Korjaamaton virhe ||MINSUNG||fin||

65. nenäliina

jisungin pov

"mItÄ?!"

"jisung herää! myöhästyt kohta koulusta!" äitini sanoi ja lähti huoneestani.

mmmmitä? mitä juuri tapahtui. tunsin sydämmeni hakkaavan lujaa ja hengitykseni oli sekaista.

otin puhelimeni ja katsoin kelloa. 8.24am, maanantai. mAanAnTaI?! eli mä en pyörtynyt eilen?

nousin äkkiä pukien vaatteet. juoksin alakertaan ja lähdin äkkiä kouluun päin. siinä vaiheessa tajusin sen kaiken olevan unta.

matkalla aloin kuitenkin miettiä tarkemmin untani. mitä jos se olikin enne uni? miten voisin estää siis minhon kuoleman? missä hän edes oli?!

hän ei vieläkään ollut vastannut viesteihini, tai edes lukenut niitä.

_

koko tunnin olin vain suunnitellut vihkooni ja tehnyt jotain teorioita unestani. olin aivan varma, ettei se ollut vain uni.

"jisung tule!" kuulin chanin huutavan luokan ovelta.

en ollut edes tajunnut tunnin loppuvan aikoja sitten. ruokailu oli jo alkanut ja pojat olivat ihmetelleet mihin olin jäänyt.

"aa joo.." vastasin ja keräsin tavarani.

"onhan sulla kaikki hyvin? näytät tosi kalpeelta etkä oikee oo hirvee läsnä" chan kysyi matkallamme ruokalaan. "jisung?"

"häh?" sanoin katsoessani häntä.

"et taaskaan kuunnellu..." chan totesi.

"anteeks." vastasin ja uppouduin taas omiin ajatuksiini.

istuttiin muiden pöytään ja aloin syömään vain puhumatta mitään. eivät he sitä aluksi huomanneetkaan.

"jisung?" hyunjin kysyi. "onks kaikki hyvin?"

"miks kaikki kysyy tota multa?" kysyin.

"oot pelottavan näkönen, nukuiks lainkaan?" felix kysyi.

"vittu mä nukuin joku 24tuntia!" kerroin.

kaikki katsoi minua vinoon. kohautin vain olkapäitäni ja laskin katseeni lautaselleni. niiskutin ja tiesin kohta kyynelten valuvan, joten nousin äkkiä ja lähdin käytävälle.

nojasin lokeroita päin ja hiljaa tipuin pepulleni maahan. peitin kasvoni käsilläni, ja vain itkin. en halunnut minholle sattuvan mitään, en todellakaan halunnut.

yhtäkkiä kuulin askelia läheltä, ja panikoiden pyyhkisin kyyneliäni pois. sitten huomasin tuon jonkun kyykistyvän vierelleni ja tarjovan nenäliinaa.

kääntäen pääni, näin hänen kasvonsa. kauniit kasvot...

"minho!" sanoin ja olin halaamassa vanhempaa, kun tuo työnsi minut pois.

"mitä-" olin sanomassa, kun katsoin häntä uudelleen ja tajusin siinä olevankin vain rowoon..

"anteeks.." tuo sanoi. "en kai satuttanu?"

pudistin vain päätäni. "luulit mua minhoks? kaikki hyvi?" hän kyseli.

"m mm." vastasin ja käänsin katseeni eteeni.

"mikä on? kuulin sun itkevän täällä.." tuo kertoi.

"minho on kadonnu..." kerroin hiljaa.

"ai.." tuo vastasi.

"sit näin siit viel unta et se olis kuollu... mun pitää löytää se ennenku mitään oikeesti tapahtuu sille!" sanoin itkien.

vanhempi kietoi kätensä minun ympärilleni ja yritti rauhoitella minua. "kyl se löydetään.."