Cardiff

Kolmaskymmenestoinen osa

A/N: Kiitos kaunis kaikille kommenteista ja äänistä edelliseen osaan! Kuten luvattu, jatkoa seurasi tällä kertaa astetta nopeammin, kiitos nanoilun :) toivottavasti tämä uusi osa jaksaa viihdyttää, mulla ainakin oli hauskaa tämän kanssa! (Vaikka viimeistään nyt voi kyllä hylätä viimeisetkin kuvitelmat siitä, että tämä olisi joku muka vakavasti otettava dekkaritarina, pöh.) - S

**

Hey na na hey na na
Hey na na hey na na
Hey na na hey hey
Hey na na hey na na
Hey na na hey na na
Hey na na hey na na
Hey na na hey hey

(Katie Herzig: Hey Na na)

**

Rautatieaseman yllä leijui sumu. Jazz seisoi asemalaiturilla ja vilkuili vuoroin kelloa, vuoroin aikataulunäyttöä. Näytöllä ilmoitettiin, että juna oli saapumassa asemalle, ja kehotettiin matkustajia odottamaan keltaisen viivan takana. Sama ilmoitus oli lukenut näytöllä jo kymmenen minuuttia. Parin metrin päässä kahvikupin ja salkun kanssa pylvääseen nojaileva pukumies valitti puhelimeensa junayhtiöstä, joka ei onnistunut pitämään edes tiedotusta ajan tasalla. Kahvion luona joukko japanilaisia turisteja katseli huolestuneen näköisenä kelloa. Asemalaiturin laidalla krapulaisen näköinen nuori nainen potki virvoitusjuoma-automaattia ja kiroili.

Viimein juna saapui asemalle. Jazz erotti Jayn vaivatta asemalaiturille pakkautuvan väkijoukon keskeltä; mies oli muita päätä pidempi, minkä lisäksi hän oli iskenyt päähänsä karmean Sherlock Holmes -hatun, joka keräsi kummastuneita katseita ohikulkijoilta. Jay ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan mitään, vaan oli keskittynyt haravoimaan väkijoukkoa katseellaan. Hänen katseensa lipui kahdesti Jazzin yli, kunnes Jazz viimein päätti sääliä häntä, suoristautui paikallaan pylvään varjossa ja heilautti kättään. Jayn suu loksahti auki.

"Mitä vittua sinulle on tapahtunut, Blues?" Jay kysyi ehdittyään hänen luokseen.

"Mitä?" Jazz kohotti kulmiaan violeteilla kehyksillä varustettujen kissansilmälasiensa takaa.

Todellisuudessa hän tiesi täsmälleen, mihin Jay viittasi. Silmälasit olivat vain jäävuoren huippu; niiden lisäksi hänellä oli harmaa jakkupuku, asialliset mustat avokkaat, sukkahousut sekä päässä blondi peruukki, jota Frank ei ollut muistanut koskaan vaatia takaisin Aberystwythin-keikan jälkeen.

"Näytät ihan... sihteeriltä. Okei, kuumalta sihteeriltä", Jay korjasi tarkastellen häntä päästä varpaisiin. "Mutta silti."

Jazz pyöritti silmiään. "Minä olen sinun sihteerisi, ääliö."

"Olen aina halunnut sihteerin. Niin kuin siinä elokuvassa, tiedätkö?"

Jazz pysähtyi niille sijoilleen.

"Okei, tarkennetaan vähän. Muun maailman silmissä sinä olet yksityisetsivä Jay Conway, ja minä olen sinun sihteerisi. Todellisuudessa – " Jazz tökkäsi Jayta sormella rintaan, " – minä olen sinun pomosi. Yksikin likainen sihteerivihjaus, ja pidän huolen siitä, että lisääntymiskykysi ei ole enää koskaan entisellään. Onko selvä?"

Jay mutisi jotain huumorintajuttomista naiselävistä.

"Onko selvä?"

"Selvä on, Blues."

"Hyvä. Seuraavaksi, säännöt."

"Hei, et sanonut eilen mitään säännöistä!"

"Säännöt", Jazz toisti kuin Jay ei olisi sanonut mitään. "Kohta yksi: teet täsmälleen niin kuin minä sanon. Ei poikkeuksia. Kohta kaksi: Et yritä iskeä ketään. Et minua, et mahdollisia todistajia, et viattomia bussikuskeja tai epätoivoisia naisia, jotka eivät tiedä paremmin. Kohta kolme – "