3

6 1 0
                                    

Oli perjantai ilta ja rikollisjengi istui jälleen Iskallin olohuoneessa. Etho oli saanut Beefilta Keraliksen talon pohjapiirrustuksen ja havannoistavallisen piirrustuksen valvontakameroista että niiden merkeistä. Pearl tiesi jotain taloista, sillä hän oli kiinnostunut aikaisemmin arkkitehtuurista, mutta kasvitiede lopulta vei voittonsa, joten nyt nainen tiesi nippelitietoa vähän kaikesta.

Iskall skannasi pohjapiirrustukset nopeasti koneelleen, sitten heijastaen ne televisioon. Ketään ei kuitenkaan kiinnostanut tulkita sitä, mutta Pearl hilasi keittiöstä varastamansa tuolinsa lähemmäksi Iskallin läppäriä. Jellie tuli kiehnaamaan naisen jalkoihin ruuan tai rapsutuksien perässä. Iskall nappasi kissan syliinsä ja antoi tietokoneen Pearlille, joka oli aivan innoissaan pohjapiirrustuksista.

"Mulla on nälkä~~", Tango päästi ilmoille, saaden Pearlin oman kulpan rikki. "Mä voin tehdä jotain jos se vain on Iskallille ok", porukan ainua nainen vastasi. "Anna palaa vain", Iskall sanoi, samalla vilkaisten kelloaan sitten lisäten:"jos sua ei tuu haittaamaan Mumbo". Pearl pudisteli päätään ja antoi läppärin takaisin sen omistajalle.

Hän nappasi jakkaran mukaansa keittiöön, sitten alkaen käymään kaappeja lävitse. "Mitä te haluaisitte syödä?" Nainen kysyi kuusikolta, jotka kinastelivat keskenään kuin sisarukset. Miehien suusta pääsi erilaisia vastauksia. "Meillä on leipää ja leipäaineksia niin mulle ainakin kelpaa uunissa lämmitetyt leivät", Iskall kertoi mikä rantautui Pearlin korviin. Nainen nyökkäsi ja kaivoi uunin alaosasta pellin.

Hän nojautui keittiön oviaukkoon. "Okei pojjaat kertokaas nyt kuinka monta leipää kukin haluaa ja mitä siihen päälle. Täältä löytyy voita, juustoa, kinkkua, fetaa ja sipulia", Pearl puhui käyttäen sitä hullu kissatäti ääntään. Kaikki läsnäolijat kertoivat omat toiveensa nätisti vuoron perään.

Pearl nyökkäsi, sitten vetäytyen keittiön puolelle takaisin. Jellie kiehnasi jälleen hänen jalkojaan, kunnes kyllästyi. Kissa tepsutteli kevyen askelin Mumbon oven eteen. Jellie nopeasti napattiin viiksekkään miehen toimesta huoneeseen. Pearl naurahti hiljaa, samalla kun voiteli vähän koveita leipiä. Nainen katsahti kelloon, tajuten että Mumbo tulisi pian lämmittämään maitonsa. Hän oli oppinut jo parissa tapaamisessa miehen rutiinin.

"Pearlhan voi stalkata Keraliksen asuntoa? Kirjaa ulos sen kaikki rutiinit?" Cubin ääni ehdoitti olohuoneesta. "Onko se sulle Pearl ok?" Grianin ääni kysyi Pearlilta. "Jep jep!" Nainen vastasi iloisena. Hän tunnettiin ryhmässä myös vakoojana, niin kuin ärsyttävä naapuri joka ottaisi pienetkin liikkeet tallelle. Pearl oli ehkä tämän takia tärkeä osa porukkaa, mutta nainen oli myös hyödyllinen jos mietittiin ihmisten myrkyttämistä tai nukuttamista.

"Pitäiskö meidän mennä G.o.a.t:iin vierailulle jotta voitais tietää vähän enemmän Docin turvasysteemeistä", Scar kysyi. Mies päästi pitkästä aikaa jotain järkevääkin suustaan, mikä oli hieman yllättävää. "Se on hyvä idea Scar!" Grian innostui. "Meidän pitää keksiä siihenkin joku peitetarina", Etho sanoi, saaden kaikilta myönteisiä sanoja.

