Romeo & Julia |jikook|

~002 Tähdistä kirkkain~

𝕃𝕦𝕜𝕦 𝕀𝕀 𝕋𝕒̈𝕙𝕕𝕚𝕤𝕥𝕒̈ 𝕜𝕚𝕣𝕜𝕜𝕒𝕚𝕟

"Montaquet järjestävät huomenna juhlat" , Namjoon vilkaisi innostuneena veljeään Jungkookia, joka ei hänen ehdotuksestaan huolimatta näyttänyt innostuneelta.

"Mitä sitten? Joka vuosihan ne ovat", Jungkook tuhahti. Hän pyöritteli kädessään jotain kaapistaan löytämäänsä ruskeaa pehmonallea. Sen vatsa oli valkoinen ja toisen silmän tilalle oli ommeltu nappi.

Nalle oli ollut hänelle pienenä rakas, eikä hän suostunut heittämään sitä menemään edes silloin, kun se meni rikki. Hänen äitinsä oli siksi joutunut korjaamaan sen monesta paikkaa, mutta paikkaukset eivät olleet häirinneet silloin vielä pientä Jungkookia.

Enää nallella ei ollut hänelle enää merkitystä tunnearvon lisäksi, muttei hän ollut raaskinut heittää sitä poiskaan. Ajan kuluessa se oli kumminkin unohtunut vain pölyyntymään kaapin ylähyllylle, kunnes se nyt oli eksynyt hänen silmäkulmaansa tänäaamuna.

"Seokjin on myös siellä", Namjoon sanoi, ja jo pelkkä nimen ääneen sanominen sai miehenalun sydämen lepattamaan.

Namjoon oli päätään myöten ihastunut, ellei jo rakastunut tuohon poikaan, joka tuntui näyttävän joka päivä vain kauniimmalta ja komeammalta samanaikaisesti.

Seokjin ei kuulunut kumpaankaan kahdesta sotajalalla olevista suvuista, vaan suhtautui neutraalisti kumpiinkin osapuoliin. Se oli tuolle joka soluaan myöten rakastuneelle hömötiaiselle ihan hyvä, sillä Montaquen kanssa hän ei olisi voinut seurustella.

Toisaalta Capuletteja ei oikeasti ollut kutsuttu Montaqueiden juhliin, mutta Namjoon halusi silti tänä vuonna niihin siitä huolimatta kerrankin tulla.

"Olisi pitänyt arvata", Jungkook naurahti kohottamatta katsettaan käsissään yhä olevasta nallestaan. Namjoon punastui ja löi veljeään kostoksi olkapäähän.

"No, tuletko vai et?", hän katsoi tummahiukista kysyvästi.

"Tiedät, etteivät Capuletit ole sinne tervetulleita ja käännytetään aika nopealla vauhdilla ovelta takaisin?", Jungkook mumisi, kohottaen viimein katseensa muutaman vuoden vanhempaan veljeensä.

"Ei, jos meillä on jotain kasvoilla peittämässä identiteetin, pöhkö", Namjoon tuhahti. Häntä ärsytti välillä se, ettei hänen ja hänen veljensä ajatukset aina olleet samalla aaltopituudella. Mutta mitä sitä itseään nuoremmalta nyt saattoikaan odottaa?

Jungkook katsahti hämillään Namjooniin, joka vastaukseksi hymyili kierosti ja kannustavasti.

"Ah... olkoon...", Jungkook parahti ja heitti nallen käsistään jonnekin.

Nuorempi nousi ylös ja käveli vaatekaapilleen. Vanhempi seurasi häntä perässä ja pysähtyi kaappiaan tutkailevan pikkuveljensä vierelle.

"Laita tää", Namjoon tokaisi ja nappasi kaapista Jungkookin pari vuotta sitten saaman ritariasun.

"Miks ihmeessä? Eikö mulla pitäs olla joku hieno juhlapuku eikä mikään kämänen ritariasu?", Jungkook tuijotti veljeään hämmentyneenä.

"Ainiin unohdinkin kertoa. Ne ovat naamiaiset", Namjoon naurahti ja toi ritariasun lähemmäs sitä yhä epäluuloisesti katselevaa veljeään.

"Se menee sulle onneks vielä", Namjoon hymyili ja ojensi sitten asun tuolle.

"Me lähdetään puoli kahdeltatoista. Juhlat ovat kahdeltatoista. Älä nuku pommiin", tuo vielä nopeasti infosi nuorempaansa.