7

8 1 0
                                    


//Ei oikoluettu, mutta mua ei nyt kiinnosta kirjoitusvirheet!//

Tuttu porukka istui jälleen Iskallin ja Mumbon asunnon olohuoneessa. Aikaa oli kerinnyt kulua kaksi viikkoa lisää, sillä tänään pitäisi olla se pääpäivä milloin he menisivät Keraliksen talolle. Pearl ja Scar olivat tehneet heille valeasut, jonka yläosa oli pinkki ja alaosa valkoinen, sillä Keraliksen seinät olivat pinkit suurimmaksi osaksi ja lattiat vaaleaa marmoria.

Kello oli seitsämän pintaan illalla, eikä miljonääri ollut kotonaan juuri nyt. Iskallin mukaan ketään ei ollut isossa kartanossa, mikä oli vain hyvä, ja Tango tiesi ettei kukaan olisi palaamassa hetkeen. Grian, Scar, Etho ja Cub olivat vaihtaneet vaatteensa valeasuihin. Pearl toimisi pakoauton kuljettajana, samalla kun porukan blondein istui takapenkillä tekemässä nelikon ryöstöstä hieman helpompaa teknologialla. Iskall jätettiin Mumbon kanssa kotiin tuijottamaan valvontakameroita ja kommentoimaan jotain oleennaista.

Griania hieman hermostutti, sillä hän ei tiennyt luottiko viiksekkääseen mieheen tarpeeksi ja oliko toinen puhunut totta silloin kun oli kertonut miten toimia Keraliksen kassakaapin kanssa. Pellavapää tunsi itsensä hieman epämukavaksi Scarin ja Pearlin tekemässä valeasussa, mutta joskus piti luopua omista rajoista, varsinkin jos lopputulos olisi hyvä.

Nelikko poistui autosta, kun Iskall antoi korvanapista sellaisen ohjeen. Grian varmisti nopeasti ettei yhtäkään hiustuppoa pilkottanut pinkin pipon taikka hupun alta. Hän oli viimeinen joka poistui autosta.

Etho kulki porukan ensimäisenä, näyttäen mahdollisimman kasuaalilta. "Sähkö on nyt poissa aidoista ja ovista", Tangon ääni kuului porukan korvassa. He liikkuivat sulavasti porteista sisään, kun Etho oli saanut sen avaimella auki, jonka oli kiristänyt Beefiltä hieman oudoin tavoin. Porukka liikkui ulkoseiniä vasten takapihalle, jossa Keraliksella oli ihan hirveän massiivinen uima-allas ja baaritiski, joka oli vihreä teemainen ja tiskillä lepäsi onnenkissa, mutta vain kissa oli panda.

Grian halusi melkein naurahtaa Keraliksen sisustukselle, sillä baaritiskin takana oli myös kaupungin supersankari maskotin iso kalenteri, mutta pellavapää piti roolinsa yllä. Hän kuitenkin kuuli Scarin pienen naurahduksen takaansa. Cub avasi takaoven nelikolle, sillä se oli helpoin reitti kassakaapille. Grian keskittyi liikkumaan eteenpäin ja yritti vältellä katsomasta multimiljonäärin sisustusesineitä, jotka olivat hieman kyseenalaistettavia.

Keraliksen lattiassa kimalteli kokonaisia timantteja ja hänen yksi seinänsä oli vuorattu kokonaan ystäviensä kuvilla. Keskellä kartanoa oli puutarha, jota oltiin hoidettu todella hyvin. Iskallin ääni hoputti porukkaa liikkeelle, joka jostain syystä oli hieman pysähtynyt.

"Män~ se oli murra ja juokse taktiikka, ette te voi jäädä ihastelemaan Keraliksen koristeita", ruotsalaisen ääni kaikui heidän korvissa, mikä sai Grianin johtamaan porukkaa. He keskustelivat äänettömästi napsuttelemalla sormiaan. Nelikko nousi portaat ylös, kuin mitkäkin madot. He kuulivat Mumbon kevyen naurun varmaan Iskallin mikistä. Miehestä tilanne oli varmaan huvittavaa, sillä mikä sen mukavampaa kuin se että ammatti ryöstäjät möngersivät rappusia ylös kuin mittarimadot. Varmaan se jotenkin teki ryöstöstä laadukkaamman.

"Teitä ei oo näkyny kunnol kameroista, tai jos on niin Tango on tehny teiät näkymättömiks mäns", Iskall kertoi, kuulostaen siltä että oli nauranut juuri maratoonin. Ehkä hän sitten oli. Mumbo joutui istumaan kotonaan Iskallin vieressä, sillä hän tulisi kertaamaan ohjeet kassakaapin murtoon vielä. Porukka ei halunnut tehdä hirveän pitkää ohjelappua mukaansa, sillä siinä olisi kestänyt liian kauan, joten oli paljon helpompaa pyytää Mumboa puhumaan ohjeet.

Nelikko pääsi turvallisesti Keraliksen huoneeseen asti, josta he joutuisivat menemään vaatehuoneeseen, jossa kassakaapin ovi oli. Mumbon mukaan kassakaappi ei ollut ihan kaappi mallia, enemmänkin huone. Grian yritti pestä aivonsa ajattelemasta mitä vaatteita Keralikselta löytyisikään, se vaikutti liian yököttävältä ajatella.

Hyvää yötä MumboWhere stories live. Discover now