"Se näyttäis ehkä luonnolliselta jos esittettäis yhtä isoa kaveriporukkaa joista jotkut on kiinnostuneita Docin turvasysteemeistä", Tango pohti ääneen ja sai myöskin myönteisiä äännähdyksiä. "Eikö me lopulta olla yks iso kaveriporukka?" Scar kysyi hieman hämmentyneenä, sitten lisäten: "tai en tiiä teistä mutta mulle ainakin ootte". Pearl ei kuunnellut keskustelua sen enempää vaan pisti leivät uuniin. Hän pisti ajastimen kellostaan, ettei unohtaisi heidän ruokiaan ja mahdollisesti saisi selkäänsä Mumbolta. Nainen sitten palasi jakkaransa kanssa olohuoneeseen.

Kello löi tasan puoli kymmenen ja jälleen viiksekäs mies hipsutteli yömyssyineen keittiöön. Tällä kertaa hänellä ei ollut Jellietä mukanaan, joten mies ilmoitti Scarille että kissa nukkui tyytyväisenä hänen sängyllään ja saisi hakea sen pois ihan milloin vain halusi.

Mumbo asteli keittiöön, sitten kurkaten uuniin. Mies ei kuitenkaan sanonut asiasta mitään sen enempää. Hän liikkui sulavasti jääkaapille ottamaan tutun maitopurkin. Mumbo nappasi pienen kattilansa kaapista, asettaen sen liedelle. Mies hyräili hyväntuulisesti kaikille tuttua lastenlaulua, mikä sai Pearlin ajattelemaan miehen olevan ammatiltaan lastentarhaohjaaja. Nainen palasi keittiöön leipiensä luokse, saaden Mumbon melkein heittämään puulusikkansa Jellien ruokakuppiin.

"Iltaa", Mumbo toivotti poliittisesti Pearlille. "G'day", nainen vastasi takaisin. Nainen istuuntui keittiön pöydän ääreen ja alkoi katselemaan Mumbon helliä liikkeitä maitoa kohtaan. Pearl tunsi heidän välillään kiusallisuuden, eikä nainen tiennyt pitikö heidän välilleen aloittaa small talkia.

"Mumbo! Me mietittiin tässä että varattais G.O.A.T:in vierailukeskukseen aika niin haluisitko tulla mukaan man?" Iskallin ääni kysyi olohuoneesta ystävältään. Viiksellisen miehen silmät näyttivät syttyvän kuin hehkulamppu. "Jos.. jos te vaan haluutte ottaa mut mukaan niin totta kai tuun mukaan", Mumbo sopersi, saaden Iskallin nyökkäämään suloiselle miehelle. Pearl kirjasi itselleen ylös uuden tiedon miehestä aivoihinsa. Naisesta tuntui kuinka hän hamusi lisää tietoa mysteeri miehestä, kuten koko muukin porukka, paitsi Iskall.

Mumbo sai maitonsa keitettyä. Hän mumisi kuitenkin jotain itselleen kuinka maidosta oli tullut liian kuumaa. Mies napsautti lieden pois päältä, sitten valuttaen valkoisen litkun hehtaarimukiinsa. Mumbo jätti maitonsa keittiötasolle jäähtymään ja antoi veden valua kattilaan. Se saisi odottaa siinä huomiseen.

"Onko Mumbo sulle ok jos mennään 15.30 alkavalle kierrokselle ens viikon keskiviikkona?" Iskallin ääni kysyi uudemman kerran olohuoneesta. Viiksellinen ystävä päästi myöntyvän äännähdyksen. Hän nappasi kupin mukaansa, sitten syöksyen olohuoneen puolelle. "Mä pistän ton ylös kalenteriin pian, mutta hyvää yötä kaikille", Mumbo toivotti yhteisesti kaikille.

"Hyvää yötä mumbo"

Hyvää yötä MumboWhere stories live. Discover now