamuna Jazz meni töihin synkein mielin. Hän tiesi jo, mitä päivältä oli odotettavissa – vanhojen tapausten läpikäyntiä ja paperitöiden hoitamista, ellei joku ollut sattunut kuolemaan edellisen yön aikana. Emmeline olisi luultavasti taas oma etäinen itsensä, kun Jazz oli kieltäytynyt sisarellisesta avautumishetkestä, ja kaiken lisäksi hän joutuisi katselemaan, miten Red Stron viilettäisi ympäriinsä hänen juttunsa parissa. Ainoa hyvä asia aamussa oli Max, Jazz ajatteli. Epäilemättä hyvittääkseen edellisiltaista poissaoloaan Max oli herännyt kerrankin aamulla aikaisin ja mennyt ulos. Kun Jazz oli tullut suihkusta, oli asunto ollut tyhjä ja ruokapöydällä oli odottanut termosmukillinen kahvia alakerran kahvilasta. Lämmin tunne oli läikähtänyt Jazzin rinnassa. Viime aikoina hänestä oli tuntunut yhä useammin siltä, että Maxia ja häntä ei ollut tarkoitettu toisilleen ainakaan pidemmän päälle, mutta toisinaan... toisinaan Maxin olemassaolonsa oli silti puolensa.

Jazz oli hädin tuskin ehtinyt laittaa eväsleipänsä jääkaappiin, kun hänen pomonsa Frank oli ilmestynyt keittiön ovelle ja ilmoittanut, että Red Stron odotti häntä työhuoneessaan.

"Mitä asiaa hänellä on?"

Frank virnisti. "Kysy itse."

Jazz loi katseensa kattoon. "Kiitos vaan hyödyllisestä informaatiosta, pomo."

Hän kävi viemässä takkinsa rauhassa työhuoneeseensa ennen kuin otti termosmukinsa ja suuntasi Redin työhuoneeseen. Tällä kertaa miehen työhuoneen ovi oli auki. Jazz koputti kevyesti ovenkarmiin.

"Frank sanoi, että sinulla on asiaa?"

Red oli huoneessaan yksin, joten Jazz astui sisään jäämättä odottamaan vastausta. Red kohotti katseensa edessään olevasta kansiosta – kansiosta, jonka Jazz tajusi olevan varustettu hänen omalla valokuvallaan. Hän puristi huulensa yhteen. Frank oli antanut Redille hänen kansionsa? Se oli virallista nyt. Frank Longbottom oli mennyttä miestä.

"Jassminadara Evangeline Thomas." Red äänsi nimen hitaasti ja huolellisesti. "Voisi kuvitella, että tässä maassa olisi jotain lakeja sen suhteen, millaisia nimiä lapsille saa antaa."

"Niinhän sitä voisi kuvitella", Jazz sanoi kevyesti. "Voisi kuvitella myös, että tässä maassa olisi kiellettyä antaa miehelle naisen nimi, mutta onneksi me tiedämme paremmin – vai mitä, Mildred?"

Redin silmät välkähtivät kuin hän olisi hetkellisesti harkinnut Jazzin kuristamista. Sitten hän hymähti ja pudisti päätään. "Meidän pitäisi perustaa kerho. Anonyymit Karmeilla Nimillä Varustetut Ry."

"Siksikö halusit nähdä minut? Koska haluat perustaa kerhon?" Jazz istui hitaasti natisevalle tuolille Redin työpöydän eteen.

"En, vaan – " Red siristi silmiään. "Onko tuossa mukissa kahvia?"

"On."

"Se ei haise kuravedeltä niin kuin yleensä."

"Se johtuu siitä, että se ei ole", Jazz sanoi kevyesti.

"Hyvä kollega jakaisi kahvinsa", Red vihjaisi.

"Joudun siis helvettiin", Jazz huokaisi dramaattisesti ja otti pitkän kulauksen mukistaan. "Mutta ainakin minulla on siihen asti hyvää kahvia."

"Julma nainen. Okei, mennään sitten asiaan." Mies työnsi paperipinon pöydän yli Jazzille. "Olet taas mukana jutussa."

Jazz tarttui papereihin sanaakaan sanomatta. Ensimmäisessä kansiossa luki Gareth Evansin nimi, kahdessa muussa niiden kahden opiskelijatytön nimet, joiden murhia Red oli tutkinut viime kesänä ennen kuin Jazz oli aloittanut Cardiffin poliisissa.