Korjaamaton virhe ||MINSUNG||fin||

29. Puumajan tyttö

Minhon pov

Olin saanut jo tarpeeksi tuosta paskan jauhaamisesta. En jaksanut kuunnella heitä, heti Changbinin lähdettyä, minun piti jutella hänelle kahden kesken.

Ystävilläni oli liian kiireistä asiaa huomatakseen että lähtisin. Joten nousin pöydästä normaalisti ja vain lähdin. Tiesin kyllä tasan tarkkaan minne Changbin oli mennyt. Katolle.

Kävelin rauhallisesti koulun käytävää pitkin ovelle, josta pääsee rappusille, jotka johdattavat koulun katolle, jossa Changbin olisi varmasti. Mutta katolle ei noin vain saanut mennä.

Käytävällä oli aika paljon oppilaita, joka vitutti minua. Tiedän, että he näkisivät minun menevän rappusille, josta he sitten kertoisivat rehtorille. En juuri nyt halunnut joutua pulaan.

No, kellot soisivat kuitenkin kohta tunnille, joten ehkä mä sen verran voin vielä odottaa, ajattelin.

Seisoin lokeroani vasten, huppu päälläni, odottaen kellojen soivan. Näin monia oppilaita kävelevän ohitseni, ja tarkkailin heidän kenkiään, kun ei minulla muutakaan tekemistä ollut. Katselin, kuinka monella olisi samanlaiset kengät kuin toisilla. Ja arvattekos vain, melkein yli puolella oli samanlaiset.... Kuin minulla. Naurahdin.

Kellot soivat viimein, ja kaikki oppilaat ryntäilivät luokkiinsa, ja ei mennyt kauaa, kun koko käytävä oli hiljaisen tyhjä.

Lähdin nopeaa tahtia rappusille ja juoksin ne ylös, avasin oven katolle ja lähdin etsimään Changbinia. Olihan meidän koulu aika iso ja mutkikas, joten oli myös sen katto.

Hetken etsinnän jälkeen, huomasin jonkun istuvan lähellä aitaa, Changbin! Juoksin hiljaa tuon luo, ja istahdin hänen vierelle. Tuo ei edes liikahtanut.

"Minho.." Kuulin hänen sanovan. "Felix kertoi?" Hän vielä kysyi.

Nyökkäsin. "Mm.. ooks kunnossa?" Kysyin.

"Jotenki.." Tuo vastasi.

"Changbin, tajuuks sä sen että sä tarviit apua? Haluaks sä apua? Me voidaan auttaa sua, tiiät sen?" Kyselin kysymyksiä nuoremmalta.

"Kyl mä sen tiedän.. en vaan haluu, en tarvii, okei? Mä pärjään kyllä, miks ette te tajua sitä!?" Hän kysyi.

"Kuuntele Changbin, mä en tiedä mitä sä oot kokenu ja kuin kauan, mut sen täytyy loppua. Nääks sä edes ittes? Näetkö sä missä kunnossa sä olet?" Kysyin.

"Millon sua on muka kiinnostanut, Minho?" Changbin kysyi tylysti.

"Changbin kuuntele, me ollaan täällä auttamassa sua, ollaan sun tukena, voit aina tulle meille ihan pienistäkin asioista, me autetaan. Vaikka me ollaanki jätkiä, me kaikki. Se ei tarkota etteikö me autettais sua. Säkin varmasti tekisit tän saman jollekin muulle, Felixille, jos se tarvis apua.."

__________

Koulu oli nyt ohi, ja olin sanonut Jisungille viesteillä, et tavattaisiin koulun jälkeen siellä pihalla. No, siellä mä nyt odottelin Jisungia, joka ei koskaan tullut. Olin jo sitten liian turhautunut, että vain lähdin yksin matkaani.

Olin jo melkein kotonani, jolloin vasta sain Jisungilta viestin, että hänellä tuli jotain muuta, "sori"

Menin turhautuneena sitten mun huoneeseeni, heittäen mun tavarat lattialle ja hypäten mun sänkyyn.

Aloin miettiin, et miten me voitais mahdollisesti auttaa Changbinia? Kertoo jollekin viranomaisille? Mitä ne muka tekis asialle, veis Changbinin isän pois? Tai jopa Changbinin itse?

Päätin ottaa lopulta pienet nokoset, sillä mitä muutakaan mä oisin voinut tehdä? Läksyt? Pff, en vitus.

