Romeo & Julia |jikook|

~008 Näenkö sinut viimeistä kertaa?~

𝕃𝕦𝕜𝕦 𝕍𝕀𝕀𝕀  ℕ𝕒̈𝕖𝕟𝕜𝕠̈ 𝕤𝕚𝕟𝕦𝕥 𝕧𝕚𝕚𝕞𝕖𝕚𝕤𝕥𝕒̈ 𝕜𝕖𝕣𝕥𝕒𝕒

"En suostu siihen!"
Jimin heräsi säpsähtäen ja nousi salamana istumaan. Hän haukkoi henkeään ja katseli ympärilleen vielä hiukan aamuhämärässä huoneessaan.

Kyynelvanat kohosivat hänen silmiinsä ja vierähtivät pian taas vaaleatukan teräville poskille. Hän oli nähnyt kauheaa unta. Hän oli nähnyt unta rakkaansa karkoituksesta.

Painajainen kävisi kumminkin pian toteen, sillä hän muisti pian, että tänään tapahtuisi se kammottava hetki.
Se kammottava hetki, kun hänen isänsä huutaen julistaisi Jungkookin, Jiminin rakkaan, hänen kihlattunsa, karkoitetuksi.

Se meinaisi sitä, etteivät he enää koskaan voisi nähdä toisiaan, että Jimin naitettaisiin jollekkin ulkoapäin kauniin porvaritytön kanssa. Jo pelkkä ajatus siitä kuvotti nuoren miehenalun mieltä.

Tumma puulattia narahti hiljaisesti, pienten jalkaterien laskeutuessa alas korkeasta sängystä.
Jimin nousi ylös ja puki päälleen vaatteet, mitkä hän jo tiesi joutuvan määräätyiksi tuolle karkoitustilaisuutta varten.
Hän ei halua mennä sinne, hän ei halua joutua katsella, kun hänen rakkaansa häädettäisiin pois Veronasta.

Toisaalta.

Se olisi hänen viimeinen tilaisuutensa nähdä Jungkook, joka oli hänen sydämensä varastanut, ja jonka kanssa hän oli mennyt salaa vihille. Hän ei haluaisi hukata sekuntiakaan ajasta, minkä hän saisi viettää Jungkookin kanssa.
Siispä hänen täytyisi mennä sinne katsomaan tuota karua ja varmasti hänen sydämensä lopullisesti särkevää tilaisuutta.

Pian vanha tuttu palvelija tulikin jo ovelle ja astui koputuksen saattelemana sisään huoneeseen. Hän hymyili prinssille huomatessaan, että tuo olikin jo pukenut ja noussut.

Se ei nimittäin ollut mikään yleinen näky, sillä Jimin oli aamuihmisen vastakohta. Palvelija oli monia vuosia joutunut herätellä tuota aina useampaan otteeseen, varhain aamulla tapahtuvia tilaisuuksia ja juhlia varten.
Mutta tällä kertaa Jiminin näkemän, puistattavan painajaisen takia prinssi oli herännyt ilman herätystä jo varhain.

"Hienoa, olettekin jo jalkeilla ja vieläpä pukeissa. Siinä tapauksessa voittekin mennä sisarenne seuraan lounastamaan, kokki teki teille pitkästä aikaa ison aamupala buffetin"
Palvelija hymyili ja samassa nappasikin prinssin käsikynkkäänsä ja lähti saattamaan käytävää pitkin.
Jimin ei vastustellut, vaan seurasi tuota suureen ruokasaliin.

Hän ei saanut Jungkookia pois mielestään, häntä pelotti. Hän ei tiennyt, miten tulisi enää selviämään elämässään ilman tuota tummatukkaa Capuletia, joka oli hänen vielä niin tietämättömän ja hauraan sydämensä varastanut.

Jimin istahti pitkän puisen pöydän ääreen, jossa koreili ties mitä herkkuja ja ruokia kaikissa maailman väreissä ja muodoissa. Sitä löytyi ihan joka lähtöön.
Jiminin sisko Jisoo istui jo pöydässä syömässä patonkia, lautasen ollessa täynnä myös hyytelöä, piirakkaa, pekonia, juustokuutioita ja ties mitä muuta.

Jimin otti lautaselleen pari patonginpalaa sekä kokkelia, muttei hänellä tuntunut olevan lainkaan nälkä. Hän söi puolet toisesta valkosipulipatongin palastaan, mutta päätyi lopulta vain tökkimään lautasellaan lojuvaa kananmunaa haarukallaan.

Lopulta aamupalan jälkeen Jimin ja Jisoo ohjattiin juhlasaliin, jossa tuiman näköinen kuningas jo istui valtaistuimellaan. Tuo mulkaisi Jiminiä merkitsevästi, blondin seuratessa vaisuna siskoaan istumaan tuon vierelle.

Jimin oli hajota jo ties kuinka monensiin kyyneliin sinä vuorokautena, nähdessään Jungkookin salin toisessa päässä, vartioiden tiukasti kiinni pitämänä.

Muut aateliset ja porvarit, jotka olivat kutsuttu tilaisuuteen myös sitä seuraamaan, seisoivat salin sivuilla vaimean puheensorinan ympäröimänä.

