Something More | Finnish

Hey, you'll survive this.

Ava

Hyppelin kepeilläni ruokalasta suoraan lokeroilleni. Avasin lokeroni ja otin reppuni sieltä ulos. Pakkasin tavarani sinne ja heilautin sen selkääni. Paiskasin lokeron kiinni kovaan ääneen ja sain muutamia mulkaisuja muilta oppilailta, mutta en välittänyt.

Jatkoin matkaani pois koulusta, mutta pysähdyin parkkipaikalle. Ei minulla ollut kyytiä kotiin. Nat oli varmaan mennyt jo tunnille enkä viitsisi pyytää häntä muutenkaan äsköisen välikohtauksen jälkeen.

Otin puhelimeni ja menin yhteystietoihini. Katseeni pysähtyi yhden nimen kohdalle. En edes tiennyt, että minulla oli hänen numero. Painoin sitä ja soitin.

"Hei?" tuttu miesääni vastasi puhelimeen. "Hei, Ava täällä. Olisiko mitenkään mahdollista, että tulisit hakemaan minut koululta?" kysyin ja toivoin parasta. "Joo, olen siellä vajaassa kymmenessä minuutissa" hän vastasi ja sulki puhelun.

Seitsemän minuutin kuluttua tuttu musta Audi kaahasi koulun pihaan. Pelkääjänpaikan ikkuna avautui ja Michaelin kasvot tulivat näkyviin. "Hyppää kyytiin" hän sanoi ja avasin oven. Tungin reppuni jalkotilaan ja kyynersauvat sen viereen, ja nousin kyytiin.

"Minne mennään?" Michael kysyi ajaen samalla pois koulun pihalta. "Aivan sama, jonnekin vaan" vastasin katsoen edellämme ajavaa punaista Mersua. "Käykö Burger King? En ole vielä syönyt aamupalaa" Michael kysyi katsomatta minua. "Juu, käy" vastasin.

"Onko kaikki hyvin? Et yleensä ensimmäisenä minulta kyytiä soittele. Minulla ei ollut edes numeroasi. Ei olla nähty edes niiden bileiden jälkeen" Michael kysyi ja irroitti nyt katseensa hetkeksi tiestä. "En minäkään tiennyt, että minulla on sinun numero, ihan sattumalta löysin. Mutta oli aika paska päivä koulussa, en jaksanut enää olla siellä, siksi soitin sinulle" vastasin ja otin puhelimeni taskusta. Kolme vastaamatonta puhelua Dylanilta ja viisi Natilta. Työnsin puhelimen takaisin taskuuni.

"Miksi et soittanut Nathanielille?" Michael kysyi kohottaen kulmiaan. "Meni ruokailu vähän päin helvettiä niin en oikein viitsinyt. Ainoat henkilöt , jotka olisin voinut soittaa hakemaan minut, olivat Jordan ja sinä, eikä Jordan oikein houkuttanut" vastasin.

"Hei Ava, voit kertoa minulle, mitä on tapahtunut. En ala levittämään mitään juoruja, jos sitä pelkäät" Michael sanoi. "En oikein tiedä, mitä kertoa sinulle. Olemme jutelleet varmaan kerran tai pari aiemmin, enkä edes tiedä miksi tulit hakemaan minua, kun soitin. Tiedän, että olit aivan hirveän suuri apu, kun olin sairaalassa, mutta se ei tarkoita, että tuntisin sinua" vastasin ja huokasin.

Michael hymyili hiukan. "Ymmärrän eikä sinun ole pakko kertoa, ellet halua. Ja tietenkin tulin hakemaan, kuulostit siltä, että olit aivan paniikissa. Ja tulen aina hakemaan, jos joku Felixin ystävä tarvitsee apua. Muistakin se" Felix vastasi ja laski kätensä reidelleni. Ei mitenkään seksuaalisella tavalla laskenut eikä mitenkään sisäreidelleni tai mitään, laski sen vain siihen tuomaan turvaa. Ehkä jopa vähän samalla tavalla, miten jonkun isoveli voisi tehdä.

