Sydän ei kuuntele varoituksia // bxb

6. Syö tai tule syödyksi

-Jonathan Alen-

Leiriviikon viimeiset jäät ovat alkaneet ja näiden treenien jälkeen valmentajat julkaisevat kokoonpanon, jolla lähdetään hakemaan U20 maailmanmestaruutta rapakon takaa.

Tunnelma leirillä on kiristynyt kiristymistään viikon mittaan ja tällä hetkellä ilmapiiri on niin kireä, että sitä voisi vaikka leikata saksilla. Jännitystä on selkeästi ilmassa.

Viikko urheiluopistolla on mennyt nopeasti. Meille on kerrottu maajoukkueessa pelaamisesta, olemme saaneet mentaalivalmennusta, käyneet salilla ja kuntotestitkin tehtiin jo toisena päivänä sekä tietenkin olemme olleet paljon jäillä.

Tällä hetkellä pelaamme 5v5 peliä ja olen Milon kanssa samassa hyökkäyskolmikossa. Meillä on alkanut menemään ihan hyvin yhteen ja on kyllä myönnettävä, että Milo on niin lahjakas sentteri.

Lähdemme rakentamaan hyökkäystä omasta päästämme. Kuljetan kiekkoa lavassani sulavasti eteenpäin pitkin oikeaa laitaa ja teen jättösyötön Milolle, joka vie kiekon hyökkäysalueellemme.

Siellä hän ajautuu kuitenkin maalin taakse vastustajan pakin pakottamana, mutta saa kuitenkin pidettyä kiekon joukkueellamme. 

Hän pistää rännikiekon viivaan, missä Korpelainen ottaa sen haltuun. Korpelainen syöttää kiekon minulle ja nään miten Milo on juuri täydellisesti lipunut puolustavan joukkueen kuvion keskelle valmiina laittamaan kiekon maaliin.

Syötän Milolle ja hän lataa kiekon täydellisesti maalivahdin kilven puolelta maalin perukoille.

Kädet pystyyn ja samalla hetkellä vihellys kaikuu hallissa. 

Viimeiset jäätreenit ovat ohitse ja seuraavaksi jännittämään joukkueen julkaisua.

Pelaajat valuvat hiljalleen koppiin, mutta itse jään vielä hetkeksi jäälle purkamaan jännitystäni.

Vaikka olinkin viimevuonna mukana joukkueessa, minua silti jännittää valinnat aivan kamalasti, koska taso tänä vuonna on ollut hirveän kova. Kuka tahansa voi saada paikan joukkueesta, oli sitten uusi tulokas tai vanha kasvo joukkueen riveistä.

Lauon kiekkoja maaliin ja kikkailen kiekolla siihen asti kunnes jääkone tulee jäälle ja minun on lähdettävä kopin puolelle.

Kun avaan kopin oven ja astun koppiin siellä on jo yllättävän tyhjää. Ihmiset ovat olleet nopeita keräämään kamansa ja oven luona odottaakin jo aika monta lätkäkama-kassia valmiina kotiinlähtöä varten.

Kävelen paikalleni kopin nurkkaan ja alan riisumaan kamoja päältäni samalla pakaten niitä kassiini. Käyn myös nopeasti suihkussa ja haen varamailani käytävän telineestä.

Kun olen saanut tavarani pakattua jään vielä paikalleni istumaan ja selaamaan hetkeksi puhelintani. En jaksa vielä lähteä sosialisoitumaan tuonne jännittyneiden ja keskenkasvuisten nuorten joukkoon.

Koppi on muuten tyhjä, mutta näen sivusilmästäni, kun Milo vielä pakkaa kamojaan kassiinsa hermostuneen oloisena. 

Emme ole kamalasti jutelleet sunnuntain jälkeen, vaikka olemmekin olleet koko viikon samassa huoneessa, mutta todellisuudessa olemme vain nukkuneet siellä.

Emme ole myöskään puhuneet sunnuntain tapahtumista. Olemme olleet kuin sitä ei olisi ikinä edes tapahtunut. Mielestäni Milon olisi hyvä puhua tapahtuneesta jollekin, mutta hän ei sitä selkeästi halua. Enkä ala häntä siihen pakottamaankaan, aihe on kuitenkin niin henkilökohtainen. 

En myöskään vajoaisi niin alas, että kertoisin hänen puolestaan siitä jollekin. Jos kertoisin, hän varmaan tappaisi minut omin pikku kätösinsä heti, kun vain saisi minut käsiinsä.