Cardiff

Neljästoista osa

A/N: Kiitos taas kovasti kommenteista ja äänistä! Painin taas tämän uusimman osan kanssa kovasti. Alan sisäistää tässä vaiheessa, että siihen on oikeasti syynsä, että juuri kukaan ei kirjoita murhatarinoita tällaisella episodiformaatilla jossa murhat vaan vaihtuu koko ajan - pidemmän päälle se ei vaan toimi :D eli tämä tarina lähtee varmaan piakkoin vähän eri suuntaan. Sillä välin minä pidän viikonlopun taukoa tästä tarinasta ja taidan naputella välillä jotain muuta, missä kukaan ei kuole... Toivottavasti tämä kuitenkin viihdyttää edes vähän!

**

Matkalla rikospaikalle Red ei vaivautunut kysymään mitään siitä, kuka Chard oikein oli tai mistä heidän riidassaan oli ollut kyse. Jazz oli lähinnä helpottunut. Hän ei halunnut ajatella sekuntiakaan enempää tikareita Chardin silmissä, tai sitä tosiasiaa, että oli saattanut yhden viikonlopun aikana menettää kaksi kolmesta läheisimmästä ystävästään. Sitä paitsi jos hän puhuisi Chardista, hän joutuisi puhumaan myös siitä, miksi Chard oli vihainen hänelle – eikä hän halunnut mainita Redille erostaan Maxin kanssa, ennen kuin oli varma siitä, että pystyisi tekemään sen täysin välinpitämättömään sävyyn. Ai niin, erosin viikonloppuna poikaystävästäni, mutta sillä ei ole missään nimessä mitään tekemistä sinun kanssasi. Sitä vain sattuu.

Joo, oli ehdottomasti parempi pysyä tiukasti asiassa.

"Kaksi ruumista yksityisasunnossa, mies ja nainen. Toisen uhrin sisko meni paikalle tapaamaan veljeään ja löysi ruumiit. Charmers oli ensimmäisenä paikalla parinsa kanssa ja totesi uhrit kuolleeksi."

"Missä päin?" Jazz kysyi. Redin mainitsema osoite sai hänet kohottamaan kulmiaan. "Kallista aluetta."

Red nyökkäsi. "Pankkiireja, poliitikoita, julkkiksia ja niin edespäin."

Redin ääni oli synkkä. Ei ollut vaikeaa arvata miksi: Rikkaiden ja julkkisten asuinalueella tapahtuva henkirikos tarkoittaisi melkein automaattisesti suurta mediahuomiota.

"Miksi tämä juttu annettiin meille? Luulisi, että joku muu olisi seuraavana jonossa."

"Dawson on vapaalla. Moodylla on se epäselvä kuolemantapaus Doctor Who –museolla."

"Ai niin, avaruusolentomurha." Jazz virnisti pikaisesti. "Entä Emmeline?"

Red hymähti. "Pankkiirit ja poliitikot ja muut on ahdasmielistä sakkia. Kuulemma ne ottaisi sen henkilökohtaisena loukkauksena, jos jutun päätutkija olisi nainen."

"En olisi uskonut, että Frank on piilosovinisti."

"Ilmeisesti se ei ollut Frank, vaan käsky tuli suoraan Skinneriltä."

Jazz nyökkäsi. Siinä oli jo enemmän järkeä. Se ei silti estänyt hänen verenpainettaan nousemasta vauhdilla. "Joten ne lähettää laitoksen supertähden paikalle tekemään vaikutuksen pukumiehiin."

"Täyttä paskaa", Red mutisi. "En ole yhtään sen parempi kuin Dawson tai Moodykaan."

"Joo, mutta Dawson ja Moody on tehneet tätä työtä jo parikymmentä vuotta. Sinä olet nouseva tähti, joka näyttää sopivan tuimalta ja vakavasti otettavalta valokuvissa sitten kun lehtikuvaajat ehtii paikalle. No, ainakin jos laitat takin kiinni."

Jazz loi merkitsevän katseen Redin t-paitaan. Siinä luki isoilla kirjaimilla Wanna Be Arrested?

"Täyttä paskaa", Red toisti. "Olen murhatutkija enkä mikään kansikuvapoika."

"Hei, ainakaan sinua ei syrjitä sukupuolesi vuoksi."

Red vilkaisi häntä syrjäsilmällä. "Suunnittelet jotain feminististä kapinaa, eikö niin?"