vesilasi ja pilleripurkki

422 9 4
                                    

Tuntuu et oisin kuolemassa. Tai rehellisesti en mä tiedä miltä kuoleminen tuntuu, mut vahvasti veikkaan et hirveeltä. Ja tää olo on jotain niin hirveetä etten tiiä pahempaa.

Mulla ei oo harmainta aavistustakaa paljon kello. Eikä myöskään mitään aavistusta eilisen tapahtumista ja siitä miten ihmeessä oon kotona omassa sängyssä. En jaksa ees miettii sitä nyt mun päähän sattuu niin paljon. Mul ei oo varmaa koskaa ollu näin pahaa darraa. No otetaan huomioon se että ryyppäsin kaks päivää putkeen. Kieltämättä kolmaskin päivä ois kelvannu. Vaikka mulla onkin muisti vähän hatarana en kuitenkaan oo unohtanu miten kusipää Dankku on.

Makaan silmät kiinni sängyssä täysin liikkumatta, vaikka oon ollu jo jonkun aikaa hereillä. Mun suussa maistuu oksennus. Mut mua ei kuitenkaa okseta hirveesti, vielä.

Kuulen kolinaa käytävästä ilmeisesti joku on tulossa mun huoneeseen. Toivon kumminki ettei tule en jaksa puhuu tai selittää kellekkään yhtään mitään.

Mun paskan tuurin huomioon ottaen mun toive ei kuitenkaa toteudu ja joku avaa huoneen oven. Esitän kuitenki nukkuvaa, tai oikeestaan en ees esitä makaan tässä vaan tismalleen samanlailla ku äskön. Ennen ku toi joku tuli avaa mun huoneen oven.

Äänistä päätellen se joku tulee sisälle, koska kuulen askeleet vielä sen jälkeen kun ovi on painettu kiinni. Viillän kurkkuni auki jos se tulija on Dankku. Se on viimenen ihminen ketä haluun nähä just nyt. Se joku hyppää mun viereen sängylle. Patja ei mee paljoa ees alas. Huokasen helpotuksesta koska se ei voi olla Dankku ei se oo noin kevyt.

"Ooks sä hereillä?" Allu kysyy. Huh luojan kiitos se on Allu eikä kukaan muu.

Käännän itseni toiselle kyljelle ja raotan silmiäni."Miltä näyttä?" sanon katsoessani Allua suoraan silmiin.

"Näköjään oot." Allu sanoo hänen äänensä ja ilmeensä ja kaikki on täynnä huolta. Hän haluaisi kysyä ja sanoa paljon. En mä tiedä miksei sano. "Tarviiks särkylääkettä?" Allu kysyy.

"Joo ois ihan kiva." sanon ja suljen silmäni uudestaan koska päähäni alkoi sattua huomattavasti enemmän kun silmät oli auki.

"Mä käyn hakee." Allu sanoo ja pomppaa sängystä ylös.

Ei mene kauaa niin huoneen ovi aukeaa uudestaan. Raotan silmiäni ja Alluhan se sieltä kävelee vesilasi ja pilleripurkki kädessään. Mun pelastus. Tai ni kuinka hyvin tähän oloon auttaa särkylääkkeet ei varmaan yhtään. Tai sitten auttais jos vetäis koko purkin. Se ei oo kyllä pois suljettu idea.

"Tos." Allu sanoo ja ojentaa vesilasia ja pilleripurkkia mua päin.

Kurottaudun viimesillä voimillani ottamaan ne vastaan. Otan kiltisti yhen särkylääkkeen ja nielaisen sen veden kanssa alas. Otan kuitenkin vielä toisen koska yks nyt ei ainakaa auttais mitään.

"Sun kannattais varmaan tulla alas ja yrittää syödä jotain." Allu sanoo ottaessaan ojentamani lasin vastaan. "Oksensit yöllä kaikki ulos." Allu jatkaa
ja kävelee kohti vaatekaappiani. Ilmeisesti ettii ittelleen tai mulle sopivia vaatteita.

"Joo pitäis varmaan ainaki yrittää." sanon ja nousen istumaan. Hirveä pahan olon aalto leviää kehooni. Hyppään ylös ja juoksen äkkia vessaan. Kerkeän juuri oksentamaan kaiken pönttööön. Ihmettelen vaan et miten musta vielä tulee jotain ulos. Allu just sano et oksensin kaiken yöllä ulos.

Lyyhistyn vessanpöntön viereen viileälle laatta lattialle ja suljen silmäni.

En tiiä kauan oon tässä maannu ku joku tulee vessaan.

"Ootsä okei?" vessaan tullut Allu kysyy.

"Oksettaa ihan vitusti." vastaan vaikertaen lattialla.

"Tuu, nouse ylös sieltä." Allu sanoo ja tarttuu käsistäni. Mun ylös vetäminen lattialta osottautu loppujen lopuks aika vaikeeks tehtäväks. Mut kyl Allu sai myt revittyä ylös sieltä.

Frozen heartWhere stories live. Discover now