_____

Jisungin pov

Halusin mennä Minhon kanssa, mä todella tahdoin. Mutta sain viestin äidiltäni, jossa hän kertoi, että minun piti tulla koulusta suoraan kotiin, joten niin minä tein.

Kävelin yhtä toista reittiä kotiini, koulun takana olevan metsän lävitse. Olin mennyt sieltä aikaisemminkin, mutta silloin oli kesä, nyt oli tavli. Lumi oli peittänyt kaikki reitit, enkä muistanut paikkaa ulkoa.

Tiesin, että voisin kääntyä ja mennä normaalia reittiäni kotiin, mutta siitä tulisi vain lisä matkaa ja oli ihan hiton kylmä, joten ei.

Käveltyäni hetken, huomasin metrien päässä olevan jotain kiinnostavaa. Joku joka oltiin rakennettu siihen isoon puuhun. Oliko tuo puumaja?

Poikkesin reitiltäni ja menin olettamaani puumajaa kohti. Hämmästyin tajutessani tuon olevan järkyttävän kokoinen.

Kävelin puuta ympäri, etsien jotakin reittiä puumajan sisään, kun tajusin puussa olevan tikkaat majaan. En sen enempää miettinyt ja aloin kiipeämään tikkaita pitkin majan sisälle. Tuossa oli ovi, mutta se oli vielä auki!

Sisälle päästyäni silmäni laajenivat. Tuo paikkahan oli kuin jonkun billionäärin rakentama kesämökki! Ei tosin hirveän moderninen, mutta aivan upea! Paikassahan oli lämmityskin vielä.

Hämmästyneenä katselin paikkoja ja upeita esineitä. Ei mitään jälkeä kuitenkaan kenestäkään, ketä täällä voisi asua. Valot olivat päällä, kun tulin? Niin myös televisio ja takka. Oisin ajatellut, että täällä olisi joku.

Menin super pehmeälle sohvalle istumaan ja katsoin hiukan televisiota, josta tuli jotain lasten ohjelmia.

Hetken ajan jälkeen, säikähdän nähdessäni oudon valkoisen ja lyhyen tytön seisovan telkkarin vierellä, katsoen minua.

"Mitä sä teet?" Tuo kysyi kimeällä äänellään.

"Mä öö.. a-asuks sä tota täällä...?" Kysyin varovasti.

"Joo, mitä sä teet täällä?" Hän toisti kysymyksensä uudelleen.

"No siis, olin vaan matkalla kotiin metsän halki, kun huomasin tän ja olin jäässä ni tulin lämmittelee....." Vastasin.

"Oo, tervetuloa tervetuloa!!" Tyttö sanoi iloisesti hymyillen.

"Oon Jiheon, Baek Jiheon" Hän sanoi ylpeimmällä hymyllä, mitä olin koskaan nähnyt.

"Oon Han Jisung" Sanoin vähän naurahtaen tytön söpölle käyttäytymiselle.

"Haluuks juoda jotai? Kenties syödä? Oon tosi hyvä kokki! Voisin kokata sulle umm.. Mun äitin tekemää Kimchiä! Salaisella ainesosalla ;)"

Nyökkäsin hymyillen, "Jos sä haluut, ni söisin mielelläni, kiitos"

"Ah mahtavaa! Oota tässä vaikka tai en tiiä mul ei kestä kauaa!" Jiheon sanoi ja katosi.

Ömm... Wow, mitä. En ees tuntenu tyttöä, mutta tuntu jo kun oltais parhaita kavereita. Tyttö oli todella energinen ja kiltti plus super iloinen. Se sai muhun hyvän ensivaikutelman. Hän oli söpö. Mutta miks se asuu täällä yksin? Tai siis ei täällä näytä olevan edes mitään sänkyä tai makuuhuonettakaan.. Aika outoa..

"Jisung!! Jisung hei!! Tuu syömäääännnn" Kuulin Jiheonin huutavan. Että kun tuo kuulosti joltain viisi vuotiaalta, haha.

Menin tytön keittiöön ja tuo oli jo katannut pödyän täyteen erilaisia ruokia. Olin jälleen hämmästynyt.

"Siis teiks sä nä äsken?!" Mä hämmästelin.

"Joo, joo! Mä sanoin et oon hyvä kokki" Tyttö ylpeili.

"Niin mutta alle viidessä minuutissa? Wow" Sanoin.

Tyttö hymyili minulle ja alkoi syömään, antaen minulle merkin että voisin syödä.

______

Kiitti ku luit xdd ❤️😂