Korjaamaton virhe ||MINSUNG||fin||

27. Anna mun auttaa sua

*Changlix osa*

Changbinin pov

Mikään ei ollut hyvin, ei sitten mikään. Tää oli jo viides kerta tänään, kun mut hakattiin verille. Taino, omapahan vikani se oli, kun haastoin riitaa. Mutta minkäs mä sille voin jos ne mun jätkää uhkailevat.

Felix katsoi mua huolestuneena, kun mua lyötiin vielä kerran, ja sit kaikki pimeni.

Heräsin yhtäkkiä omasta sängystäni, ja luulin vielä, että kaikki oli pelkkää unta, mutta sitten mä tunnenkin kauheaa kipua mun vatsassani ja naamalla. Ne sattui niin paljon etten pystynyt olemaan hiljaa. Siksi Felix taisi kuulla minut ja ryntäsi luokseni. Hän tuli siis huoneeseeni juosten luokseni.

"Binnie mikä on??" Hän kysyi panikoiden.

"Sattuu sattuu sattuu!!" Mä huusin kovaan ääneen.

"Bin rauhotu, rauhotu.. anna mun auttaa Bin mihin sua sattuu, rakas kerro mulle" Felix yritti itsekin rauhoittua.

Kyyneliä alkoi valua mun poskia pitkin. "Felix auta mua..." Sanoin mun heikolla äänellä.

"Soitaks mä apua??" Tuo kysyi, pyyhkien kyyneleeni peukalollaan.

"Ei, Felix älä.." Mä sanoin hiljaa.

"Sä tarviit apua!" Felix sanoi korottaen ääntään surullisesti.

"Sulta! En muilta!" Mä huusin silmät kosteina.

"Binnie..." Felix sanoi hiljaa ja halasi minua hennosti.

Kaikki tuntui nyt jo paremmalta, vain yksi hali rakkaalta voi tukahduttaa kaiken muun....

___

Aika kului nopeaa, kun sen viettää hauskanpitoon. Joo, mulla ja Felixillä oli todella hauskaa. Ehkä vähän liiankin, sillä kesken meidän juttuja, mun isä tuli kotiin, ja se tarkoittaa vaan kaikkea pahaa.

Me ei ekaksi kuultu, mutta kun kuulimme askelia tulevan huoneelleni, tajusimme. Nousimme molemmat paniikissa sängyltäni ja aloimme pukea niin nopeaa kuin pystyimme. Onneksi huoneessani oli vessa, jonne käskin Felixin mennä ja tulla vasta kun antaisin luvan.

Paitani ei ollut vielä kunnolla päälläni, kun isäni avasi huoneeni oven ja tuli sisään vihaisen näköisenä. Hän käveli suoraan luokseni ja löi minua, että kaaduin maahan.

"Taas oot menny pilaamaan kaiken! Kuinka vitun monta kertaa mun pitää sanoa sulle, ettet tee mitään tyhmää! Ja silti meet tekemään. Mitä sä niiku yrität?! Kerjätä mun vihaa?!" Mun isä huusi mulle, potkien mua joka lauseen välein.

"Sä tiedät mitä sä teet, sä tiedät mitä siitä seuraa. Miks sä silti teet niin?! Välil mä vaan toivon et äiti olis abortoinu sut sillon viel ku se oli viel elossa!!!" Mun isä vielä jatkoi. Se nosti mut ylös kauluksestani ja tönäs mut seinää vasten. "Jos sä jotain viel teet, ni mielummin kuolisit tai katoisit!" Hän huusi ennen kuin lähti huoneestani, pamauttaen oveni kiinni.

Jäin lattialle istumaan, kosteutta silmissäni, joka ei kuitenkaan tullut ulos. "Felix, sä voit tulla jo..." Sanoin kaikella voimillani.

Isäni oli todella vahva, olihan hän kerran ollut poliisi noin 10 vuotta. En tiedä mitä hänelle kävi, kun lopetti uransa, mutta tuollainen hänestä tuli sen jälkeen. Äitini oli kuollut synnytykseeni, ja se oli todella lähellä, ettei isäni olisi ottanut minua hoitoonsa.

Felix tuli luokseni hiljaa, ja halasi minua. Olin vain paikallani, en liikahtanutkaan. Felix katsoi minua. "Bin, tää ei oo oikein, etsä voi antaa sen tehä sulle näin... Sun ei kuuluis kärsiä tästä, sun pitää pyytää apua.. Sun pitää kertoo tästä-"