Hymyilin ja huokasin taas syvään ennen kuin vastasin: "Erosimme Loganin kanssa keskellä ruokalaa, kun kaikki katsoivat" "Mitä helvettiä? Miksi?" Michael kysyi hämillään. "Connor tuli käymään ruokalassa ja tuli juttelemaan kanssani, kun muut eivät olleet paikalla. Hän pyysi anteeksi tekosiaan ja toivoi, että voisin joskus antaa hänelle anteeksi. Logan ei oikein tykännyt Connorin ilmestymisestä ja huusi hänet sieltä vittuun. Siinä vaiheessa minä suutuin Loganille ja sitten hän huusi minulle, kuinka ajattelin vain itseäni ja kuinka Connor oli satuttanut myös muitakin kuin vain minua, enkä voisi pyyhkiä kaikkea pois vain yhdellä anteeksipyynnöllä. Ja minä ylireagoin niin pahasti, kun ikinä vaan voi ja jätin hänet. Lähdin ruokalasta, hain tavarani ja soitin sinulle. Ja tässä sitä sitten ollaan" selitin.

"Aa, no menet tänään juttelemaan hänen kanssaan ja sovitte asiat. Ei siinä mitään" Michael sanoi vieläkin hymyillen. "Michael, et ymmärrä. Asiat, mitä Logan sanoi, satuttivat minua. Asiat, mitä minä sanoin, varmaan satuttivat häntä. En tiedä, voiko tätä enää korjata" vastasin ja tunsin ensimmäisen kyyneleen valuvan silmästäni. Ja sitten toisenkin.

"Hei, te selviätte tästä. Te olette sentään Ava ja Logan" Michael sanoi ja puristi hellästi jalkaani. Hymyni kasvoi entisestään ja pyyhiin kyyneleet silmistäni, kun Michael kaarsi Burger Kingin pihaan.

~

"Hei sitten. Kiitos vielä kaikesta!" huusin Michaelille auton kääntyessä pois kerrostaloni pihasta. Lähdin hyppelemään kohti taloa ja ovella avasin sen avaimellani. Hyppelehdin sisälle ja jäin seisomaan portaiden alkuun. En ollut vielä itse mennyt kertakaan kepeilläni portaita ylös. "Ei saatana nyt" kirosin itsekseni ja lähdin hitaasti etenemään portaita ylöspäin.

Kymmenen minuutin jälkeen olin vihdoin päässyt portaat ylös. Pysähdyin viimeisen portaan jälkeen. Nojasin seinään ja aloin hengittämään kunnolla. Olin hengästynyt. "Minun pitää alkaa urheilemaan heti, kun pystyn" ajattelin mielessäni. Tuijotin vain kenkiäni ja hengitin todella raskaasti.

"Hei" kuulin äänen edestäni ja nostin katseeni kengistäni. Näin Loganin istumassa lattialla asuntoni oveen nojaten, käsissään päivänkakkaroita. "Hei" vastasin hiljaa. "Meidän pitäisi varmaan jutella" Logan sanoi. "Kauanko olet oikein odotellut siinä?" kysyn. "Öö, no jos kello on nyt" Logan aloitti ja katsoi rannekellostaan aikaa ja jatkoi: "seitsemän, niin varmaan reilut kolme tuntia" Aloin hymyilemään pienesti ja niin teki Loganinkin huomattuaa minun tekevän niin.

"Miksi odotit siinä oven takana, kun olisit voinut vaan odottaa kotonasi? Kai huomasit, etten ollut sisällä?" kysyin hämmentyneenä. Logan raapi kiusallisesti niskaansa ja vastasi: "No, en oikeastaan huomannut. Luulin sinun olevan vihainen minulle, etkä avannut sen takia ovea. Olen tässä vähän välein huudellut kaikkea asuntoosi" Aloin nauramaan.

"Tule, mennään sisälle juttelemaan" sanoin ja Logan nousi lattialta ylös. Avasin oven ja Logan tuli perässä sisälle.

Words count: 814
toivottavasti tykkäätte, ily🥰🥰 + hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!