Cardiff

Yhdeksäs osa

In the middle of the night, in my dreams
You should see the things we do, baby.

(Taylor Swift: ...Ready For It?)

**

Jazz oli matkalla kuntosalille kun hänen puhelimensa soi. Hän vilkaisi näyttöruutua valmiina laittamaan puhelimen saman tien kiinni, näki soittajan olevan Chard, ja vastasi.

"No?"

"Sain sen paikan!" Chardin ääni kantautui linjan toisesta päästä kovaäänisenä ja helpotuksesta hengästyneenä. "Post doc –paikan, yliopistolta. Apua, en voi uskoa tätä! Saan jäädä Cardiffiin!"

"En tiedä, onko saada se sana, mitä useimmat käyttäisivät", Jazz ei voinut olla huomauttamatta. "Joutua olisi ehkä osuvampi. Tuomittu jäämään..."

"Äsh, pää kiinni, Jazz. Tiedät kyllä, mitä tarkoitan."

Jazz nyökkäsi. Cardiff ei ehkä ollut maailman jännittävin kaupunki, ainakaan jos ei sattunut fanittamaan lentävästä sinisestä puhelinkopista kertovaa scifi-sarjaa, mutta Chardille sillä ei ollut merkitystä – tärkeintä oli, että Max oli samassa kaupungissa.

"Onneksi olkoon sitten, tohtori Blacklock", Jazz hymyili. "Mahtavaa, että jäät kaupunkiin. Arvasin, että siitä karseasta jakkupuvusta on jotain hyötyä."

Inho paistoi Chardin äänestä, kun hän ilmoitti polttavansa jakkupuvun heti kun koeaika olisi päättynyt. "Eikä se mikään läpihuutojuttu ollut. Ne meinasivat palkata vain sen toisen – "

"Miehen?"

"Joo, sen miehen. Mutta sitten ne sai lisärahoitusta jostakin, ja palkkasivat meidät molemmat. Ilmeisesti joku vanha kääpä haluaa tukea sukupuolentutkimusta Walesissa."

"Pikemminkin joku vihainen feministi", sanoi Jazz.

"Joo, tai itse asiassa se taisi olla joku organisaatio, alkoi M:llä. No, ihan sama. Tärkeintä on, että koko juttu järjestyi jotenkin enkä joudu muuttamaan Yorkiin."

Jazz vilkaisi työpöydännurkalla odottavia kuntosalikamojaan, päätti sitten, että kuntosali kyllä ymmärtäisi. "Haluatko mennä jonnekin juhlimaan?"

"Muuten joo, mutta olen menossa käymään äidin ja isän luona Kentissä. Eikö Max sanonut? Teidätkin oli kutsuttu."

"Olen huomenna töissä", Jazz sanoi ja yritti saada ääneensä asiaankuuluvan annostuksen harmitusta ja murhetta. Se ei kuitenkaan ilmeisesti toiminut, sillä Chard pärskähti ja totesi, että tekosyy hyväksytty kun huomenna oli kerran keskiviikko, mutta hän ei kyllä epäillyt ollenkaan, etteikö Jazz olisi kehitellyt tarpeen vaatiessa omasta päästään sarjamurhaajaa ja ylitöitä välttyäkseen vierailulta.

Jazz kohautti harteitaan. "Olen huono vanhempien kanssa."

"Äiti ja isä rakastavat sinua", Chard huokaisi.

"He rakastavat mielikuvitusversiota minusta", oikaisi Jazz. "Sitä versiota, joka jättää hetkenä minä hyvänsä työnsä, menee naimisiin Maxin kanssa ja omistautuu Maxin kotona viihtyväksi vaimoksi, jonka ainoa intohimo elämässä on synnyttää lapsenlapsia ja tehdä täydellistä paistia sunnuntaisin."

Linjan toisessa päässä tuli hiljaista.

"Mutta muuten vanhempasi ovat oikein kivoja", Jazz kiirehti lisäämään.

Hänen helpotuksekseen Chard purskahti nauruun. "Olet vainoharhainen."

"Enkä ole, olen koulutettu etsivä. Sitä paitsi Max on samaa mieltä."