Jungkook oli hieman jännittynyt, sillä hän ei tiennyt yhtään, miten tämä kaikki tapahtuisi. Pitäisikö kuningas pitkän puheen ja luetteloisi rikkeet, kysyisi kansan mielipidettä ja julistaisi sitten karkoitetuksi, niinkuin leffoissa?
Vai ilmoittaisiko hän yksinkertaisesti Capuletin karkoitetuksi, ja koko toimitus olisi jo siinä? Vai mitä ihmettä tulisi tapahtumaan?
Hän ei saanut asiasta mielenrauhaa. Tuleva tapahtuma kumminkin kutkutteli jo pelottavan lähellä, kuningas aloittaisi sen jo minuuttien sisään.

Vartijat olivat laittaneet hänet käsirautoihin, jotka hiersivät inhottavasti hänen ranteitaan.
Heidän jämäkät otteensa pitivät hänestä takaa kiinni, ettei Jungkook voinut hievahtaakkaan tuossa otteessa.
Ei hänellä ollut kyllä muutenkaan mitään mahdollisuutta paeta tilanteesta.

Jungkook uskalsi viimein kohottaa katseensa varovasti ylös maasta suoraa eteensä, jossa hän kohtasi heti ensimmäisenä kuninkaan tiukan ja vihaisen katseen, joka häntä valtaistuimeltaan katseli.
Tummatukkaa pelotti nyt vain entistä enemmän.

Samassa hän huomasi tuon toisella puolella Jiminin, hänen rakkaan prinssinsä. Hän tunsi huolen painautuvan rintaansa pelon tilalle, nähdessään Jiminin poskille kuivuneet kyyneleet, sekä tummat varjot tuon silmien alla, jotka kielivät huonosti nukutusta yöstä.

Hän olisi halunnut kietoa kätensä hellästi tuon siron vartalon ympärille ja hukuttaa tämän rakkauteensa, karata yhdessä Veronasta, pitää huolen, ettei hänen enää ikinä tarvitsisi itkeä tai menettää yöuniaan. Hän halusi tehdä tuosta onnellisen ja kokea itsensä rakastetuksi.

Harmikseen Jungkookia napakasti pitelevät vartijat eivät sitä kumminkaan olisi sallineet, joten Jungkook joutui murskata unelmansa ja jäädä paikoilleen.
Hänen täytyi kohdata todellisuus. Hän joutuisi lähtemään Veronasta tämän jälkeen, hän joutuisi eroon prinssistään ikiajoiksi. Se murskaisi hänen sydämensä.

Samassa koko sali hiljeni, kuninkaan noustessa istuimeltaan ja kohottaessaan vasemman kätensä ylös, pyytääkseen hiljaisuutta salissa. Samalla sekunnilla hiljaa rupattelevat vieraat hiljenivät ja käänsivät keskittymisensä kuninkaaseen.
Jungkook huokaisi. Nyt se tapahtuisi.

"Edessämme seisoo nuori Jungkook, Capuletin suvun vihollisemme, suvun päämiehen poika.
Tänäpäivänä hän tulee karkoitetuksi suuresta Veronasta, ja samalla koko maastamme. Syynä siihen lueteltuna ovat linnaan tunkeutuminen, iltajuhlien kuokkavierailu ja prinssi Jiminin hyväksikäyttäminen.
Onko kellään jotain sanottavaa?"

Silloin Jiminin koko tilaisuuden ajan pidättelemät kyyneleet vierivät hänen poskilleen. Hänen teki niin kovasti mieli nousta ylös ja huutaa, ettei salli karkoitusta, mutta hän pelkäsi liikaa isäänsä. Vihan liekki hänen isäänsä kohtaan loimusi Jiminin rinnassa, samalla kun siihen sotkeutui valtava suru ja epätoivo. Hän ei pystyisi estämään rakkaansa karkoitusta.

Salissa leijui niin paksu hiljaisuus, että siellä olisi kuullut, jos joku olisi tiputtanut nuppineulan lattialle. Vieraat salin reunoilla vilkuilivat varovasti toisiaan, josko jollain olisi ollut jotain sanottavaa, mutta kaikki pysyivät hiljaa.

"Hyvä on, niinpä kuninkaallisen oikeuteni myötä, julistan Jungkook Capuletin karkoitetuksi kaupungistamme ja maastamme. Viekää hänet"

Jungkook painoi päänsä alas ja antoi kyyneleiden valua poskilleen. Vartijat lähtivät taluttamaan häntä ulos linnasta, yhä lujasti tuosta kiinni pitäen.

Jungkook vilkaisi taakseen, nähdäkseen rakkaansa vielä viimeisen kerran.
Jimin tuijotti rakastaan suoraa silmiin. Hänen särkynyt katseensa porautui Jungkookin silmien läpi suoraa tuon sieluun.

Jungkook saattoi siitä katseesta nähdä Jiminin sisälle tuon sydämeen ja nähdä, kuinka se hajosi pieniksi sirpaleiksi ja sirpaleet varisivat maahan.
Niin kävi myös Jungkookin hauraalle sydämelle, jonka hän oli rakkaalle Jiminilleen omistanut.

Vartijat tuuppasivat Jungkookia kovakouraisesti, pakottaakseen tuon katsomaan taas eteenpäin, heidän suunnatessaan ulos linnasta ja saattaessaan kuningaskunnan rajalle.