Sydän ei kuuntele varoituksia // bxb

1. Kaiken alku

-Milo Rautiainen-

Jäähallissa kaikuu kun lauokomani kiekko kilahtaa tolppaan ja kimpoaa siitä kohti kaukalon reunaa.

Aamujäät alkavat vasta kymmenen minuutin päästä, mutta pidän aina ennen aamujäitä siitä, että herättelen itseäni rauhassa treeniä varten. Tänään on muutenkin jännittävä päivä sillä KHL-tähti Jussi Alen ja hänen perheensä on palannut kaupunkiin. Ja hänen poikansa tulee joukkueeseemme ja treenaa jo tänään kanssamme.

Pukuhuoneen ovi lennähtää auki ja yllätyksekseni Roni saapuu seurakseni jäälle. Olemme olleet Ronin kanssa kavereita jo jostain kiekkokoulusta asti ja pelanneet tähän päivään asti samassa joukkueessa, samssa ketjussa ja samaa ylivoimaa. Olemme käytännössä tutkapari.

"Mitäs se Milo miettii?" Roni sanoo kun on vaivihkaa luistellut luokseni ja pukkaa minua kaverillisesti kylkeen.

"Mun suurissa aivoissa pyörii muunmuassa se et miten helvetissä sä oot täällä näi aikasi ku eile et ees ilmestynyt aamutreeneihi." Heitän hänelle.

"No tänä aamuna kävi niin hyvä tuuri et pääsin faijan kyyillä ku se muutenki oli menossa juna-asemalle." Roni sanoo ja hakee laukomani kiekon kaukalon päästä ja syöttää sen minulle.

Pelailemme hetken Ronin kanssa kahden, kun pukuhuoneen ovi aukeaa uudelleen ja sieltä työntyy lauma pulisevia joukkuelaisiamme.

Osa hyvinkin virkeinä, kun osa taas näyttää siltä, ​​että voisi nukahtaa siihenpaikkaan. Jälkimmäisenä mainittuun ryhmään kuuluu toinen kaverini Luke. Hän näyttää siltä, että hänet on revitty väkipakolla sängystä viisi minuuttia sitten, niinkuin varmaan on käynytkin. Tutustuimme Luken kanssa kunnolla vasta lukiossa. Oltiin me kuitenkin puolituttaja lätkän kautta ja käytiinhän me samaa ylä-astettakin.

Luistelemme Ronin kanssa Luken viereen, joka kuuntelee vain puolella korvalla mitä valmentaja selittää.

"Tänään harjoitellaan ylivoimapeliä ja iltapäivällä jatketaan alivoiman parissa." Valmentajamme, Jokinen selostaa.

Joukosta kuuluu epämääräistä mutinaa kun alamme alkuverkaksi luistella kaukaloa ympäri. Aamujäät eivät ole kauhean monen suosiossa, mutta itse henkilökohtaisesti pidän niistä. Aamujäillä saa hyvin päivän käyntiin.

Kun olen saanut tarpeeksi lämpöä päälle teen tarvittavat venyttelyt. Tai en oikeastaan venyttele vaan kikkailen enemmän kiekolla. En ole kamalan hyvä siinä, mutta en ole yhtä surkeaa, kuin Luke, joka saa hädintuskin nostettua kiekon lavalle.

"Vittu mä vihaan aamujäitä." Kuuluu vierestäni kun Luke saa itsensä hilattua lämppäkierroksilta luoksemme.

"Ei ois yhtä raskasta jos et ois pelannu taas aamuun asti." Vittuilen hänelle.

"Turpakii Milo. Säästä saarnas myöhemmälle." Luke sihahtaa ja nojaa mailaansa silmät kiinni.

"Jos säästän sen myö- " lauseeni keskyttää kopin oven kolahdus ja käännämme katseemme kopin ovelle päin. Kuka voisi olla näin myöhässä?

Mutta sitten tajuan.

Siinä se nyt seisoo seuramme toimitusjohtajan kanssa. Jonathan Alen. Hän vaihtaa vielä muutaman sanan toimitusjohtajan ja valmentajan kanssa, kunnes tulee jäälle ja lähtee sulavasti sekä nopeasti kiertämään kaukaloa ympäri.

Kaikkien katseet seuraavat hänen tekemistään mutta hän ei huomaa tai esittää ettei nää.

Kieltämättä vähän ylimielistä ja tiedän jo heti etten tykkää hänestä. Niin ilmiselvä lellitty perheen ainoa lapsi, joka saa kaiken mitä vain keksiikään pyytää.